torstai 17. maaliskuuta 2016

Kaikki onnistuu!

Aivan jäätävät treenit eilen! Sisu oli huikea ja ylsin itsekin onnistumisiin. Ilo oli huomata, että alkanut juoksuharrastus on jo nyt kohentanut peruskuntoa sen verran, että pystyy parempaan ohjaukseen, kun ei meinaa kuolla huonokuntoisuuteensa radalla. Näppärää!

©HeidiUtriainen

Alun tein kahdella tapaa, ensin perusnössö liikkuminen keinun ja putken välistä pakkovalssiin putkelle (3) ja toisella kierroksella rohkeammin leijeröiden pakkovalssiin ja se toimi niin paljon paremmin. Sisulla ei ollut mitään ongelmia suorittaa keinua itsenäisesti, itseasiassa se suoritti keinun paljon paremmin, kun en ollut survoutuneena sinne kaveriksi. Hyppelyt 8-10 tehtiin kahdella tapaa, ensin oma suosikkini sylivekkivalssijuttu (8), takaakiertopäällejuoksu (9) ja rytmittämällä takaakiertoon (10) mikä toimi törkeän hyvin. Sisuhan suorittaa A-esteen täysin itsenäisesti, joten pääsin irrottautumaan tuonne kasin ohjaukseen hyvissä ajoin. Toinen vaihtoehto samaan kohtaan oli välistävedot puolivalsseilla ja sylkkäri (10), kivasti toimivat nekin, mutta puolivalsseissa takaperin liikkuminen ei vain ole miun juttu. Irtoaminen putkeen (12) oli raivokasta, peruskäännös (13) nätti ja oikeastaan ainoa kohta mitä treenissä olisin lopputuloksen kannalta voinut tehdä vielä paremmin oli käännöksen ennakointi hypylle 19, siinä olin sen verran myöhässä, että Sisu ei koonnut parhaimmalla tavallaan, veti ehkä semmoisella tiukasti kääntyvän bc:n tyylillä ;P Ihan huikeat treenit, aivan mahtava fiilis! Valeraskaussekoilun uhallakin laitoin kisailmoa menemään.

Nuusku ja Rapsu olivat treeneissä mukana seuraneitien roolissa. Lämppälenkki mentiin omalla porukalla, kun oltiin sen verran ajoissa paikalla, mutta jäähdyttelylle saatiin seuraa Watti-kelpiestä, Jumpe- ja Uffe-pihakoirista sekä Simo-bassetista. Seitsemän elukkaa humputti sikinsokinsovussa. Törmättiin jäähdytellessä vielä bc-poikiin Brunoon ja Zarcoon ja voi Sisua, se on ihan rakastunut Zarcoon :) Siellä se kuherteli minkä kerkesi, mutta juoksut on näköjään jo menneet, kun tyrkytys loisti poissaolollaan. Eikähän sillä ole pyrstökään enää turvoksissa.

Ei kommentteja: