Kuole este! Kuole rata! Täältä tulee S-I-S-U!

Voi Lupu! Maailman hurjin pikkukoira, joka vetää niin asenteella, n-i-i-n a-s-e-n-t-e-e-l-l-a, että heikompaa voisi kartturina huimata. Maanantaina lähenneltiin hellelukemia, joten treenattiin ulkoilmaa noin 6°C viileämmässä hallissa lyhyet setit kontakteja. Ensin puomia, jotta saatiin fiilis haltuun ja sitten siirryttiin A-esteelle. A meillä oli aloittamatta/kesken, vähän riippui miten asiaa katseli, maanantaihin asti. Jonkin verran oli tehty aiemmin alastuloasentoa ja laskeutumista sekä tutustuttu koko esteeseen. Minä kuitenkin ajattelin oikaista, kuten minulla on tapana, koska Sisulla on vahva puomi, se tietää 120% varmuudella mitä siellä tehdään, miten ja millä fiiliksellä, joten luotin siihen, että se taito kantaa kyllä muillakin kontakteilla. Periaatteena siis: opeta yksi kontaktieste täydelliseksi ja siirrä sama osaaminen seuraaville. Hyvin meni! Kosketusalusta paikoilleen, lähetys A-esteelle ja Lupu suoritti esteen hyvällä asenteella, jäi napottamaan alastulolle etutassut ja katse maassa eikä reagoinut minun liikkeeseen (tähän toki auttoi se, että avustaja palkkasi). Virheettömiä toistoja.

Toisessa setissä jatkettiin A-estettä ja lisättiin siihen hyppy eteen, niin saatiin menoa ja meininkiä. Suoritus oli priimaa ja koko A-esteen askellus rytmittyi huikean hienosti, kun sille tultiin hypyn kautta eli oli vauhtia alla. On se vaan taitava! Minä oon kyllä ihan eri mieltä siitä, etteikö tittelit periytyisi. Insinöörin tytär on insinöörin tytär, sen katseessa palaa olympiatuli ja suonissa virtaa agilityhirmun veri!

Jäähdyttelyllä pikkukoira hillui Nessan ja Ulpun kanssa kaikki metsän rapakot läpi ja mentiin lopuksi vielä hallin viereiselle järvelle uittamaan elukat. Sisu viskasi talviturkkinsa rantakiville ja polski innoissaan, sillä lienee geeneissään myös hieman norppaa. Minusta vesi oli vielä melkoisen hyistä (sain siihen kivasti tuntumaa, kun tyypit tykkäsi ravistella itsensä vieressäni) ja ajattelin, että pitääpä autolla pyyhkeellä vähän hieraista elukkaa, ettei se ei kylmety, mutta autolla huomasin, että ai niin, tämä mallihan kuivuu nanosekunnissa ihan itse. Ei puolikaljut tolleritkaan kauaa kuivu, mutta Sisun lasimainen karva on kuiva suurinpiirtein samalla hetkellä, kun otus kampeaa vedestä ylös.

Moi! Mie oon täällä parvekkeella, kun mie tykkään lämmöstä ihan höpönä!

Sunnuntaina kipaistiin maalla maalaustalkoissa eli kolmikko sai toimia päällysmiehinä. Jotta hännät eivät saisi uutta sävyä eikä oravanpoikaset päätyisi mahanpohjalle minun maalatessa, kolmikko joutui perinteiseen maalaiskoiran rooliin eli narun jatkoksi. Hellettä piisasi, joten pötkötys varjoisalla nurmella ei ollut ollenkaan huono ajatus, mitä nyt Sisu hieman solmi itseään pihan pensaisiin ja puihin. Onneksi päällä oli valjaat, niin se ei ehtinyt hirttäytyä ennen pelastusta... Kaksikko Hupu ja Lupu koettivat vakuuttaa vahtikoirina, mutta yritykseksi jäi: käki kukkui koko päivän vaikka sitä ajoittain haukulla koetettiinkin vaientaa. Tupu puolestaan köllötti tyynenä, seniorin arvokkuudellaan, eikä lähtenyt mukaan nuorempien hölmöilyihin.

Muutoin kolmikon kulunut viikko on mennyt lepokausiperiaatteella, ulkoillen, syöden, omaishoitajana toimien ja päikkäreitä vedellen. Tyytyväistä sakkia, mutta jospa niille ensi viikolle jaksaisi kehitellä jotain hillittyä aivojumppaa.

Helteistä huolimatta tajut kankailla samoilla neliöillä.