sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ei se osallistumisen ilo vaan REILU VOITTO!

Mie kävin vähä voittamassa!

Sisu oli niin jäätävässä vedossa eilisissä kisoissa, että mahtaakohan Jyväskylä sulaa tämän vuoden puolella. Ohjaajan pää huitelee vieläkin pilvissä eivätkä ihokarvat ole näyttäneet laskeutumisen merkkejä. Tämmöistä kisa-aksan pitää olla!

Niin törkeän huikeita ratoja, joista keskimmäiseltä mahtavalla flowlla nollavoitto. Tuntui kutkuttavan hyvältä yhteistyöltä. Kisoissa oli tosi mukava tunnelma; on lämmittävää tulla maaliin ja kuulla runsasta kannustusta vaikka ei tunne hallissa olijoista kuin yhden :) Tuli myös todettua, että ilmeisesti kelpiepiirit ovat pienet, kun minulta kysyttiin, että eikös tämä ole Hinkunlapsi. Onhan se, ylpeästi sellainen!

Palkintona oli mm. koirien joulukalenteri :)

Kisareissu oli yhdistetty lomareissu, joten koko klaani oli mukana ja auto täyttyi Pandan tehtaanmyymälän tuotteista. Nuusku ja Rapsu seikkailivat Nuuskun vanhoilla kotikulmilla miun ja Sisun kisatessa, ja illalla kierreltiin vielä porukalla kulmia. Yö vietettiin vakiomajapaikassa Albassa, jossa kolmikko käyttäytyi odotetusti eli moitteettomasti.

Lauantain iltalenkkinäkymä.

Sunnuntain aamulenkki Nuuskuttimen vanhoissa maisemissa.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

HYVÄ TE!!!!!! :) :)

Heidi kirjoitti...

Niinpä! Tuplanolla oli ihan käden ulottuvilla eikä triplanollakaan ollut kaukana. Mutta mikä parasta, jokaisella radalla oli ihan käsittämättömän hyvä fiilis ja yhteistyö :)