keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kun ylisanat eivät riitä

Rapsu kulki eilisissä treeneissä oikein hyvin. Intoa ja vauhtia piisasi! Treenitauko näkyi ainoastaan itsenäistä teknistä osaamista vaativissa esteissä eli kepeillä lopetukset olivat haasteellisia, kun siellä törötti estettä jos toista häiriönä, ja toki rasituksen kestossa tauon huomasi. Väsy Rapsulle iski aika nopeasti, joten tällä hetkellä ei vedetä treeneissä kuin yksi setti. Lähdöt olivat kunnossa ja korvat pelasivat 100%. Suurempia ohjauskuvioita treenipätkä ei vaatinut, mikä oli sinänsä hyvä, koska minulla on tauon seurauksena radan ohjaamisen ote täysin kateissa, joten kiva oli vaan päästellä estettä toisen perään. Pääasia oli, että hauskaa riitti ja sitä riitti :) Kyllä siitä vielä vanha kunnon Hape tulee, kunhan saadaan treenikunto kohdilleen.

Sisun treenit olivat jälleen aivan huikeat! Se on niin mahtava otus, että! Tehtiin kaksi settiä, joista ensin alla oleva ohjaustreeni teemalla ennakoivat valssit. Minähän rakastan ennakoivia valsseja, joten olin liekessä jo ennen koiran mukaan ottamista, tuskin maltoin odottaa, että pääsin tekemään niitä yhdessä Sisun kanssa. Palasteltiin hurja kolmen esteen treeni osiin: 1-2 ja 1-3. Vaaleat pallerot ohjasin tummia paremmin, joten omia puolieroja pitää treenata pienemmäksi. Puolierot näkyivät erityisesti oman liikkumiseni rytmityksessä; kun olen surkea, edistän. Sisu oli megahieno! Kääntyi superhyvin, kun ohjasin hyvin ja oli mukavan armoton, kun en ohjannut hyvin eli ei kääntynyt armosta vaan ainoastaan ohjauksesta.


Toisella kierroksella tehtiin puomia. Lahja agilitymaailmalle oli niin etevä, että päätyi lopulta tekemään pari toistoa puomia kokonaisena ja kerpele sentään miten siististi se vetää! Katjan avustuksella olen saanut rakennettua Sisulle ihan superhienon puomin. Sisulla on jo nyt vahva ymmärrys siitä mitä siellä tehdään: juostaan täysillä päähän ja pysähdytään tuijottamaan maahan. Toki kaikki palat vaativat vielä vahvistusta ja häiriöt pitää siedättää, mutta kolmas kerta puomitreeniä ja noin upealla mallilla!

3 kommenttia:

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiva tuo "ei kääntynyt armosta vaan ainoastaan ohjauksesta". Lykyn kanssa tuttu tunne, kun on niin ohjaususkollinen (vielä). Toivottavasti en pilaa.

KatjaO kirjoitti...

Sisu oli kyllä hämmentävän lahjakas tuossa puomin opettelussa. En ole yhtäkään koiraa (lukuunottamatta äitikoiraansa) vielä nähnyt, joka olisi noin nopeasti oppinut noin paljon. Se on äiteensä tullut, Hinku oli kontakteilla myöskin lapsinero. Sisun kohdalla saattaa toki olla avuksi sekin, että ohjaajansa on aika pätevä ;) Nyt meidän pitäisi sitten osata olla pilaamatta niitä ;)

Heidi kirjoitti...

Sisu on hirmu noheva oppimaan monia asioita ja esim. tokossa mie olen jo huomannut, että se on liian älykäs miulle. Koko ajan vähintään askelen edellä ja mie laahaan perässä ja oon ihan varma, että kohta on kaikki liikkeet pilalla (ennen kuin ne on edes kasassa), kun mie jään junnaamaan asioita, jotka se on jo oivaltanut. Mie olen vielä tollerirytmissä, ja vaikka ei sekään hidas ole, niin on se hitaampi. Jonkinlaista etenemisrohkeutta pitäisi itsestään löytää.

Lapsinero osaa myös yllättää tavoilla, joista mie tykkään. Pitää olla pikkuisen rebel ja löytyä seisomasta keskeltä keittiön pöytää viinirypäleitä natustelemasta ;)