perjantai 2. elokuuta 2013

Pieniä puuhia

Metsälenkkien ja kaverien tapaamisten lisäksi 2/3 on hieman treenannut. Sisu kipaisi velipojan kanssa hallilla liitelemässä. Sisu teki kaksi settiä, joista ensimmäisenä oli kujakepeillä kaahailua. Alkuun tuli pari virhettä, joten kujaa levennettiin, jotta ei epävarmuus vain iske pieneen paimeneen. Saatiin hyviä ja vauhdikkaita toistoja melko avoimella kujalla.

Toisella kierroksella tehtiin alla olevat valssitreenit (valssit väleihin 2-3 tai 3-4). Vaaleilla palleroilla putken (2) ja hypyn (3) väliin tehty valssi tuntui hieman itsetuhoiselta vaikka lähetin Sisun itsenäisesti putkeen, niin silti tuntui, että kiirettä piti. Hienosti kelpi kulki ja ohjautui, mutta ohjaaja tunsi kiirettä. Huomattavasti omemmalla vaihtoehdolta tuntui valssi hyppyjen (3-4) väliin tehtynä. Yhdistin tämän pätkän alkuun myös hieman lähtöharjoitusta. Sisu napotti kuin tatti ekan istumisen, mutta treenipätkän juostuaan ja vauhdin hurman vallattua mielen, alkoi istumistaitokin hieman rakoilla. Onneksi palkkaus auttoi asiaan ja saatiin onnistumisia.


Tummilla palleroilla valssi sujui hyppyjen (2-3) välissä ja ehdinkin sinne kohtuullisesti pystyttyäni lähettämään Sisun aika kaukaa pimeään putkeen. Mielenkiinnosta koetin vaikeampaa valssin paikkaa hypyn (3) ja putken (4) väliin ja se osoittautui liian haastavaksi. Sisu hakeutui ekan hypyn (2) ohi, koska pidin sen osaamistasoon nähden liian paljon sivuttaisetäisyyttä. Edes suorapalkka hypyn (2) takana ei auttanut asiaa. Sivuttaisetäisyyden kestoa siis työn alle.

Rapsutin on ahkeroinut olohuonetokonsa parissa ja nyt alkaa maahanmenoissa olla kunnon meininki. Tosin rapsumaiseen tapaan joka treenikerta aloitetaan alusta, mutta toisaalta joka kerta myös edetään nopeammin ja pidemmälle. Pikkukaverilla taitaa olla hieman hatara pää, mutta hirmuisen innokas duunari se on. Maahanmenot menee treenikertojen loppupuolella ilman apuja, tosin viime setissä onnistuin liittämään siihen hassunnäköisen pakitusliikkeen, mutta eiköhän Hape ole sen unohtanut seuraavaan treenikertaan mennessä ja pääsen taas puhtaaseen pöytään ;) Sivulletulossa sen sijaan ei olla edetty mihinkään, junnataan samoissa avuissa. Rapsua se ei kuitenkaan tunnu haittavaan ollenkaan vaan se on liikuttavan onnellinen napottaessaan vieressäni. Hauska eläin.

Ei kommentteja: