tiistai 7. toukokuuta 2013

Maailman paras Sisu

Pieni liitokelpi oli tänään ilmiömäinen, jälleen kerran. Pentuagilityssa teemana oli takaaleikkaus ja tehtiin alle olevia kuvioita. Pääasiassa treenattiin suoraan juoksemista, koska pikkuotusta ei ole mielekästä alkaa kääntämään ennen kuin suoraan osataan mennä täysillä, mutta pieniä takaaleikkauksen alkeita istutettiin takaraivoon. Ensin tehtiin vaaleat pallerot ja sitten sama peilikuvana tummilla palleroilla. Siivekkeiden väli ei ollut enää tyhjää täynnä vaan sinne laitettiin pumpit.


Aloitettiin rakentamaan kuviota este kerrallaan siten, että lähetin Sisun hypyn (2) takana olevalle namikupille, sen jälkeen namikuppi siirrettiin suoraan linjaan hypyn (3) taakse, jolloin Sisu juoksi hypyt (2-3) evästelemään. Tämän jälkeen lisättiin hommaan putki (1) ja pentusen irrottua lennokkaasti hypyn (3) takana suoralla linjalla nakottavalle kupille, siirrettiin kuppia hieman samaisen hypyn siivekkeen taakse tarkoituksena ohjata pennulle käännöslinjaa ja mukaan otettiin takaaleikkausohjaus (siis ohjaajaa varten, pentu siitä mitään ymmärtänyt) hypylle (3) ja jatkettiin "rataa" siten, että kutsuttiin otus namikupilta viimeisen hypyn (4) yli leikkimään. Sisu oli niin etevä!

Takaaleikkaushan on perinteisesti kuulunut inhokkiohjauksiini, mutta hämmästyin, sillä nyt se ei oksettanut yhtään. Ei tuntunut turhalta, ei ollenkaan, vaan asialta, jonka haluan oppia tekemään hyvin ja jota tiedän tulevani Sisun kanssa tarvitsemaan. Ehkä tarve motivoi uudistumaan? Rohkenin myös ottaa pitkästä aikaa vetolelun palkaksi, koska hampaat ovat jo vaihtuneet. Puruote oli vielä hieman varovaisempi kuin mitä se oli parhaimmillaan ennen hampaiden vaihtumista, mutta hyvin Sisustin kiskoi ja tapporavisti. Panostin leluun ja tein muutaman oikein pitkän ja pehmeän (ja kauniin värisen) fleecenarun, joita kelpaa kiskoa. Parasta Sisussa on uskomaton intensiivisyys, se tekee niin täysillä! Heti tulee hiki, kun elukka menee niin tohkeissaan ja antaa kaikkensa. Hassu ja rakas :)

Aloitettiin myös kontaktien alkeet. Meillä se tarkoitti kosketusalustan opettelemista. Tämähän oli kotiläksynä, mutta vatkasin ja veivasin kontaktinopetusmetodin päättämisen kanssa (vaikka olevinaan tämänkin olin päättänyt jo marraskuussa, mutta kävin vielä säätämään ja lopputulokseksi tuli se sama minkä olin päättänyt jo marraskuussa...) ja jäi sitten opettamatta alusta ennakkoon, kun olevinaan ajattelin niin paljon. Hirveän hienosti Sisu tarjosi toimintaa hallissa ja saatiin hyviä toistoja alustalle. Naksutellen siis tehtiin ja pitää nyt ryhdistäytyä ja jatkaa tämä kuntoon kotona. Kehtaa mennä enää toista kertaa treeneihin läksyjä tekemättä. Treenien päätteeksi lähdettiin vielä jäähdyttelylenkille ArvonHinku-äitin ja Huuman kanssa. Sisu alkaa olla jo äitinsä kokoinen, ehkä aavistuksen pienempi, joten luultavasti kasvaa hitusen isommaksi.

Varsinaisten läksyjen sijaan ollaan ulkoilun ohessa ja välillä ihan asiakseenkin leikitty kuollutta lelua sekä haltuunottoja eli leluun tarraamista, kun juoksen pakoon ja kääntymisiä eli vastakkaisessa kädessä olevaan leluun tarrautumista, kun juoksen pakoon. Nämä toimivat Sisulla tosi hyvin lenkkipolulla ja pesiskentällä itsekseen ollessamme ja myös häiriössä (pyöräilevät lapset, lenkkeilijät). Näitähän on helppo tehdä muutamia toistoja ihan milloin vain ilman sen suurempia valmisteluja, joten niitä on tullut jopa jonkin verran tehtyä.

Nuuskuttimen kanssa ollaan naksuteltu peruuttamista ilman edistusaskelia, junnaa samassa missä viimeksikin eli peruuttaa hyvin, kun olen sivuttain, mutta kun siirryn selin, niin heikkenee. Jatketaan treeniä. Rapsuttimen kanssa on otettu hieman höpöhöpöolohuonetokoa, perusasentoja, seuraamista ja maahanmenoja. Iloisesti tekee ja kriteerit on löysät ;) Pääasiassa ollaan ulkoiltu, kun säät ovat olleet huikeita ja metsässä on niin mukavaa.

Ei kommentteja: