Nuusku aloitti tunnarilla, jota se on nyt räpeltänyt jonkin aikaa. Aiemmin se teki sitä hyvin, mutta viime aikoina sillä ei ole ollut ajatustakaan siitä mitä se on tekemässä. Ei ollut tänäänkään. Arpoi kapuloita ja toi mitä toi, saattoi tulla tuurilla oma tai sitten ei. Ei käyttänyt nenää eikä aivoja, lähinnä vaan hampaita kapuloita jäytäessään. Heidin vinkistä siirsin oman kapulan nurmikolle, jolloin Nuusku ei nähnyt sitä ja jopas alkoi toimimaan. Kirsu avautui, meno rauhoittui, jäytäminen loppui ja Nuusku oli jälleen kartalla. Pitää ottaa sille nyt jonkin verran toistoja noin, että se ei näe kapuloita vaan sen on pakko haistella, niin jospa häsellys katoaisi lopullisesti ja kehiin palaisi vanha kunnon tarkkakirsu.
Rapsun kanssa aloitettiin ruudun naksuttelulla. Hyviä toistoja aivan hirveässä häiriössä. Frisbeen heittelijöiden ja kiroilevien teinien lisäksi paikalle tulivat mopopojat päristelemään ja ajelemaan kiekkoa, mutta Rapsuhan ei katsonutkaan sinne päin vaan keskittyi hommiin. Rape tarjosi ensin aika innokkaasti ruutunauhaa, törpön läppäisyä ja maahanmenoa, mutta alkoi lopulta hoksata ruudun tarjoamisen. Loppuun otettiin vielä vauhtiruutu suorapalkalle. Tehtiin myös hitusen kapulan nostoa ja Rapsutin teki hyviä nostoja ollessäni kyykyssä, mutta alkoi räpeltämään seisoessani. Enempi helppoja toistoja ja varmuuden hakemista ohjelmaan. Tähänkin otettiin loppuun vauhtinouto ja on sillä kyllä hyvä vauhti :)
Sisun kanssa aloitettiin ensin leikkimisellä, jotta "pöh pöh" saatiin katoamaan. Sisulle kentällä oli aivan liikaa häiriötä ja hämäryyttä, teinillä on mörkövaihe siinä mallissa, että kaikki epäilyttää. Leikin kautta Sisu kuitenkin unohti pöhinät ja siirtyi treenimoodiin. Alkuun muutama perusasento ja seuraamisen alkeita. Vielä se tarvitsee ulkokautta palkkausta, koska muutoin alkaa perä kääntyä, mutta muutoin seuraaminen on mallikasta, innokasta ja tiivistä. Tosin oman asennon kanssa saan olla supertarkka, Sisu väistää pienintäkin vasemmalla taittumistani. Ruutua tehtiin taputtamalla, siten kuten tokon alkeiskurssilla aloiteltiin, ja Sisu muisti kuviot, hienosti teki! Oikein mainioita toistoja ja loppuun vielä vauhtiruutu lelulle.
Kotimatkalle saatiinkin sitten kunnolla jännitystä, tai minä sain, koirathan eivät mitään tajunneet siitä, että moottoritielle siirryttyämme ei autossa ollutkaan enää mitään tehoja, hälytysvalot paloivat koetaulussa, vauhti hyytyi hyytymistään ja koko ajan piti laittaa pienempää vaihdetta silmään. Mietin jo hätäkolmion sijaintia ja kelvollista kävelyreittiä kotiin, mutta onneksi kosla jaksoi lipua hiljalleen pihaan asti. Saa nähdä meinaako volkkari vielä johonkin inahtaa, joka tapauksessa ikävä tuli luotettavaa Micraa. Ehkä se oli hitusen pieni, mutta ei siinä tarvinnut koskaan ahdistua siitä, että pääseekö perille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti