lauantai 28. joulukuuta 2013

Tahmeat kengät ja vauhkot kädet

Sisu treenasi tänään Leinosen Niinan tarkan silmän alla. Alla olevassa pätkässä isoimpana hankaluutena oli turkasen vaikea putkikulma. Pimeitä putkia on treenattu, mutta ei noin hankalia. Harjoiteltiin kohtaan ensin pakkovalssiversio (2), jotta saisin Sisulle ajettua sisään ajatuksen putkesta. Se toimi hyvin, joskin ekassa yrityksessä hötkysin ja rynnin eli olin oma itseni, mutta kun enemmän tsemppasin, niin toimi. Pimeään putkeen lähetys (2) toimi myös. Siinä jäin kuitenkin vähän seisoskelemaan ja ihailemaan miten hienosti se kelpi sinne putkeen sujahtikaan ja tuli vähän kiire persjättöön (2-3). Ennakoiva valssi (3) käänsi mussukan hienosti. Sitten kun aloin valssiani hiomaan ja ajattelemaan liikaa, rytmitin turhan voimakkaasti ja onnistuin tahkoamaan kieltoja. Linjaus (4) sujautti murusen oikeaan putkenpäähän (5).


Alla olevassa pätkässä ongelmaksi muodostui päällejuoksu (2). Hyvänen aika miten se oli tänään hankalaa, minun yläkroppa ei kääntynyt mihinkään (aivan jumissa) ja Sisu olisi halunnut hurvitella menemään ja kehiteli oikein hulvattoman leikinkin itselleen. Toisaalta hyvä, että moinen virhe tuli esille nyt, koska Niinalta tuli superhyvät ohjeet siihen miten moisen hupeltajan kanssa toimitaan ja se auttoi. Tai no on ne samat ohjeet joskus Katjaltakin tulleet, mutta olin jo ehtinyt unohtaa. Nyt taas muistan.


Hirmuisen hyvät treenit. Kovin suuria pätkiä 28 estettä sisältävästä treenistä ei tehty, mutta yhdessä käyty rataantutustuminen oli hyvin perusteellinen ja maksikoiran etenemislinjoja avaava, joten koko treeni tuli kyllä pohdittua. Niinalta tuli myös erinomaisia ohjeita ongelmakohtiin sekä yleiseen sujuvuuteen. Aika paljon tiedosta oli toki tuttua, mutta muistutuksen paikka niissä oli, koska unholaan olivat vaipuneet. Tänään oma liikkuminen oli takkuista ja dementoitunutta, mutta vetoan siihen, että juoksin eri lenkkareilla kuin yleensä. Näissä oli liian hyvä pito. Sain myös huomautuksen siitä, että kädet olivat tänään hurjan villit. Erityisesti vasen käsi eli omaa elämäänsä. Voiko adhd ilmetä ainoastaan käsissä?

Ei kommentteja: