keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Laskeutuminen joulun ytimeen

Joululoma = täydellistä rentoutumista, toisin sanoen päiväunia, herkkuja ja treenejä. 

Tällä hetkellä meillä näyttää tältä.

Viikonloppuna kipaistiin Lohikäärmeen kanssa keskenämme hallilla treenaamassa hurjan hauska OMD-kerhon ratatreeni, jossa riitti haastetta ja siltikin saatiin pelkkää huikeaa onnistumista. Niin oli hyvät treeniohjeet, että ohjaus oli ajettu selkäytimeen jo ennen radan rakentamista, johon sainkin kulumaan itsekseni varmaan 45 minuuttia. Yleensä olen teoissani melko suurpiirteinen, mutta ratapiirrosten siirrossa käytäntöön ihan naurettava nipo! Sisu oli liekeissä ja irtosi sekä ohjautui hyvässä tasapainossa. Pelkkää nautintoa oli tämä treenikeikka, tai no jäähdyttelylenkillä pitkästä aikaa alkoi mielikuvitus laukkaamaan ja kirjoitin mielessäni dekkarin Pärnävaaran aksaharrastajien sarjamurhaajasta eli askel oli loppuvaiheessa aika rivakka.

Eilen käytiin Katrin seurassa treenaamassa keppejä erilaisin lähestymisin ja puolenvaihdoin. Apinoin tuohon alkuun jossain treenivideossani näkemän pätkän (vaaleat pallerot 1-4), jossa oli tarkoitus testailla erilaisia ohjausvaihtoehtoja ja pitää hauskaa. Noh, ihan niin lennokkaasti ei meillä vaihtoehdot sujunut kuin videolla ja siitä hauskuudestakaan niin tiedä, mutta oikeastaan ainut mikä ei minua ahdistanut oli ykkönen vasemmalle, kakkonen alakautta ja neloselle päällejuoksu. Koetin myös nakella Sisua kakkoselle hyppyjen välistä tai niistolla kolmonen leijeröiden ja neloselle pakkovalssia jne. ja vaihtoehdot onnistuivat, mutta kaikissa oli itsellä ihme paniikki päällä.


Mutta sitten varsinaiseen teemaan: keppien aloitukset ja lopetukset sujuivat moitteettomasti. Vaaleilla palleroilla toimi minun liikkuminen hyppyjen (4-5) ulkopuolella kuin sisäpuolellakin. Pystyin myös leikkaamaan takana. Päällejuoksu keppien jälkeen sen sijaan oli haasteellisempi, onnistui ohjauksena, mutta oikeaan putkenpäähän (7) ei kyllä kertaakaan päädytty. Tämä johtui nössöydestäni päällejuoksussa, olin myöhässä. Tummien palleroiden treenissä treenattiin meille tosi haastavaa takaaleikkausta (4) ja onnistui heti kerrasta! En siihen toistoja rohjennut ottaa vaan halusin jättää onnistumisen muhimaan.

Tänään meillä oli ryhmätreenit jo päivällä. Koutsi oli suunnitellut aivan mahtavan vauhtirallin! Vähän oli oma asenne välillä varovainen, mutta piiskauksella alkoi jotain menoa löytymään. Alussa Sisu rullasi putkea (3) non-stoppina tohkeissaan, kunnes älysin ihan merkata sen seuraavan putken (4) enkä vain käskyttää. Olin kyllä asemissa ja sojotin oikeaan suuntaan, mutta ei ihan riittänyt. Merkkauksella toimi kuin häkä. Pienellä rytminmuutoksella Sisu kääntyi suoran päässä olevan hypyn (11) hyvin eikä se mitään ihmeellisyyksiä siinä ohjaukseen kaivannut. Putken (15) jälkeen kokeilin hypylle (16) paria vaihtoehtoa, joista parempi oli laittaa otus hypylle (16) takaakiertoon kuin pakkovalssivalssata.

©HeidiUtriainen (kuvasta poiketen muuri 10 mentiin suoraan)

Seniorijaosto voi hyvin. Nuusku on vetreässä voinnissa ja Rapsu lihoo. Metsäretket ovat olleet molempien mieleen.

PS. Täällä on lunta! Ja hyvää joulua kaikille!

Ei kommentteja: