sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Viimeisimmät aksat

Viikko sitten lauantaina käytiin Lupsun kanssa tempaisemassa vauhdikasta aksaa Katrin ja Martan seurassa. Alla ratapiirros. Hirmuisen haasteelliseksi heittäytyi kohta 6-7, jossa kelpi koki seinää kohti hyppäämisen ahdistavana. Saatiin siihen onnistumisia, mutta ei semmoisia rentoja ja luontevia, joten pitää ottaa seinään loikkiminen työn alle. Parhaiten kohta toimi ihan perusohjauksella, mutta sen jälkeen olin helisemässä, koska takaaleikkaus (9) ei siivittänyt minua hurjaan etumatkaan kohti seuraavan suoran jälkeisestä ohjausta. Pakko oli vaihtaa perusohjaus lörppöön valssiin (7-8), jotta oli edes jotain jakoa vaikka ei kyllä kovin hyvä käsi tullut silloinkaan. Kepeille lähetys vaati hifistelyä (muuten haki A-esteelle), joten tyrkkäsin siihen jonkun vastakäännös ja silloin luki kepukat hyvin. Keinu oli ihan mahti! Lisäksi mieltä lämmitti toistuvat onnistumiset rauhallisessa lähtötilanteessa, uusi tekniikka toimii!

Jotakuinkin tämmöinen muunnelma muinaisesta Vähäniityn Sarin treenistä.

Tiistaina lohikäärmeen viikkotreenissä oli tarjolla megalomaanisen pitkä (34 estettä) treeni, mutta opettelin suosiolla siitä ainoastaan ne 19 estettä, joihin ajattelin keskittyä. Hitusen oli suosikkiohjaukseni valssi hakusessa (ihan järkyttäviä versioita irtosi) ja mahdottoman vaikeaa oli muuan kohdassa hienosäätää haltuunoton ja vapautuksen yhdistelmää, mutta suunnatonta iloa tuotti superhienot kepitykset vaikeassa kohdassa (päättyivät tosi lähelle seinää) sekä onnistuminen vauhdikkaassa neljän hypyn rivissä, jossa sai aluksi tempaista pari takaakiertoa ja jatkaa välistävetoihin.  Lähdöt olivat edelleen tyyniä :) 

Torstaina kipaistiin Sisun kanssa keskenämme ottamassa pientä keppi- ja kontaktitreeniä. Ensin tehtiin jokunen palkattu toisto kepeille sekä kontakteille ja ne olivat napakoita. Sen jälkeen humppastiin alle hieman vauhtipätkää, jotta samat onnistumiset saatiin osaksi rataa. Lisäksi hifisteltiin vaaleitten palleroiden aloitus kauko-ohjauksena siten, että menin valmiiksi kolmoshypyn taakse ja taitavasti kelpi luki kakkoshypyn väliin ja kaiken lisäksi kokosikin siinä vielä itsenä ja eteni kauniilla linjalla. Todellinen hyvän mielen treeni!

Laiskan ohjaajan kontaktitreeni muokattu valmiina olleista esteistä.

Seniorijaosto oli mukana, joskaan ei treenaamassa, vaan seurana lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä. Kovasti tykkäsivät hölkytellä pitkästä aikaa Pärnän maisemissa ja hyvä, että olivatkin mukana, koska loppuviikko onkin mennyt rentoutuessa minun kepsahdettua flunssassa sängyn pohjalle.

Ei kommentteja: