torstai 15. syyskuuta 2016

Eteen, eteen, kepikepikepi!

Flunssa tekee tuloaan, mutta ei kuitenkaan tule. Puolikuntoinen olo hieman latistaa kauniista syyskeleistä nauttimista. Ollaan silti viipotettu auringossa ja tehty aksaläksyjä. Sinänsä hyvä, että lentsu estää juokseminen niin tulee treenattua vajavaista estefocusta antaumuksella.

Rapsuli koepötköttää uutta sohvaa.

Alkuviikosta treenattiin Martan seurassa OMD:n valikoimista löytämääni estefocukusta vahvistavaa treeniä. Saatiin erinomaisia irtoamisia hyppysuoran kautta niin mutkaputkeen kuin 90° avokulman kepeille. Irtoamisen jälkeen tehtiin pientä ratapätkää, jossa yhdistyi takaaohjaus ja irtoaminen, ohjaajalla oli pienen pieni liikkumisalue ja koiran piti painella menemään laajemmalla alueella. Tässä irtoaminen onnistui paremmin kuin hyvin, Sisu oli ihan villi, lähenteli jo tuhmaa ja veti ihan höpelön kovaa. Ohjaukset olivat haasteellisempia, koska olivat sylkkäreitä. Yksi menee vielä, mutta kaksi peräkkäin? Huh! Tuntui, että tila loppuu kesken, koska tilaa Sisu sylkkäreissä tarttee.Voipi olla, että kyseinen treeni rakentuu halliin toistamiseen, koska vielä jäi röppöjä hampaankoloon.

Keskiviikon viikkotreeneihin saavuttiin myöhässä, koska jumittiin mökille maalausreissulle. Sisu jaksoi ihan normaalisti treenit vaikka keekoilikin koko päivän pitkin puskia ja koetti dippautua maaliastiaan. Kotiuduttua se kaatui ruokakupin kautta yöunille kuten tolleritkin, jotka olivat ihan poikki vaikka eivät yleisön roolia lähempänä treenaamista käyneet, mutta väsyttäähän se fanittaminen, kimppalenkit ja mökkeily. Ketään ei kiinnostanut norkoilla ihmisten iltapalalla, olipa outoa!

Viikkotreenit olivat itsenäiset, joten tehtiin alla olevaa kisarataa. Oli hauska ja oli haastetta! Sisu irtosi aivan mahtavasti takaakiertoon (7), mutta siitä huolimatta en ehtinyt jatkossa muuhun ohjaukseen kuin takaaleikkaukseen (9). Flippi (14-15) ei oikein lähtenyt, oli tosi tahmea ja sehän ei lohikäärmettä lämmitä. En vaan osaa ohjata mitään kontaktien jälkeen. Leijeröinti (16-17) sujui kuin tanssi ja vein niistolla kepeille (19). Koska keppien aloitus oli meille vaikea, niin ei tehty tuota vaikeaa lopetusta.


Tehtiin  vain yksi setti. Pitänee tuostakin valittuja paloja ottaa vielä toisintoon, sen verran hauska rataprofiili!

Ei kommentteja: