Vinttikoiran lähtönopeus

Eilinen pentuagility oli yhtä juhlaa! Sisu oli aivan loistokas pieni eläin! Ensimmäisellä kierroksella kaksi koiraa työskenteli kentällä yhtä aikaa. Sisu tutustui pituusesteeseen ja se sujui sutjakasti. Ensin kutsuhyppynä kädessäni olevalle lelulle, toistot molemmin puolin, ja sen jälkeen lähetyksenä namikupille, toistot molemmin puolin. Lähetykset otettiin istumisen kautta ja siihen pitäisikin rueta harjoittelemaan enemmän ajallista ja etäisyyden kestoa, tällä hetkellä Sisu nakottaa hienosti paikoillaan siirtyessäni noin metrin sivulle, mutta näyttävämpään paikallaan istumiseen emme vielä kykene, kun rehellisesti sanottuna ei olla sen opetteluun tarpeeksi panostettu. Pituuden jälkeen tehtiin hypylle tarjontaa. Aivan mahtitoistoja! Hienosti haki hyppyä, sinkosi esteelle tsäpäkästi, oli kaikinpuolin oikein mainio.

Toisella kierroksella tehtiin yllä olevaa ohjaustreeniä teemalla liikkuva vastaanottovalssi hypyn ja putken väliin (vaaleat pallerot 2-3, tummat pallerot 3-4). Rimat korkeudella 25 cm. Sisu paljasti maailman hurjimman lähtönopeutensa minkä seurauksena minun piti ladata lähdössä kaikki keskittyminen peliin ollakseni siellä missä piti kahden esteen jälkeen :D Hauskaa olla helisemässä jo tässä vaiheessa :) Ensin tehtiin vaalet pallerot (1-3) siten, että avustaja piti istumaan jätettyä Sisua lähdössä ja tulipa se tuli hurjaa kyytiä! Pienellä vihjeellä pentu haki ekan hypyn ja sain (ja piti) lähteä rohkeasti liikkeelle ehtiäkseni valssaamaan ajoissa ja oli kyllä aikamoista menoa ja miten huikealta onnistuminen tuntui! Sisulla on niin voimakas asenne tekemiseen, että sen kanssa on maailman parasta opetella asioita. Sitten sama tummilla palleroilla (2-4) ja sen jälkeen lisättiin kuvioon vielä putki (1). Siinä olisi pitänyt tempaista valssi alkuun (1-2), mutta armosta sain tehdä siihen persjätön, koska valssista en ehtinyt millään toiseen valssiin Sisun tullessa niin kovaa. En edes uskalla ajatella mikä vauhtihirmu epelistä kasvaa, kun se jo nyt on minulle aivan liian nopea, mutta onneksi olen aina ollut sitä mieltä, että asenteella hyllyttäminen on kivaa eikä ykkösluokasta tartte kiirehtiä ylemmäs (ikinä).

Rapsun treenasi ryhmässään ennen Sisun treenejä ja ohjelmassa oli otteita maksien perjantain iltakisojen hyppyradalta. Rimat oli matalalla, 25 cm, ja  no, alkuosa treeneistä meni oikein mainiosti niin kauan, kun Rapsun ei tarvinnut ohjausta juuri lukea vaan se sai vaan juosta helppoa rataa. Siinä vaiheessa, kun Rapen olisi pitänyt kyetä keskittymään ohjaukseen, keskittymiskykyä ei löytynyt vaan Rape haki iloissaan näköpiirissä olevia esteitä ja niiden takana pomppi ja loikki siihen malliin, että mihinkäs se pallo lensi, mikä ei kyllä edes lentänyt. Kun Hapsutin huomasi, että hilluminen ei tuottanut tulosta, ei se sen jälkeen enää kyennyt itsenäiseen työskentelyyn vaan odotti ohjeita ja käsi tassussa kulkemista. Pieni onnistumisia ja hienoja hetkiä saatiin, kun tehtiin 2-3 esteen pätkiä, mutta kokonaisuutena harvinaisen heikot treenit niin Rapsulta kuin minultakin. Rapsulla levisi pakka enkä minä lähtenyt sitä kokoamaan vaan viskelin kortit enempi hajalleen. Loppupeleissä Rapsu ei luultavasti oppinut treeneissä juuri mitään ja minä opin sen, että Rapelta on treenitauon aikana heikentynyt keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys, ja minulta on kadonnut taito ymmärtää ja ohjata Rapsua, luotsata Rape läpi haasteista, vahvistaa Rapsulin vahvuuksia ja olla paineistamatta Rapsutinta liikaa. Pääkoppien palauttamiseen pitää nyt kehitellä parempi suunnitelma ja koettaa löytää se sama hyvä yhteystyö ja -ymmärrys mikä meillä oli ennen taukoa.

Alkuviikosta nähtiin pitkästä aikaa Josia yhteisen metsälenkkeilyn merkeissä. Nuusku ja Rapsu nauttivat siitä, että Sisu hillui Josin kanssa minkä kerkesi, jolloin kaksikko sai hiimailla rauhassa ilman pikkusalaman riekkumista. Sisusta Josin kanssa oli huisia vetää hippasta ja muutenkin loikkia ympäriinsä iloisena.