Sunnuntai-illan hienot aksan treenisuunnitelmat vaihtuivat kalsaritokoon illan kokouksen venähdettyä niin pitkäksi, että yöagility ei jaksanut innostaa. Tai aksa olisi vielä innostanut, mutta otsalampun simahtaneet paristot yhdistettynä pimeään, lumiseen ja jäiseen maastoon hieman hyydyttivät, jotenkin näin itseni liukastumassa Pärnän kallioilla ja katkaisemassa niskani. Mitä opin tästä: älä tsekkaa apuvälineiden kuntoa ennen lähtöä, niin tulee lähdettyä. Täysikuuhan siellä möllötti, pelkkää mukavuudenhaluista rutinaa tuommoinen lampusta natina. Mutta asiaan, illan tokoihin:
Sisun perusasennot eivät etene. Käsiavun häivyttäminen on ongelma, minä en vain osaa. En käsitä miten olen saanut Nuuskulle niin innokkaat ja hyvät sivulletulot, kun Rapsun ja Sisun kanssa en onnistu ollenkaan. Pikkuinen seuraaminen sen sijaan on minun makuuni täydellistä, kivasti painaa. Eihän siinä vielä mitään kestoa ole, mutta asenne on hyvä. Maahanmenon kesto on viime aikoina edennyt hienosti, hyvin kestää pikkukoira ja vapautuu vasta luvasta. Pitää vähitellen lisätä matkaa.
Rapsun perusasennot eivät etene. Kts. em.valivali. Tapahtumarikas seuraaminen sujui hyvin, mutta ilman jatkuvaa kääntyilyä alkoi väljyyttä ilmetä, semmoinen Nuusku-ilmiö. Nuuskuhan seuraa upeasti lapa oikeassa kohdassa, mitä nyt on sivuttaissuunnassa puolimetriä väliä, ja vähän saman tyylistä Rapekin alkoi esitellä. Rapsu ei ole nyt ihan oivaltanut, että sivuttaisirtominen on toivottua agilityssa, mutta tokossa se saisi olla niin läheisriippuvainen kuin ikinä keksii. Paikkamakuussa Rapsu pötköttäisi olohuoneessa maailmantappiin saakka, luultavasti Rapsun näkökulmasta on tosi kivaa, kun saa palkkaa tekemättä mitään. Pitää koettaa tuota rentoa kotipaikkamakuufiilistä nyt siirtää muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti