maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kesän odotusta ja treenejä

Pidennetyn viikonlopun kunniaksi lähdettiin rimpsalle pariin kohteeseen, treenattiin, metsälenkkeiltiin ja juostiin. Ensimmäiseen rimpsakohteeseen kiinnitettiin lintupönttö odottamaan keväällä palaavia siivekkäitä.

Rantanäkymä mökille saavuttaessa.

Hyvin pysyivät luppakorvat ja wannabe rannassa eivätkä lähteneet testaamaan jäiden kestävyyttä. Lumien alta paljastuneessa maassa riitti nuuhkittavaa. Nuusku tosin oli hieman pettynyt, kun letunpaistovehkeet eivät olleet mukana.

Siinä se on, tervetuloa kirjosieppo!

Lintupöntön asennus oli sen verran rankka työ, että se vaati herkulliset huvit!

Toisessa kohteessa kaivettiin jäätynyttä ojaa auki ja siihen nelijalkaiset osallistuivat kukin omalla tavallaan. Nuusku tunki nenäänsä työvälineisiin sekä söi metsää, Rapsu piehtaroi lumessa sekä söi metsää ja Sisu kaivoi apuna ojaa sekä natusteli luultavasti jotain haaskaa, kun se aina liukeni jonnekin ja tuli sieltä kutsuttaessa tyytyväisenä mutustellen takaisin. Ei mutustellut metsää.

Viikonloppuun mahtui treenit loistoseurassa. Lämppä- ja jäähdyttelylenkit viipotettiin Viirun ja Pikin seurassa. Hieman oli kelpi pientä koiraa aussieiden mieliksi. Treeneissä teemana oli väärät putkenpäät (hienoja onnistumisia!) ja siivekkeen ympäri kääntymiset, joissa aloin saada kiinni siitä miksi Sisu tulee tietyissä paikoissa riman ali. Seuraava haaste onkin keksiä, että kuinka tilanteen ratkaisen.

Viikonlopun parhautta olivat metsäretket. Iltapäivien reippailuiden soundtrackina oli kaikenmoinen viserrys ja aamun juoksulenkkiä höysti kanalintujen kujerrus. Lepäsi mieli heräävää luontoa kuunnellessa.

Ei kommentteja: