Viikkotreeneissä ei ollut kouluttajaa paikalla, joten keskityttiin Sisun kanssa pelkästään Eläinkoe nro kolmoseen eli keppejä, keppejä!
Ekassa setissä aloitettiin kahdeksalla keppillä, joissa edettiin siihen vaiheeseen, että alaosassa oli ohjurit alussa ja lopussa, ja keskeltä häivytin ohjurit pois. Toisessa setissä lähdettiin kymmenellä kepillä siten, että ohjurit olivat alussa ja lopussa hieman pidemmälle keskelle päin siten, että keskellä oleva ohjuriton pätkä pysyi saman mittaisena kuin edellisessä setissä. Eli lisätessäni keppejä pidin ohjurittoman osuuden aluksi samana, mutta hiljalleen etenin tilanteeseen, jossa otin ohjurit pois muualta kuin alusta ja lopusta eli pystyin pidentämään ohjuritonta osuutta. Sen jälkeen 12 keppiä, joihin taas alun ja lopun ohjuripätkiin hieman pidennystä, jotta keskiosan ohjuriton pätkä ei menisi samalla liian vaikeaksi ja siitä taas toistojen myötä keskiosan ohjurittoman osuuden pidennys. Tuntuu ihan käsittämättömältä kuinka nopeasti Sisun kanssa asioissa voi edetä. Toisaalta tulee myös ymmärrettyä se, että niissä pitää tosiaan edetä, koska se oppii helposti ja nopeasti, joten hitaalla junnaamisella löytäisi itsensä helposti apujen häivyttämisongelmista, koska se luultavasti myös tottuisi apuihin keskimääräistä nopeammin. Mutta oikeasti, kolmas kerta suorilla kepeillä ja se pystyy itsenäiseen pujotteluun! Täytyy toki muistaa, että Sisulle oli rakennettu vauhti ja palo kepeille avoimella kujalla eli sillä oli jo valmiiksi ihan törkeä hinku päästä kovaa alusta loppuun, sillä oli focus loppussa eikä minussa.
Vaan olipahan aivan huikeat treenit! Kelpiestä näki miten koneisto kävi, raksutus vaan kuului ja äly säkenöi. Aivan käsittämätön oppimiskyky ja huikea mielenhallinta. Oikeasti, en pysty ymmärtämään miten se pystyi pitämään itsensä kasassa oppimistilanteessa, koska se lähti kepeille räkä lentäen, ihan järjettömässä kiihkossa ja silti se pystyi vaikeassa paikassa keskittymään, käyttämään aivojaan, ratkaisemaan annetun tehtävän, tekemään täydellisesti. Maailman älykkäin elukka.
Hupaisinta oli se, että Sisuhan tiesi mitä sen pitää tehdä, mutta tehtävän vaikeutuessa saattoi ekassa yrityksessä tuli virhe. Ja mitä teki pikkukelpi? Se keskeytti itse tekemisen virheen tullessa, siitä näki miten se kirosi mielessään ja oikein keräsi itseensä kiukkua, juoksi takaisin alkuun, viritti itse itsensä lähtöasentoon (säpäkkä matala pantterikyyry) ja odotti lupaa päästä korjaamaan edellinen suoritus. Ja korjaus onnistui aina, silloin se edellisen vedon vaikeassa kohdassa kelasi ja pinnisteli pystyäkseen huimassa vauhdissa hallitsemaan tehtävän. Kerrassaan huippueläin, se nostaa osaamisensa ja mielenhallintansa käsittämättömälle tasolle haasteen edessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti