tiistai 18. lokakuuta 2016

Valmennus nro 1, läksyt ja treenit

Viime viikon maanantaina matkattiin Kuopioon ensimmäiseen henkilökohtaiseen valmennukseen. Mukavasti kutkutteli mahanpohjasta menomatkalla ja tyytyväisenä sai kotiin ajella. Sisu lähti vastaamaan aivan käsittämättömällä vahvuudella harjoitteisiin. Odotukset ylittyivät ja tiedossa ei voi olla kuin huikea matka miun & Sisun yhteistyön ja lohikäärmeaksan ytimeen. Jos kolme oleellisinta sanaa poimisin, niin ne olisivat mielentila, itsenäisyys ja kriteeri. Näin niin kuin pähkinänkuoressa :) Seniorijaosto oli reissussa mukana. Kolmikko nuuski lämppä- ja jäähkälenkeillä kurkimäkeläiset metsät ja heinätupsukat innoissaan.

Viime viikolla tehtiin läksyjä pariin otteeseen. Keskiviikkoaamuna otettiin mielentila haltuun ja siirryttiin kontaktien vedätykseen yksittäisinä tai yhden esteen kautta. Käsittämätöntä miten hyvää settiä tehtiin. Sisu kesti aivan jäätävät vedätykset toistuvasti, kriteereissä ei ollut mitään epäselvää ja sain merkattua kaikki toistot. Kontaktien vedätyksen lisäksi humpattiin yhdellä hypyllä hypyn ja takaakierron erottelutreeniä ja ihan voin sanoa, että tavoitteeseen on matkaa. Haasteina mm. omien ohjausapujen poisjättäminen (ihme nykimistä koko ajan), lähetysmatkan pidentäminen ja oleellisimpana oikean mielentilan odottaminen.

Tauon jälkeen lähdettiin tekemään alla olevaa viikkorataa tavoitteena onnistuminen 7-10 esteen pätkällä. Ekalla pätkällä (1-10) rynnimisen seurauksena kielto hypylle (5). Uudella yrityksellä virheettä tavoitteeseen, ja mikä parasta, Sisu ei louskuttanut vaikka palattiin palkatta alkuun vaan keskittyi tulevaan suoritukseen tiukemmin. Alkaa mielentilatreeni ja "jos takerrut miun paskaan ohjaukseen kiellon arvoisesti, niin aloitetaan aina alusta"-systeemi toimia :D Seuraava pätkä (11-18)  meni ilman kieltoja. Erityisen tyytyväinen olin kykyyni olla varmistelematta ja vedättää rohkeasti hypyn (13) taaksen. Sisu pystyy niihin ja osaa ne, sen kun vain annan sille mahdollisuuden tehdä ne.

Viikkorata ©KatriPirinen

Perjantaina oli taas läksypäivä. Tehtiin ensin hypylle erotteluja ja nyt alkoi olla jo ideaa sekä matkan lisäyskin onnistui. Kontaktien vedätykseen lisäsin esteitä eteen: hurja vauhti alle, vedätys sivuttaisetäisyydellä ja toimi toistuvasti. Ei niin minkäänlaista aikomustakaan livetä liikkeeseen. Olen hämmästynyt ja mielenkiinnolla odotan, että miten toimii ensi valmennuksessa vieraassa hallissa.

Sunnuntaina treenattiin alla olevaa viikkorataa, johon olin haalinut paljon Sisulle sopivia haasteita.  Ekalla pätkällä (1-8) leijeröin matkalla kutoshypylle ja hups, hypylle (6) tuli kielto, kun katse jäi mihin sattuu. Silmät kuosiin ja kiellotonta menoa tavoitteeseen. Sitten sama pätkä kilpajuosten ilman leijeröintiä, jolloin hypylle (6) lähetykseen tuli ihan eri haaste. Mukava haaste, semmoinen kisaradoilta tuttu haaste, kun koira painaa suoralla ohi ja se pitäisi saada edessä häämöttävälle sivuttaiselle hypylle ja vielä kiertämään siiveke oikeaan suuntaan... Toimi! Kiitos sanallisen käskyn vahvistuksen, kelpie tiesi mitä siltä odotetaan, kun ohjaus oli jossain siellä selän takana. Kepit se osaa tuommoisista paikoista leikiten.

Täytin viikkoradan miun ja Sisun haasteilla :P 

Toisella pätkällä (10-20) kielto tulla tupsahti hypylle (17), koska rytmitin välin ihan typerästi. Paremmin sijoitetulla ohjauksella irtoaminen (17) oli helppoa. Keinulla (20) sain vedättää ihan rauhassa. Kolmannella pätkällä (21-27) kuvittelin putkelle (27) lähetyksen ulkokautta olevan haasteellinen, mutta ei se ollut. Se oli kiellotonta settiä kaikkinensa.

Loppuun vielä tiistaiaamun läksyt! Ensin erottelutreeniä, jossa edettiin ihan huikeisiin sfääreihin. Ohjaaja ei nykinyt yhtään ja Sisu irtosi niin takaakiertoihin kuin hyppyihinkin kolmen metrin päästä. Sen jälkeen tehtiin viikkoradasta loppupätkä (28-35), loppuun vielä erottelutreeniä ja jäipä iloinen mieli!

Ei kommentteja: