torstai 24. huhtikuuta 2014

Maailman keskipiste hapertuu

Aamu- ja iltapalat.

Nuuskutin on ollut tovin aavistuksen vaisumpi. Vaisumpi siten, että häntä ei heilu totutulla sykkeellä eikä maailmaan suhtautuminen ole ollut tutun riemukasta. Häntä on ollut hillitty, maailma aika yhdentekevä ja viereen kömpiytyvät kaverit rasitteita. Tassujen pesulla Nuusku on leikkinyt kolmijalkaista ja piilotellut vasenta etutassuaan ja sitä samaista käpälää se on kirputellut pötkötellessään.  Mitään ontumista tai muuta vastaavaa ei ole esiintynyt vaan pienen pieniä vihjeitä, jotka Nuuskun hyvin tunteva voi huomata.

Suuntasimme siis eläinlääkäriin, koska Nuuskutin ei selvästikään voinut niin hyvin kuin olisi voinut. Vasemmassa etutassussa oli asentorefleksit puutteelliset, taivutukset aiheuttivat kipua ja ilmeni siinä jotain jäykkyyttäkin. Ranteesta lapaan saakka. Kipu on ilmeisen kovaa, koska Nuusku näytti sen eläinlääkärissä, mm. välilevytyrän kipua Nuusku Kovanaama ei tohtorille paljastanut vaan tökötti kuin patsas palpoitaessa. Nyt se jopa värähti kipeään kohtaan koskettaessa. Diagnoosiksi tuli joko hermopinne ja/ tai nivelrikkoa. Hoidoksi tujakat tropit, ikiomat rauhalliset ulkoilut maailmankeskipisteen tahtiin ja sylikyytiä rappuset.

Odotettavissa olisi piristyminen viimeistään ensi viikon alussa, joten toivotaan, että näin käy ja levon sekä kipulääkityksen parantama pikkurambo palaisi takaisin entistä ehompana.

3 kommenttia:

Tintti kirjoitti...

Pikaista paranemista Nuuskulle!

Heidi kirjoitti...

Omasta mielestään Nuusku on terve pieni kaalimaanvaras, ainakin silloin, kun lähistöllä on ruokaa. Pystyy siis vallan mainiosti pomppimaan niin korkealle, että meinaa jäädä korvistaan kiinni kattolamppuun, kun vainuaa jotain potentiaalista ruokaa yläilmoissa. Ei tunnu paljon tassu vaivaavan.

Hyvin se on kipulääkkeeseen vastannut, olemus on paljon rennompi ja iloisempi. Mie toivon, että isoin jomotus johtuu tällistä, jonka se sai loikatessaan myyrän perässä ojan yli ja laskeuduttuaan huonosti ylärinteeseen. Uskon siis, että ei se ole vielä lahoamassa vaan toipumassa tapaturmasta.

Toki sillä alkaa olla iän tuomaa kremppaa ja epäilemättä kulumia nivelissä, mutta sen verran nopsaan tuli tuo mielialan lasku, että veikkaan siihen taustalle pientä onnettomuutta.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Nuuskulle sellaiset terveiset, että olen syönyt gabapentiinia reippain annoksin pari vuotta. Ainakin minulla se teki kivusta siedettävämpää.

Tottahan toivon, että Nuuskun kipu ja kivun syy pian hellittää.