lauantai 9. helmikuuta 2013

Jäällä

Pikku-Sisu on saanut ylennyksen. Rapsun viereen saa tulla sohvalle ja muutenkin sisätiloissa alkaa olla sama rento meininki kuin ulkonakin.

Tässä myö ollaan, molemmat.

Tosin mie aina lähestyn tälleen ihan pikkureppanana ja yritän lipasta isosta korvasta.

Sit myö nuuskutellaan.

Ja mie näytän ihan hassulta, ku miulla on ihan hassut korvat.

Lämpöiset kelit innostivat lähtemään Pyhäselän jäälle koko porukalla. Sen varalta, että jäällä kävisi puhuri, Sisulle puettiin edesmenneen Mörkön jäämistöstä lainaan saatu mantteli, hieman iso, mutta toimiva eikä tullut vilu nahkamasulle. Alla muutama hämärä kuvatus, valitettavasti todistusaineistoa ei tullut siitä hetkestä, jolloin Rapsu esitti Sisulle leikkiinkutsun ja lähti pieneen hippaan. Mutta mieltä se lämmitti ja paljon.

Pyhäselän jäällä nuuskuttelemassa.

Kaverit.

Kolmikko.

Rintarinnan.

Pötkönä.

Videota käpöttelystä (ei sisällä mitään viihdettä, tylsä muista paitsi minusta :))

Unet kahdenkerroksen jonomuodostelmassa.

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Ihana kolmikko!