torstai 31. lokakuuta 2013

Jumitus ja maskotti

Sisun tiistain pentuagilityssa teemana oli sylkkäri (vaaleat pallerot). Kyseistä ohjauskuviota on harjoiteltu aiemmin jonkin verran, pääasiassa ilman esteitä nami kourassa ja silloin Sisu on tehnyt kohtuu hyvin, joskin minun vasempaan käteen tuleminen on ollut kovin vaikeaa. Ollaan kuitenkin saatu kyseistä ohjausta onnistumaan kasitreeninä yksittäisellä esteellä ja kesällä jopa osana jotain parin esteen treenipätkää. Tiistaina sylikäännös ei kuitenkaan onnistunut millään vaan hirveän vaikeaa oli Sisulla ohjaukseen tulo eikä se ulospäin pystynyt kääntymään, ei sitten millään. Syytän tästä itseäni, koska viime aikoina samalta näyttävällä käsiliikkeellä on hinkattu perusasentoa, joten ei ihme, että on pieni pää pyörällä. Lähtihän se liikkeelle, mutta kiepsautti aina joukkoon ylimääräisen piruetin.


Jotain kuitenkin tehtiin treeneissä aivan hirmuisen hienosti, Sisu nimittäin irtosi kuin raketti avaruuteen! Aivan mahtavaa menoa oli ralliradalla (tummat pallerot), mie niin tykkäsin! Sisu paahtoi ihan täpöllä, eteni miun ohi taakseen kuikuilematta ja antoi hiekan pölistä. Kesti hyvin niin sivuttaisetäisyyden kuin eteenirtoamisenkin, aivan super!

Keskiviikon pohdin suunnitelmaa sylkkärijumin poistamiseen ja tänään aloitin sen toteuttamisen simppelissä olohuonetreenillä. Avaimeksi jumioveen osoittautui se, että en seiso vaan istun, jolloin tokomaisuus katoaa ja lisäksi lähdin rakentamaan hommaa kieppileikin kautta. Pyörittelin höpönassua kumpaisellakin kädellä ulkokautta ympyrää ja innoissaan rullasi. Mielenkiintoista nähdä miten saan leikin siirtymään ohjaukseksi ja ohjauksen toimimaan olohuoneen ulkopuolella.

Nuusku matkasi eilen kyläilemään Iivari-snautserin luo Kontiolahteen. Iivarin keittiössä pidetystä kokoustamisesta piti ottaa kaikki ilo irti, joten Nupa lähti maskotiksi mukaan, koska onhan Iivari vanha tuttu, entinen kisareissukaveri. Eläkeläiset eivät tosin olleet nähneet toviin, mutta eipä sillä ollut merkitystä vaan tapaaminen oli samanlaista välitöntä yhdessäoloa kuin ennenkin. Pitää ryhdistäytyä ja kipaista Nuuskun kanssa eläkeläistreffeillä useammin, sillä oli selvästi mukavaa vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan. Yöllä kuului raskas tuhina ja aamulla vetkutin ylösnousuani, kun en raaskinut sitä herättää.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onpa ihanaa että Nuuskullakin on arvoistansa kahvitteluseuraa. :)

Heidi kirjoitti...

Nimenomaan!