Hakukauden korkkaus

Hieman aamulla laittoi miettimään, että olikohan järkeä sopia hakutreenit sunnuntaiaamulle niin aikaisin, että täytyi laittaa herätyskello soimaan? Varsinkin, kun naapurin kissat herättivät ulkona mouruamisellaan aamuneljältä ja kevätrintaiset talitintit viideltä. Ehdittiin heittää jamiskalla pieni aamulenkki ennen treenien alkua. Rapsu nautiskeli sydämensä kyllyydestä metsästä löytyvistä lumialueista, joissa pääsi piehtaroimaan. Nuusku puolestaan luuhasi hartaana kaikkien maailman hajujen perässä ja Sisu juoksi, juoksi ja juoksi. Treeniseuraksi saapuivat Riitan tollerit, Outin setterit & spanieli ja Satun aussiet. Mukavasti porukkaa ja mikä parasta, erinomaisen mukavaa porukkaa.

Nuuskulle tehtiin neljä ukkoa rullailmaisulla, kaksi keskilinjan molemmin puolin ja joista ykkönen liikkui kolmoseksi ja kakkonen neloseksi. Unski toimi kuin vanha kettu, tiesi mitä ollaan menossa tekemään heti autosta tullessaan ja keskilinjalla puhisi kuumuuttaan. Ukot olivat valmiiksi piilossa ja erityisen hienoa oli, että vaikka Nuusku vainusi kakkosukon, se silti lähti kuuliaisesti ykköselle, kun kerran sinne lähetin. Rullat tulivat suoraan käteen ja näytöille liisi urhea luppakorva. Se on niin pro kaikessa mitä se tekee eikä sen kanssa tartte edes harjoitella asioita osissa vaan sen kuin vain rupeaa suoraan tekemään eikä haittaa vaikka olisi miten pitkät tauot treenien välissä.

Rapsulle samat kuviot. Mietin tosin, että otanko sille ilmaisua vai suorapalkan, mutta ajattelin sitten, että eipä se sitä ilmaisua opi, jos sitä ei rohkene treenata. Hyvä, että rohkenin, koska Rape oli erinomainen. Ekalla ukolla Rapsu tosin jäi odottamaan suorapalkkaa, mutta palasi hyvin rullan kanssa. Toinen ukko sen sijaan oli aivan loistava. Luppakorva nappasi rullan vauhdissa suuhunsa ja palautti sen suoraviivaisesti. Aivan mahtisuoritus rullien kanssa omaa hauskaa pitävältä! Kolmoselle piti ottaa pieni haamutus, koska Rape huomasi nelosen liikkeen ja juuttui siihen silmistään kiinni. Piti siis suunnata huomio pienellä avulla kolmoselle. Rapsuli on näissä ollut aina vähän kinkkisempi tapaus eikä niin hyvin pysty sulkemaan "häiriötä" mielensä ulkopuolelle, mutta pienellä avulla onnistui siinä hyvin. Sekä kolmosen että nelosen palautukset edellyttivät tuo-käskyä (tai sitten olisi pitänyt kärsivällisemmin odottaa, mutta enhän minä), joten seuraavassa treenissä pitää ottaa ilmaisua hieman lyhyemmällä matkalla, jolloin Rapsukin saattaa muistaa tasaisemmin mitä on tekemässä eikä kadota ajatusta juoksemisen huumassaan.

Sisulle laitettiin neljä maalimiestä näkölähdöin tavoitteena muistuttaa lajista ja nostaa maalimiesmotivaatiota. Viime kesänä Sisusta maalimiehet olivat paljon kivempia keskilinjalla seistessään, jolloin niitä sai pusutella oma-aloitteisesti, kuin metsässä, joilloin niiden luo meneminen oli juttu, joten nyt lähdettiin ihan palikasta liikkeelle ja hyvä niin. Sipuli onnistui tehtävissään hyvin ja mussutti herkut ilolla.

Punakoneet ja vahvistus

Rapsutin tarkkailee.

"Epäilen, että tuolla on jotain!"

Puna-armeija suorittaa poseerausta.

Maailman kauneimmat korvakarvat, Nuuskun korvakarvat.

Yhteiskuvien ottamisen vaikeus:

"Hirmu nätisti tässä istutaan vierekkäin tässä paalilla. Tai siis..."

Yksi partiolainen, kaksi raggaria.

No nyt! Tai ainakin ne, jotka ei äsken. 

Ohhoh, se on rikki

Aamuaurinko herätti pienen Rapsu-koiran ja pieni Rapsu-koira herätti keskimittaa pidemmän Heidin. Mitäpä sitä muutakaan tekemään kuin suuntaamaan aamulenkille, treenaamaan ja nautinnollisen pitkälle jäähdyttelylenkille.

Hippaa Noljakan pellolla.

Treenilöissä Sisuskan kanssa humpsuteltiin ensin kolmen putken ja kolmen hypyn sikermässä peruspyörityksiä, linjauksia ja pakkovalsseja. Vähän (tai paljon…) oli ohjaaja kuutamolla ajoittain (tai koko ajan…) eikä juossut vaan hipsutteli, koetti peittää unohtamansa ratasuunnitelman toikkaroimalla hädissään jotain ja ne räjähtävät liikkeellelähdötkin loistivat poissaolollaan, mutta hei, muutaman hetken ohjaava käsi oli vispaamatta! Käsi edistyy, ehkä joskus 2028 saattaa tulla jopa kokonainen pätkä hallittua menoa! Ohjaajan pyöritykset oli hitusen laajoja, linjaukset myöhässä ja pakkovalssit ne vasta myöhässä olivatkin, mutta kukapa sitä olisi täydellinen saati tietäisi mitä tekee. Hienoa oli, että nyt pakkovalssit olivat Sisulle helppoa kauraa ja se osasi lähestyä hyppyjä siten, että sen ei tehnyt mieli ryysiä ali vaan joka kerta tahtoi tulla yli. Pyörityksiin se tuli hyvällä asenteella ja linjautui näpsäkästi. Kauheen etevä eläin. Alla treenivideota (katsominen omalla vastuulla ja kaikenlaisen palautteen antaminen on kielletty).

Aamuliitoa.

Paussin jälkeen oli tarkoitus ottaa puomia siten, että siihen yhdistettäisiin esteitä, mutta voi voi, puomi oli rikki. Ei ollut entisenlainen ei eikä siihen siten ollen päässyt mitään yhdistämään. Sisu lähti kovaa ja teki asenteella, mutta se megauljasloppu loisti poissaolollaan. Täpäkkääkin täpäkämmän pysähdyksen sijaan tuli joko a) jänisloikka (?!!??) tai b) istuminen (?!??). Palauteltiin palasiin ja jätettiin hautumaan. Saa nähdä milloin uskallan sen hauteesta kaivaa esiin. En ehkä ikinä.

Koska senioriosasto oli myös mukana, tarkoitus oli vetää niiden kanssa hieman tokoa, mutta ne halusivat aksata. Tehtiin sitten Nuuskuttimen kanssa putkia ja Rapsuttimen kanssa putkia sekä keppejä. Kylläpäs sydämestä kouraisi Rapelon pujotellessa, se oli niin kaunista! Kolmikko harrasti myös kimppa-aksaa mikä tosin piti lopettaa aika lyhyeen, kun näytti siltä, että tuloksena oli liikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kolme koiraa samassa putkessa ja kun viimeisenä sisäänmennyt tulee ekana ulos, ei kuulosta kauhean turvalliselta, ei. Humputuksen jälkeen suunnattiin Pärnän vaaroille nauttimaan auringosta ja metsän rauhasta, järvenjään kimmellyksestä ja heräävästä luonnosta. Jokainen päivä pitäisi aloittaa treenihallilla, ihan parasta tämmöinen.

Aurinko paistaa ja kelpi reenaa

Kahta kertaa ei näillä keleillä (tai millään keleillä…) tarvitse kysyä lähdenkö kirjoittamasta aurinkoon treenaamaan! Eilisten iltatreenien sijaan lähdettiin Sisun kanssa päivätreeneihin kera Heidin puudelin ja pyrrilauman sekä Katrin kaksikon ja treenin jälkeen suunnattiin porukalla vielä hitusen pidemmälle jäähdyttelylle Pärnän aurinkoisiin metsiin. Mukana oli Heidin kameran ja alla muutama otos pikkukoirasta, lisää täällä.

Treenilöissä teemana oli kepit ja irtoamissuora. Keppilöillä otin alkuun pari helppoa vetoa useammalla ohjurilla ja sen jälkeen nyhdin ohjurit pois. Sisu pujotteli vallan mainiosti, mutta viimeinen väli on vaikea, kun tekisi niin kovasti mieli painaa jo palkalle. Palautin siis vikan ohjurin ja pitää koettaa saada loppuun asti varmuutta ja häivyttää se viimeinen ohjuri maltillisemmin pois vaikka maltillinen ei minua millään tavalla kuvaakaan. Leikin olevani sellainen. Kepit ovat siis muuten pulkassa, ratkaistavana on ainoastaan viimeisen ohjurin syndrooma.

Koska minulla on videoimiskausi, niin tässäpä tätä. En suosittele ääniä. Videolta näkyy hauskasti miten Sisu tiukan paikan tullen kelaa, että mitenkäs tämä nyt tehdäänkään oikein ja onnistuu sekä toki siitä näkyy myös miten kauniisti se hyppää, pikkusammakko :)

Nuusku ja Rapsutin ovat myös olemassa! Punaturkit ovat treenien sijaan nautiskelleen pitkistä metsäreissuista ja erityisesti Rapsu on saanut lisäpontta metsäretkiin Sisusta. Se on nuortunut, sen meininki on metsässä samanlaista kuin monta vuotta sitten. Rapsu ja Sisu ovat metsässä hupaisa kaksikko, nenä ja silmä, alati kiinnostuneita toistensa puuhista ja tykkäävät vetää hippaa. Tollerikaksikko koettaa myös perehdyttää kelpiä keväthangissa piehtaroinnin saloihin, mutta vielä paimenkoira ei ole ymmärtänyt, että miksi ihmeessä ne nuin tekee.

Pentuja!

Täällä odotetaan pentuja! Pienen pienet kelpiepyrrimixit (yhdistelmästä Sisu-Vappu, jääromanssin seuraus) ovat ilmeisesti syntymäisillään, koska pikkukoira petaa ja laittaa ja kaivaa ja säätää. Vahva äitikoirarooli on päällä ja sinänsä hyvä, että rooli on vahva kerran siihen on oma-aloitteisesti hankkiuduttu. Itse en pitänyt Vappua kovin vakavasti otettavana isiehdokkaana, mutta Sisu tuntee sydämessään toisin ;)

Synnytyksen lähestyminen ilmeni aluksi levottomuutena öisin ja rauhattomuutena päivisin, ja nyt on kuumeista pesänlaittoa 24/7. Mielenkiinnolla odotan synnyttääkö koloasukki pentunsa sängyn alle perimmäiseen nurkkaan mistä kuuluu kiivain kuopsutus vai johonkin muista lukuisista peittomytyistä, joita tuleva äitikoira on viritellyt ympäriasuntoa. Ja ennen kaikkea odotan montako niitä tulee ja miltä ne näyttävät! Ovatko ne pyöreitä kuin pallo, solakoita kuin narulelu vai pörröisiä kuin pehmolelu? Vai tuoksahtaako niistä kenties sukkamehu?

Veteraani virkistymässä

Nuusku oli pelkkää hymyä päästyään mukaan ihan yksin. Kaverit jäivät perään kateellisina katsomaan, koska matkaan lähdettiin treenivermeissä ja herkut taskussa! Epäreilua? No ei ollenkaan, jos Nuuskulta kysytään. Juoksupökätkin saatiin jättää kotiin, koska tiputteli loppui jo perjantaina.

Matkan päämääränä oli Pärnävaaran treenihalli ja siellä järjestetty veteraanien virkistyspäivä, iloinen tapahtuma niille seuran jäsenten nelijalkaisille, jotka ovat treeni- ja kisakentät jo taakseen jättäneet, joku taisi mukavasti käyttää sanaa "luokkakokous", koska siellä tavattiin paljon tuttuja vanhoja treeni- ja kisamatkakavereita. Paikalla oli kivaa ohjelmaa ja mikä tärkeintä, aivan mahdottoman hyvä fiilis. Rentoa, hauskaa ja iloista menoa, kylläpäs tykättiin molemmat. Aloitettiin Nuuskuttimen kanssa rennosti, sillä silloin kun siirtelin esteitä paikoilleen, pääsi Nuusku siivoamaan hallin pohjaa Riki ja Simo bassettien kanssa. Oikein sopuisaa menoa ja kolmikko oli väritykseltäänkin niin samanlainen, että piti ihan katsetta tarkentaa, jos halusi havaita, että kuka menee ja missä.

Ensimmäinen laji ohjelmassa oli rallytoko. Outi oli laatinut mukavan radan, josta Nuuskutin selviytyi mahtavan hienosti. Fiilis oli hyvä (milloinpa ei) ja taidot kohdillaan. Mentiin aika tokopohjalla, seuraaminen oli iloista Nuuskua ja temput hoituivat rutiinilla. Ainoastaan paikalla istuminen silloin, kun kiersin Nuuskua ympäri oli haasteellista, koska Nuusku halusi pitää koko ajan katsekontaktin ja kääntyi istuen mukana… mutta pienillä kouluttajan vinkeillä saatiin sekin onnistumaan. Outi-kouluttaja totesikin, että Nuuskun kanssa voisi mennä suoraan kisoihin. Voisihan sen, mutta taidetaan keskittyä enää ainoastaan hupihommiin.

Seuraavana ohjelmassa oli veteraaniagilitya, jossa sai laatia ihan oman ratasuunnitelman. Minun suunnitelmani koostui kahdeksasta putkesta, jotka olivat jos jonkinlaisessa muodossa. Ohjauksiin tumppasin valssia, persjättöä ja ihan kuulkaa leijeröitiinkin. Nuusku oli aivan liekeissä, hurja pieni punainen veti antaumuksella. Se aloitti hassun fiilistelyn seuratessaan Tiinan ja Iivarin menoa, hyvä, että käsissä pysyi. Vedettiin tässäkin lajissa pari settiä ja teki hyvää omalle mielelle nähdä Nuusku niin onnellisena ja mikä tärkeintä, semmoisessa fyysisessä kunnossa, että moiseen onnelliseen tilaan on vielä mahdollisuus päästä.

Lopuksi koitti loppuhuipennus: makkaransyöntikisa. Ulos viriteltiin neljästä lautaspisteestä koostunut rata asiaankuuluvine alku- ja loppulinjoineen, oli rataantutustuminen ja eikun menoksi. Nuusku pysyi tasollaan, veti einekset napaan ahneesti, mutta mutta, ohjaajalla lerpahti ote hetkeksi loppusuoralla, jolloin Nuuskutin livahti tsekkaamaan yhden lautasen uudestaan josko sinne olisi jäänyt vielä jotain. Siihen tuhraantui sekunti jos toinenkin, joten tätä pitää treenata seuraavaa veteraanipäivää varten :D

Virkistäytyneet veteraanit. ©TiinaVlasoff

Aurinkoisia treenejä

Viikko kerralla pakettiin, kun aurinkoinen sää on pitänyt mielenkiinnon muualla kuin koneella. Tiistainaksassa hurviteltiin Sisun kanssa helppoa vauhtipätkää, jossa oli haastetta odotettua enemmän, mutta saatiin hyvää settiä vaikka pikkaisen jäi nelosputkeen irrotuksessa oman liikkeen rytmitys kaivelemaan. Suurta mielihyvää tuotti huiput takaakierrot (8) vaikka rimat oli 55 cm, ei yhden yhtä alitusta saati alituksen ajatusta. Varmaa settiä teki!

Lisäksi tehtiin pujottelutreeni nro 7, jossa jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin eikä oikeastaan edetty pidemmälle. Liian lyhyt tauko taisi olla edellisen pujottelutreenin välillä eikä pieni pää ollut ehtinyt työstää oppimaansa. Vahvistettiin sitten hieman sitä mitä osattiin ja jostain syystä tällä kertaa minun liikkuminen Sisun vasemmalla puolella oli vaikeampaa.

Niiden lisäksi pussia hyppyyn yhdistettynä ja pussia pikkukoira veteli kuin vanha tekijä. Jatkettiin keinulla, jossa sillä oli tosi hyvä fiilis. Tehtiin aluksi liikettä ja sen jälkeen kiepsautusta alastuloasentoon siten, että keinu oli hieman ilmassa. Erinomaisia toistoja. Lopuksi lähdettiin Ulpun lauman ja Ellin kanssa jäähdyttelemään eli riekkumaan ihan höpelönä.

Nuuskun ja Rapsun kanssa lenkkeileminen on ollut hitusen rasittavaa, koska juoksuinen Nuusku ja juoksua tekevä Rapsu haluavat humputella ympäriinsä, nuuhkia joka ikisen lumihiutaleen, neulasen ja puunrungon ja muutenkin tahti on mitä on. Onneksi Sisu viihdyttää itseään hitaammillakin lenkeillä ympäriinsä kaahaamalla, joten liikunnan tarve tulee tyydytettyä, mutta olen minä sen kanssa joutunut kipittelemään ihan ikiomia retkiäkin, kun itselläkin on alkanut olla semmoinen olo, että pitää päästä liikkumaan reippaasti eikä laahaten. Lähimetsien lisäksi on seikkailtu Lykiksellä ja Kuhasalossa.

Viikolla Sisu kävi myös rokotuksilla. Aikaa oli varattu normaalia enemmän, koska luustokuvauksissa Sisua ahdisti, joten otettiin enempi aikaa, että saataisiin fiilis mukavaksi. Hirmuisen innoissaan kahvipapu klinikalle paineli ja moikkasi lääkärin aulassa riemukkaasti, mutta tiskin takaa tupsahtanut hoitaja oli aluksi epäilyttävä tapaus, mutta muuttui mukavaksi herkun jälkeen. Toimenpidehuoneessa hengailtiin tovi keskenämme ja sinne tullut eläinlääkäri oli taas ihan mielettömän ihana! Piti kujertaa, visertää ja pusutella ja kun lääkäri vielä kaiken lisäksi kaivoi herkkujakin esille, niin jopas oli lystiä. Lähdettiin liikkeelle ihan toimenpidepöydällä hengailusta, Sisu sai hypätä sinne itse ja elukkalääkäri antoi nameja, koska edellisellä kerralla siellä piti olla vastoin kelpin tahtoa. Tovin päästä lääkäri silitteli ja rapsutteli Sisua samalla ja palkkasi rauhallisesta käytöksestä namilla. Rokotus annettiin kuitenkin lattialla, jotta pöydästä jäisi hyvä fiilis. Rokotusta Sisu ei edes huomannut, kun oli keskittynyt herkkuihinsa. Onnistunut keikka ja erinomaisen hienoa oli, että tapahtumalle oli varattu aikaa ja saatiin kiireettömästi rakentaa hyvä fiilis.

Lauantaiaamu aloitettiin Sisun keppitreenillä nro 8, josta alla videokooste (suosittelen ääniä pois, kun oma into videon muokkaamiseen loppui ennen ohjaajan kimityksen vaihtamista musiikkiin...).

Lähdettiin liikkeelle toissakertaisesta ohjurimäärästä, jotta tulisi lisää varmuutta vauhdinpitoon ja se kannatti. Nyt tuli hienoa settiä, muutamalla toistolla hillosipuli vähän mietti matkalla, mutta jatkoi sisukkaasti loppuun saakka. Lopputuloksena olikin sitten 12 keppiä ilman ohjureita ja melko itsevarmalla menolla!

Vähän pientä hyvää

Pikkukelpi kömpii sängyn alle nukkumaan silloin, kun se on tosi väsynyt. Tosi väsyneeksi sitä ei saa fyysisellä raistuksella vaan aivojen rasituksella. Eilen illalla nautiskeltiin Sisun kanssa upeasta kuutamosta Pärnävaaran metsäpoluilla ja laitettiin aivoihin sutinaa hallilla. Lopputulemana "Uih, miten hienot kepitykset!" ja koloonsa kömpinyt koira.

Pujottelussa lähdettiin liikkeelle hieman helpommasta kuin viimeksi lopetettiin, koska viimeksi lopetettiin niin käsittämättömään edistykseen, että en uskonut, että siitä olisi sentään suoraan voinut jatkaa. Laitoin siis välille vielä ohjurit (1), mutta häivytin ne heti ekan vedon jälkeen ja tehtiin pari toistoa sitä mihin viimeksi jäätiin (2). Sen jälkeen vaikeutin (3) poistamalla ensin aloitusta lähemmän ohjurin ja seuraavalla toistolla kauemman eikä tuottanut Sisulle mitään ongelmaa. Jatkoin eläinkoelinjaani (nro 6) ja poistin alusta kaikki ohjurit (4) ja sinne se vaan haki oikeaan väliin, aika super! Viimeistä ohjuriakin koetin poistaa, mutta silloin pikkuahne lähti ryysimään palkalle jätten viimeisen välin väliin, joten palautin viimeisen ohjurin ja otettiin siihen hienoja toistoja, pari jopa putken kautta lähetettynä. Pitää koettaa viimeisen ohjurin häivitystä joskus, kun on palkkavahti.

Mutta olipas kerrassaan huikeaa! Aika kehityskelpoinen otus täytyy sanoa, kuudes kerta kepeillä ja tyyppi hakee aloitukset, pujottelee kuin vanha tekijä ja kaiken lisäksi rakastaa kepitystä! Onhan se maailman hienoin koira ihan vaan sängyllä köllöttäessäänkin, mutta valehtelisin jos väittäisin, että pantterikyyryyn painunut pujottelua tuijottava peto ei sykähdyttäisi sydäntä aivan erityisellä tavalla.

Jonkun kanssa tein joskus jotain

Eilisissä tokoissa tehtiin ekassa setissä merkkiä. Vuoroni alkoi perinteisillä selityksillä "joo, on tehty merkkiä, mutta en mie muista millä koiralla, saatto olla Nuusku tai sit se oli Rapsu vai oisko ollu Sisu…" Sisu rupesi välittömässä tuijottamaan merkkiä ja odotti keskittyneesti lupaa singota merkille. Eri pätevä. Aloin tulla tulokseen, että oli se varmaan Sisu, jonka kanssa tätä on kerran aikaisemmin tehty, tai vaikka ei olisi ollutkaan, niin tolleri, jonka kanssa olen tehnyt oli aivan selvästi kertonut asiasta Sisulle. Jatkettiin hienoa sarjaa, jossa Sisu tarjosi loistavia toistoja ja lopetettiin ajoissa ennen kuin onnistuin munaamaan.

Seuraavalla kierroksella oli teemana ohjatun suunnat. Muistelin taas, että oon muuten näitäkin tehnyt ja onneksi Tiia muisti, että Nuuskun kanssa (hirveen kiva, kun muut muistaa kenen kans mie mitäkin reenaan!) ja sitten muistin itsekin, että niinhän se olikin. Sisun kanssa lähdettiin alkeista liikkeelle eli kapuloiden paikalla oli namikipot. Sisu käyttää mielestäni eri tavalla hoksottimiaan nameilla, se ajattelee enemmän kuin lelu palkalla ja toki asiaan vaikuttaa sekin, että namipalkalla saa tehtyä nopeammin toistosarjoja eli helpottuuhan se oppiminenkin. Siksipä siis kapuloiden paikalle namit lelujen sijaan. Ensin vasemmalle virheettömiä toistoja ja sitten vaikeutettiin niin, että käännyttiin Sisun kanssa 180° ympäri ja taas vasemmalle lähetys, mutta se oli vaikeampaa ja siihen saatiin tehdä vähän töitä (tosin paljon vähemmän olisi riittänyt, jos en olisi itse säheltänyt vaan olisin antanut paremman työrauhan, mutta eilen ei ollut ohjaajan paras päivä), mutta tulihan sieltä lopulta hienoa oivallusta.

Viimeisessä setissä oli vuorossa kolmen liikkeen kimara, jossa vasta kolmanteen liikkeeseen sai lisätä sosiaaliselle palkalle muuta höystettä. Tehtiin luoksetulo, maahanmeno ja seuraaminen, ja noistakin semmoiset lapsikoiraversiot. Sisu petrasi kuin sika juoksuaan huomattuaan, että evästä ei tipukaan totuttuun tahtiin. Hyvä opetus ohjaajalle siitä, että namiakin voisi häivyttää.

Muuna palautteena tuli, että liikkeiden/ toistojen välissä Sisu haistelee liikaa kenttää. Sehän nuuhkii ja etsii maahan pudonneita herkkuja johtuen osittain siitä, että kun on käyty itsekseen treenamassa, on Sisu saanut tauoilla luuhata ja siivota antaumuksella hallin pohjaa samalla, kun mie säätelen esteitä uusiksi. Se on siis saanut hengähtää hallissa omiaan puuhaillen ja ne omat puuhat ovat siivousta. Aksassa taukonuuskuttelu ei ole ollut mikään ongelma, koska se ei todettakaan ala nuuhkimaan maata kesken hommien vaan tekee täpöllä, mutta tokossa se kuulemma voipi johtaa nuuskutteluun myös suorituksissa. Pitänee kiinnittää asiaan huomiota.

Nuuskutin kävi fyssarilla ja lihakset olivat loistokunnossa. Nuuskuttimellahan on juoksut meneillään ja Rapsuttimella alkamassa. Punanutuilla huomaa lievää pipon kiristymistä tietyissä tilanteissa, esimerkiksi Nuuskua otti julmetusti kupoliin, kun hänen korkeuttaan hierottiin ja pikkukelpie änkeytyi pötkölleen viereen! Kehtasi! Närkästys paistoi kuonolta ja huuli nousi hieman kulmahampaan päältä. Sen lisäksi, että pikkukoira yritti tunkea samaan käsittelyyn, koetti se ujuttautua fyssarin syliin kainalon kautta ja pusutteli sitä eli aivan selvästi yritti varastaa Nuuskun iltapäivänautinnon. Röyhkeää! Lopulta Sisukin pääsi  käsittelyä harjoittelemaan ja se meni vallan hyvin, erityisen hyvin ottaen huomioon, että tiistainen rauhoituskokemus oli Sisulle epämiellyttävä.

Kohtaus

Heräsin aamulla hirmuiseen jalanvispaukseen. Kuikuilin sängyn jalkopäähän havaitakseni kuka pieni murmeli se noin vauhdikkaita unia näkee ja hämmennyksekseni huomasin, että sehän oli oma jalkani! Kyllä vain, treenijalan vipatus herätti kuudelta aamulla. Kaikkea sitä. Koska toisten herättäminen kesken unien ei ole kohteliasta, kävin tuijottamaan treenitoveriani sinnikkäästi, josko sekin heräisi ja päästäisiin baanalle! Ei tepsinyt. Kelpie koisasi tollereiden kuorsauksen tahtiin. Koetin siinä sitten haukotella ja ujutella, mutta ei niilläkään ollut mitään vaikutusta. Kääntyilin ja vahingossa vähän tuupin. Ei edes silmäluomi kohonnut. Nukkuivat selvästi syvemmin kuin minä, koska minulle nuo menee läpi. Koetin lannistuneena itsekin jatkaa unia, mutta eihän siitä mitään tullut jalkojen vipattaessa kuin pahimmassakin kohtauksessa. Sitten keksin! Hah, minäpä laitan sydämet kiehumaan, aivan varmasti palkkanamien valmistus kirvoittaa kirsut käyntiin ja vetää väsyneemmänkin jaloilleen. Onnistuin!

Lämmittelylenkki hoidettiin kotoisilla hiihtoladuilla, jotta pääsivät seniorit samalla reippaalle aamulenkille. Sen jälkeen punaturkit kotiin, kumppareiden vaihto lenkkareiksi, herkut taskuun ja Sisun kanssa kohti hallia. Pikkukoira oli aivan fiiliksissä, perillä se ei meinannut nahoissaan pysyä, sillä takana oli pari melkoisen tylsää rauhoituksesta toipumispäivää. Koska kahvipapu oli ihan villi treenihirmu, otin alkuun hitusen pätkiä eilen kouluttamastani treenistä, jotta saataisiin enin höyry pois haittaamasta aivojen käyttöä. Tavoitteena oli ainoastaan tykittää peräkkäin esteitä hyvällä fiiliksellä ja suoriutua niistä ilman toistoja eli kertavedoilla mentiin.

Yllä oleva olisi ollut tyylipuhdasta menoa tiukemmillakin kriteereillä. Pakkovalssi (2) oli supsikas, linjaukseen (4) Sisu tuli hienosti, lennokas irtoaminen putkeen (6) vapautti minut oikaisemaan muurille pakkovalssiin (8) ja loppuun tehtiin takaakierto ja vastaanottovalssi (9). Tuntui kertakaikkisen hyvälle menolle.

Toinen veto oli kinkkisempi ja siihen otettiinkin pari yritystä, kun rähmäkäpälöin vähän liikaa ekalla vedolla. Irrotus putkeen (3) ja vaikka yritin lähettää kaukaa, silti tuli ihan mahdoton kiire poispäinkääntöön (5), joka menikin lähinnä räpeltämiseksi, mutta räpellyksestä huolimatta Sisu suoriutui pätkästä kunniakkaasti eli veti molemmilla kerroilla nollana läpi vaikka poispäinkääntö olikin semmoinen joutseneen törmännyt helikopteri. Muurille (7) irtoaminen oli tahmeampaa kuin hypyille tai putkiin, joten pitää muistaa tuota vahvistaa joskus.

Loppuun halusin vielä muistutella puomin olemassaolosta, joten tempaistiin maailman toimivin peruskäännös (2), josta jatkoin putken (3) ulkokautta kirmaten puomille (4), joka oli superhieno.

Sitten pidettiin pieni huilitako ja sitten seurasi eläinkoe nro 5 eli kepit! Lähdettiin siitä mihin viimeksi jäätiin (1) eli pujottelussa oli kaksi ohjuritonta kohtaa. Otettiin toistot molemmin puolin ja koska ne onnistuivat virheettä, niin koin, että mikäs tässä on jatkaessa. Edettiin seuraavaan (2) vaiheeseen, jossa poistin aloitusta lähemmän ohjurin, siihen kaksi virheetöntä toistoa ja sen jälkeen pois taimmainen ohjuri ja taas kaksi toistoa. Sen jälkeen edettiin viimeiseen vaiheeseen (3), jossa poistin taas ensin etummaisen ohjurin ja sen jälkeen taimmaisen. Sisu oli käsittämätön, en pysty edelleenkään ymmärtämään sen lahjakkuutta, ja täytyy myöntää, että kolmannessa vaiheessa, jossa ohjureita oli ainoastaan alussa ja lopussa ja Sisu pujotteli toistuvasti ilman virheen virhettä ihan kihosi kyynel silmään. Miten joku voi oppia noin hienosti! Ja jumankauta se asenne!!!

Lohikäärmeen vapaapäivä

Treenitiistai vaihtui vapaapäiväksi, koska pikkukoira aloitti aamunsa eläinlääkärireissulla. Reissun syy ei ollut dramaattinen vaan Sisu kävi virallisissa luustokuvissa ja tainnutuksen jälkeen on syytä levätä.

Höyhensaarilla.

Kuvat lähtivät täydellisen koiran kuvina ja toivottavasti virallinen lausuja näkee niissä saman terveyden. Sisulta kuvattiin kyynärät, lonkat ja selkä, ja näistä kyynärät ja lonkat lähtivät eteenpäin virallisesti lausuttaviksi. Molemmat tosiaan olivat arviolta priimaa, tosin vasemmassa lonkassa oli aavistus löysyyttä, mutta kuulemma ei pitäisi huonoimmillaan olla kuin B, muoto oli kaunis siinäkin. Selkäkuva ei lähtenyt mihinkään, koska ei siitä tässä iässä mitään oleellista lausuta, mutta halusin sen kuitenkin kuvattavan ja päällisinpuolin katsottavan. Vallan hyvä oli sekin. Jos saisin kuvat CD:ltä auki, laittaisin ne tähän ihailtavaksi, mutta en saa. Joka tapauksessa, luottavaisin mielin harrastelua jatkamme.

Kauniit aurinkoiset päivät ovat houkuttaneet pitkille metsälenkeille ja eilen suunnattiin kotimetsien sijaan vaihteeksi Jaamankankaalle. Kehiteltiin uusi reitti hepankakattomille huudeille, jotta Rapsutin ei saisi taas allergisia oireita. Onnistuimme Shit Free -reitin suunnittelussa. Nuusku jaksoi mainiosti parin tunnin maastolenkin, johon sisältyi polkujen lisäksi umpihankiosuuksia, tosin eipähän tuo hanki ole enää kummoinen.

Senioreitten ja juniorin olohuonehumputteluna aloitettiin viikonloppuna hajutunnistus. Hajuerottelun kohteena oli tee ja sillä jatketaan vielä tovi, koska se on ohjaajalle helppoa ja koirille (ja ohjaajalle) hauskaa. Luulin, että vanhat kirsunkäytön kehäketut vetäisivät homman kotiin 6-0, mutta täytyy sanoa, että kelpie on lahjakas, se on lahjakkaampi kuin kämppiksensä, ja se on tosi paljon se.

Täydellä sydämellä

Naistenpäivää juhlittiin Vähäniityn Sarin koulutuksessa. Olipahan taas aivan supertreenit! Erityisen ylpeä olen ennakkovalmistautumisestani, sillä perehdyin kotona antaumuksella etukäteen saatuun ratapiirrokseen ja loihdin päähäni onnistumista uhkuvat mielikuvat, venyttelin (!!!!), huristelin treeneihin huudattamalla asiankuuluvaa musiikkia matkan ajan ja perille päästyäni olin valmis haasteeseen. Lämmittelylenkillä piti spurttailla kelpien kanssa, kun jalkoja poltteli baanalle pääsy niin kovin. Fiilistä ei hyydyttänyt edes nilkkoihin asti yltävä sohjo eikä reikäiset lenkkarit. Varmistin kotoa lähtiessä, että mahdollinen luihin hiipivä kylmyys ei pääse lamauttamaan laittamalla saunan ajastimelle, kyllä tarkenee reenata sukat märkänä, kun lämmin sauna odottaa! Ja kun tiimin toisena osapuolena on lohikäärme täynnä paloa, niin eihän sille mahda mitään, että tekeminen on pelkkää nautintoa ja haluaa ylittää itsensä, koska koira häikäisee omalla menollaan joka kerta.

Treeni oli haasteellinen, mutta ei liian vaikea, ja koska olin vakuuttunut siitä, että me onnistutaan, niin me myös onnistuttiin. Sari on kouluttajana minun mieleeni: osaa tsempata eteenpäin, mutta ei ole lepsu eikä puhu sitä mitä haluan kuulla vaan asiat sanotaan niinkuin ne ovat, koska muuten on mahdotonta kehittyä. Pidän myös siitä, että kouluttaja yllyttää haastamaan itseä ja innostaa poistumaan mukavuusalueelta. Ja toki pidän myös siitä, että onnistumiset huomioidaan :) Koska Sisulla ei ole vielä A-este eikä pujottelu hallussa, jätettiin esteet 3, 12 ja 17 välistä, mutta muuten tehtiin jokaikinen este ja hyvin tehtiinkin! Erittäin hyvää yhteistyötä vaikka itse sanonkin ja olin harvinaisen hyvä minuksi. Sisu oli mahti!

Alussa (1-2) jouduin hieman säätämään niiston (2) kohtaa optimaalisen käännöksen saamiseksi. Minulla on edelleen tapana tarjota siivekettä nuolevalle Rapsulle sopivaa niistoa, mutta siihen niistoon ei pysty muut elukat vastaamaan. Mutta hieman kohtaa vaihtamalla, tuli niistosta bueno ja Sisun kroppaan kaunista kaarrosta. Seuraassa pätkässä (4-11) päällejuoksuista (5-7) viimeinen oli pikkukoiralle turkasen vaikea. Sarin pyynnöstä vaihdoin vastaanottovalssin (9) persjätöksi (9-10) ja pelitti hyvin. Peruspyöritys (10) oli makeaa hunajaa. Ekan setin viimeisellä pätkällä (13-17) tein ensin jotain ihmeellistä pyörimistä (toimi kyllä), mutta Sarin kehoituksesta siirryin kokonaan seinän puolelle ja tein päällejuoksun (15) ja laitoin vedolla keppien ekaan väliin, jossa odotti lelu. Paljon parempi oli Sarin vaihtoehto, jossa hyppy (15) tehtiin takaakiertona enkä mennyt sinne hyppyjen väliin pyöriskelemään. Ekan setin loppuun ehdittiin vielä laittaa sylkkäri (20) tauon ajaksi päähän muhimaan.

Toisessa setissä (18-31) jatkettiin siitä mihin jäätiin. Sylkkäri (20) toimi tosi hienosti (paitsi jos ryysin koiran päälle, mutta en tehnyt sitä kuin kerran), persjättö (23-24) ahdisti, mutta toimi ja Sisu kääntyi aivan mahtavasti putkesta (24) oikeaan suuntaan. Se lukee sijoittumisiani tarkkaan. Takaakierroissa (25-26) jouduin jälkimmäisellä hieman varmistelemaan, joten en ehtinyt millään pakkovalssiin, mutta tein siihen semmoisen pyöristävän perusohjauksen (27), jolloin Sisu ei lukenut kohtaa niin, että olisi taas kääntynyt putken taakse muurille vaan sinkosi putkesta epäröimättä ohjaukseeni. Loppusuoran päässä nakotti lelupalkka ja sinne otettiin loppuun muutamia vauhtitoistoja.

Kotiläksyksi tulivat päällejuoksut ja sama kehotus mikä Jänesniemeltäkin eli verkkoa pitäisi käyttää, jotta minä voisin liikkua normaalisti ilman, että Sisulle tulee kiire. Niin ja persjätöt pitäisi saada rohkeammiksi. Treenissä persjättökohdat olivat sellaisia, joihin persjätön tekeminen tuntui ihan fiksulta, joten pitänee apinoida noita kohtia itsenäisiin treeneihin ja hakea lisää rohkeutta, niin ei seuraavassa Sarin treenissä perjätöt ole enää "valovuosia myöhässä". Omasta mielestäni kädet pysyivät kurissa ja keskityinkin niihin kokoajan. Eivät huiskineet uimaliikkeitä eivätkä ohjanneet laamaa. Ehkä ne vielä joskus ovat hallinnassa.

Sisulla on keppikuuri menossa, joten käytiin keppilöillä (eläinkoe nro 4) viikolla. Koska pujottelu vaatii pieneltä koiralta aivoja, muuta ei sillä kerralla treenattu. Tällä hetkellä kaksitoista keppiä menee hyvällä sykkeellä ja matkalla on kaksi ohjuritonta kohtaa.

Viiltävä äly

Viikkotreeneissä ei ollut kouluttajaa paikalla, joten keskityttiin Sisun kanssa pelkästään Eläinkoe nro kolmoseen eli keppejä, keppejä!

Ekassa setissä aloitettiin kahdeksalla keppillä, joissa edettiin siihen vaiheeseen, että alaosassa oli ohjurit alussa ja lopussa, ja keskeltä häivytin ohjurit pois. Toisessa setissä lähdettiin kymmenellä kepillä siten, että ohjurit olivat alussa ja lopussa hieman pidemmälle keskelle päin siten, että keskellä oleva ohjuriton pätkä pysyi saman mittaisena kuin edellisessä setissä. Eli lisätessäni keppejä pidin ohjurittoman osuuden aluksi samana, mutta hiljalleen etenin tilanteeseen, jossa otin ohjurit pois muualta kuin alusta ja lopusta eli pystyin pidentämään ohjuritonta osuutta. Sen jälkeen 12 keppiä, joihin taas alun ja lopun ohjuripätkiin hieman pidennystä, jotta keskiosan ohjuriton pätkä ei menisi samalla liian vaikeaksi ja siitä taas toistojen myötä keskiosan ohjurittoman osuuden pidennys. Tuntuu ihan käsittämättömältä kuinka nopeasti Sisun kanssa asioissa voi edetä. Toisaalta tulee myös ymmärrettyä se, että niissä pitää tosiaan edetä, koska se oppii helposti ja nopeasti, joten hitaalla junnaamisella löytäisi itsensä helposti apujen häivyttämisongelmista, koska se luultavasti myös tottuisi apuihin keskimääräistä nopeammin. Mutta oikeasti, kolmas kerta suorilla kepeillä ja se pystyy itsenäiseen pujotteluun! Täytyy toki muistaa, että Sisulle oli rakennettu vauhti ja palo kepeille avoimella kujalla eli sillä oli jo valmiiksi ihan törkeä hinku päästä kovaa alusta loppuun, sillä oli focus loppussa eikä minussa.

Vaan olipahan aivan huikeat treenit! Kelpiestä näki miten koneisto kävi, raksutus vaan kuului ja äly säkenöi. Aivan käsittämätön oppimiskyky ja huikea mielenhallinta. Oikeasti, en pysty ymmärtämään miten se pystyi pitämään itsensä kasassa oppimistilanteessa, koska se lähti kepeille räkä lentäen, ihan järjettömässä kiihkossa ja silti se pystyi vaikeassa paikassa keskittymään, käyttämään aivojaan, ratkaisemaan annetun tehtävän, tekemään täydellisesti. Maailman älykkäin elukka.

Hupaisinta oli se, että Sisuhan tiesi mitä sen pitää tehdä, mutta tehtävän vaikeutuessa saattoi ekassa yrityksessä tuli virhe. Ja mitä teki pikkukelpi? Se keskeytti itse tekemisen virheen tullessa, siitä näki miten se kirosi mielessään ja oikein keräsi itseensä kiukkua, juoksi takaisin alkuun, viritti itse itsensä lähtöasentoon (säpäkkä matala pantterikyyry) ja odotti lupaa päästä korjaamaan edellinen suoritus. Ja korjaus onnistui aina, silloin se edellisen vedon vaikeassa kohdassa kelasi ja pinnisteli pystyäkseen huimassa vauhdissa hallitsemaan tehtävän. Kerrassaan huippueläin, se nostaa osaamisensa ja mielenhallintansa käsittämättömälle tasolle haasteen edessä!

Eläinkoe osa 2

Eilen liihotettiin Sisun kanssa pienen pienet iltalennot ennen koulutusvuoroani. Seuraksi saimme Ninkan retkueen ja viriteltiin halliin alla olevan oloinen treeni, jossa oli teemana pakkovalssi.

Vahvistin ensin muutaman kerran takaakierron ponnistuksen ihanuutta ja kiireettömyyden tuntua putki-hyppy-yhdistelmällä (4-5) ja virheettömästi tuo ajatus pelitti myös osana rataa. Hienosti napotti pikkukoira lähdössä, irtosi ylipitkään lähetykseen putkeen (3), kerrassaan mainiosti luki pakkovalssit (5, 7) ja ylitti rimat alittamisen sijaan. Tehtiin vain pari toistoa, koska minun piti pysyä levossa osteopaatin käsittelyn jäljiltä ja melkein pysyinkin, mutta hankalaahan se on olla tempautumatta vauhtiin mukaan, kun karvakuono tykittää sydämensä pohjasta ja seura on mitä parhainta. Mahdottoman hienot hyvän mielen treenit! 

Lisäksi jatkettiin eläinkoetta nimeltä kepit. Ensimmäisellä treenikerrallahan Sisulla oli neljä keppiä, joten ajattelin, että tällä toisella kerralla aloitetaan siitä ja lisätään kaksi keppiä, jos hyvältä näyttää. Näytti erinomaiselta ja päästiin vähentämään ohjuritkin alkupäässä yhteen ja loppupäässä kahteen. Ohjureiden korkeus oli niin alhaalla kuin mahdollista, koska Sisu pujottelee tosi matalana, joten ylempänä niillä ei olisi mitään merkitystä. Sisulla oli ihan mieletön draivi ja focus! Kerrassaan mainiosti etenee tämä eläinkoe, hyvä, että tuli aloitettua :)

Lohikäärmeen lentoa ja keväthankia

Hirmuisesti on tapahtunut kaikkea kivaa, mutta kertomukset ovat jääneet vähemmälle, kun kirjuri on ollut liian rampa istumaan koneella. Onneksi tämän päivän huollosta osa jakautui myös kirjurille ja istuminen onnistuu jälleen ilman tuskan kyyneliä. Osteopaatti Jerry Ketola saapui Joensuuhun ja kipitimme luppakorvien kanssa vastaanotolle. Nuusku ei ollut pahasti jumissa, mutta olihan siinä työstettävää ilman pahoja jumejakin. Yllättävän hyvässä vedossa kuitenkin ottaen huomioon, että liukkaita kelejä on takana. Rapsu puolestaan oli upeassa kunnossa. Viime kertaisesta rintarangan kivusta ja jäykkyydestä ei ollut tietoakaan ja Jerry totesikin, että tämän hetkisen voinnin perusteella hänellä ei ole minkäänlaista syytä ohjata röntgenkuviin (viimeksi oli puhetta, että voisi selvittää onko rintarangan jäykkyyden ja kivun takana esimerkiksi alkavaa spondyloosia) vaan voidaan lähteä olettamuksesta, että silloinen jama johtui puomilta putoamisesta. Nyt se oli aivan priimaa eikä siinä ollut mitään hoidettavaa, joten hoitoaikaa jäi rutkasti yli. Siispä minä loikkaisin hoitopöydälle ja kannatti. Ikinä ole näin kepoinen ranka ollut, aika huikea tunne!

Viikolla on treenattu vaikka mitä. Sisu kirmasi tiistai-illan pentuaksassa aivan superhienosti. Minä niin tykkään siitä, se on mahdottoman hieno koira. Sen lisäksi, että se on täydellinen kolmas laumaan, iloinen reippailukaveri ja lämmin kainaloinen, on se huikea harrastustoveri. Teemana oli päällejuoksut ja pikkukoira toimi kuin kermavaahto kaakaossa. Eikä tullut yhdessäkään takaakierrossa ali! Jee! Mie olin kipeä selästä, joten en saanut yläkroppaa niin hyvin käännettyä kuin olisin halunnut, mutta jotakuinkin onnistuessani lopputulos oli aivan superia. Sisu reagoi päällejuoksuihin yhtä uskollisesti kuin kaikkeen muuhunkin ohjaukseen.

Sama superaksafiilis toistui perjantaina Kuopiossa, kun lähdettiin Satun & Viirun kanssa ProPerrolle treenaamaan. Tehtiin pätkää illan aluevalmennuksen teknisestä radasta. Sisu hönki alkuvaiheen takaakierrossa (pakkovalssi) ali, mutta onneksi Harri oli miettinyt edellisen treenikerran perusteella hyvän suunnitelman (paljon paremman kuin minun rimaviritys), jota lähdettiin toteuttamaan ja hienosti pelitti. Huomiona oli, että Sisu menee takaakierroista helposti ali, koska sillä on kiire eteenpäin. Lähdettiin rakentamaan sille fiilistä, että se kiire ei ole se juttu vaan parhautta on ponnistaminen. Tämä saatiin ajettua loistavalle alulle palkkauksen ajoituksella ja suunnalla. Nyt minun pitää saada sille toistoja alle, jotta ajatus tulee ajettua kunnolla sisään eikä jää puolitiehen. Vauhdikkaammassa kohdassa hyvänä huomiona tuli työskentelyetäisyys. Tiesinhän minä, että se tykkää olla tietyissä kohdissa Rapsua kauempana, mutta tuleeko se mieleen intopinkeänä juostessa? No ei, mutta keskityttyäni kunnolla siihen missä haluan Sisun juoksevan ja minkä verran se siihen tilaa tarvitsee, toimi vauhdikkaat sumppukohdatkin hienosti sen sijaan, että olisin ahtanut sen väärään paikkaan.

Alkuviikosta Nuusku ja Rapsu kipaisivat rokotuksilla. Söpö kaksikko napotti sulassa sovussa vaa'alla ja käyttäytyi mallikelpoisesti vastaanotolla. Painot olivat pysyneet kohdillaan ja voinnit olivat muutenkin hyvät, mitä nyt Rapsulla on kulmakarvat repsallaan, kun sulien kelien esiin vapauttamat homeet hieman kutkuttelevat ja pakottavat takajalan raapimaan kulmakarvoja. Muutoin tollerikaksikon elo on sisältänyt pääasiassa metsälenkkejä, kun jäälle ei enää alkuviikon jälkeen oikein ole uskaltauduttu menemään. Nuusku on ollut aivan huippuvedossa ja nautiskellut reissuista auringon kimmeltämillä hangilla eikä ole liukkaammistakaan keleistä ollut moksiskaan.

Kutkutuksien vuoksi Rapsulla jäi väliin keskiviikkoinen tollereiden tokokoulutus, joten Sisu veti ylleen tolleriverkkarit ja lähti tuuraajaksi Leinosen Niinan treeneihin. Treenissä kaikki tekivät yhtä aikaa omia juttujaan, joten siinä sai hyvää häiriötreeniä. Tehtiin perusasentoa, seuraamista ja liikkeestä seisomista, tosin näistä semmoisia hauskoja versioita. Erityishuomioina Sipulin takapään käyttö perusasentoon mennessä (mie olen opettanut sille semmoisen loikan enkä kääntymistä. Hyvin se loikkaa, ei siinä mitään, mutta voipi viedä pisteitä). Seuraamisessa päänasento on turhan pysty ja pidemmän päälle se voi suistaa lopunkin hyvän siitä liikkeestä ojaan, joten siihen pitää kiinnittää huomiota tässä vaiheessa. Liikkeestä seisomisiin kestoa omaa liikettä ja palkan suuntaa hyödyntäen. Hyvällä mallilla, kunhan vaan tulisi treenattua.