perjantai 6. toukokuuta 2016

Hirveesti läksyjä

Sisun keskiviikon reenilöissä oli aiemman kertausta höystettynä uusilla kuvioilla. Kivat, mutta vaikeat treenit eli läksyä riittää.

©HeidiUtriainen

Keppien lopetukset häiriössä pitää laittaa seuraavaksi työn alle. Hirmuinen kiirus pukkasi saksalaiseen (6), kun en uskaltanut liikkua keppilinjan yli asemiin. Eteenpäin voin pinkoa, se on reenitty kuntoon, mutta koiran linjalle ryysiminen on vielä treenimättä. Pitää siis astua askel eteenpäin haasteessa. Hui. Luulin, että 7-10 tuottaisi haastetta, mutta eipä se. Sivuttaishypyt eivät ole enää maailman vaikeimpia Sisulle vaan se napsii ne aika kivasti, kun olen oppinut ohjaamaan ne enkä vain oleta. Kohtaan tein japanilaisen (8) ja ulkokautta viennin putkeen sekä vaihtoehtona japanilaisen + valssin (8), jolloin pääsin sisäpuolelle jatkoa ajatellen, mutta ehkä siinä oli vähän turhaa pyörimistä, kun helpommallakin pääsi :P Takaakiertoihin (11) Sisu irtoaa aina hyvin, joten vein pakkovalssilla kepeille (12). Japanilainen (17), valssi (18-19), joku putkeen merkkaus mikä lie tarpeeksi takana (21), jolloin Sisu kääntyi putkisäännöllä hyvin oikeaan suuntaan. Putken (22) jälkeinen irtoaminen oli haasteellisinta treenissä, kun ei olla noita juurikaan tehty eikä koskaan noin haasteellisella lähetyksellä (poispäinkääntö). Treeniin siis.

Kevät muuttuu kesäksi hurjaa vauhtia. Ulkoilu on eri mukavaa, kun koivunlehdet kasvavat silmissä ja heräävän maan tuoksut hivelevät kolmikon kirsuja.

Ei kommentteja: