Deutschland, Deutschland über alles!

Eilisissä treeneissä oli hyvin tekninen rata. Koskapa keväällä aloitettu systemaattinen mukavuusalueelta poistuminen ja henkinen valmentautuminen on alkanut tuottaa kivaa tulosta (lue: mieli on innosta pinkeä), niin jatkoin mukavuusalueelta poistumista ja valitsin ohjausvaihtoehdoista meille ne haastavimmat eli saksalaiset. Vielä en ole kisaradalle valmis saksalaista survomaan, koska nyt saksalaiset veivät aivan hirveästi puhtia keskittymisestä, jonka seurauksena minulla oli vaikeuksia radan muistamisessa. Kisoihin güntterit vasta sitten, kun ne sujuvat treeneissä ilman ylimääräistä aivollista ponnistelua. Alla Kaisalta pöllitty treenipiirros.

Saksalaiset (7, 10, 15, 19) alkoivat sujua sitä paremmin mitä pidemmälle treeni eteni. Alussa tuntui kaoottiselta ja kiireiseltä, mutta saatuani itseni siihen tilaan, että keskityin, tein rauhassa enkä juossut kuin aivoton apina, alkoi homma pelittämään. Koetin kympille myös pakkovalssia, mutta kyllä se vaan niin on, että jos alkaa niitä saksalaisia sujuvaksi opettelemaan, niin niitä sitten kanssa tehdään, eikä yritetä lusmuilla pois vaihtoehdoilla. Yritin olla tavoitteeni kanssa johdonmukainen ja pidättäytyä saksalaisissa.

Sakujen lisäksi opettelin rehvakkaammin heittelemään Rapsua esteille (4, 9, 11, 16, 22). Yleensä työskentelen paljon lähempänä, koska niin Rapsu kuin Heidikin tykkäävät siitä, mutta oli meillä hauskaa viskomallakin. Tosin huomasin, että viskomalla lähtee Rapsutin kontrollista, ja se vasta olikin hupaisaa, koska aina ei tosiaankaan ole ollut niin! Rapsu hurahti pienoiseen Nuusku-tilaan, jossa koiralla on NÄKEMYS. Kapinallinen Rapsu on radalla aivan parasta, joskin haastavaa. Mutta tiedänpähän, että tällä hetkellä toimintamalli on se, että jos haluan vääntää tarkkaa työtä jossain sumpussa, pääsen ilmiömäisiin tuloksiin työskentelemällä Rapsun lähellä, mutta jos haluan Rapelta aivot narikkaan, annan sille siimaa. Nyt kun pääsisin siihen lopputulokseen, että halutessani saisin sen myös kelattua takaisin aivottomasta tilasta, tällä hetkellä se ei enää onnistu. Kun annan liekaa, niin se on menoa se. Rapsutin on saanut tietoisesti rellestää  kauan ja tulos on nyt nähtävissä. Asennetta olen siihen halunnut ja sitä olen saanut. Sitä saa mitä vahvistaa ja sen jälkeen on mentävä eteenpäin. Seuraava askel on kapinallisen ottaminen hetkellisesti haltuun ilman vauhkouden vähenemistä. Hyvä haaste.

Kotiläksyksi tuli väli 16-18, jossa ohjaus oli aivan hirveää kaaosta, rynnimistä ja puolivillaista nössöilyä. Aivan liian hentoista nyky-Rapelle. Hävetti ihan. Niin paljon, että pitää huomenna tai ylihuomenna ottaa revanssi tuosta kohdasta ja muutamasta lauantain kisojen A-radan kohdasta.

Yhden käännöksen juhlaa

Kello soi kuudelta. Lauantaina. Ei kivaa. Teki mieli torkuttaa, mutta en kehdannut herättää koko taloa. Teki mieli jäädä nukkumaan, mutta en kehdannut olla saamaton nahjus. Nousin siis ylös, pakkasin Rapen autoon ja lähdin köröttämään pilkkopimeässä kohti Kajaania. Onneksi olin pakannut eväät ja muut oleelliset autoon jo illalla, koska itseni tuntien tiesin, että en olisi kyennyt siihen enää aamulla. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen yllätin itseni ajattelemasta "pitääpä sulkea radio, kun se niin valvottaa", joten väänsin äänenvoimakkuuden helisyttämään ikkunoita ja hoilasin mukana. Jos elävänä perille kuitenkin. Kisafiilikset eivät ajellessa nousseet, silmät lupatti ja lähinnä suunnittelin nokosten ottamista perillä ja iloitsin siitä, että juostavana oli vain kaksi starttia. Halusin pois ennen kuin olin edes perillä. Voi minua. Miten ihmeessä onnistun kehittämään positiivisen kisoihinlähtöasenteen? Vai onko tämä raihnaista vanhuutta, että ei kykene matkustamaan ilman kitinää? Minulla on kuitenkin sellainen mielikuva, että joskus oli innoissani kisareissuista jo lähtiessä. Vai kultaako aika muistot?

Lämmittelylenkillä Rapsu tartutti minuun riemuaan ja sain tunnelmasta hieman kiinni, mutta aika heikosti. Kisapaikkana oli maneesi, jonka vahva hevosen tuoksu (lue: veitsellä leikattavan raskas kusenhaju) epäilytti minua. Aamun edetessä haju alkoi laimenemaan tai sitten vaan totuin siihen, joten paikkakin alkoi tuntua kivalta. Rapsuhan ei ole koskaan treenannut maneesissa ja on kisannut maneesissa joskus kauan sitten viimeksi. Menisiköhän haisteluksi? Maneesiin tullessa Rapsuli nosti kirsua ylös, nuuhkaisi ja näytti siltä, että paikan aromit oli kohdillaan. Vähän se nuuskutteli siinä vuoroaan odotellessa, mutta radalle tepastelessamme oli mielenkiinto siinä missä pitikin.

Ensimmäinen rataantutustuminen sai minut suorastaan vimmoihini ja kisa-asenne paukahti kunnolla päälle. Siis kehveli vieköön, radallahan oli ihan samanlainen alku kuin Jyväskylän kisoissa, joissa tumpeloin kohdasta kaikkea muuta kuin sujuvan. Nyt kyllä näyttäisin kuinka se sujuvasti vedetään! Kohta menikin hirveän hyvin ja jatkopaikassa hykertelin tyytyväisenä miten antaumuksella Rapsu paineli mustaan putkeen, josta lukuisat koirat ottivat kieltoja tai palasivat pois. Mutta hetki sen jälkeen pienen koiran röyhkeys yllätti minut eikä minusta löytynyt munaa siihen vastaamaan. Pilkka osui omaan nilkkaan ja Rapsu poimi ylimääräisen esteen ennen kuin ehdin mitään tajuta. Mutta hei, jos nössö hyllyttää sikailemalla, niin se sallittakoon :) Röyhkeyttä olen treeneissä hakenut, joten sitä nyt saan. Olin siis tyytyväinen, joskin olisin voinut ohjausmokan estää olemalla skarpimpi, mutta taisin hieman huumaantua alun onnistumisesta.

Toiselle radalle oli taas hankala kehittää kunnon taisteluasennetta. Rataantutustumisessa ihastelen kilpakumppaneiden hyvänvärisiä kenkiä. Helposti sain kuitenkin nousemaan sellaisen kivan humputtelufiiliksen, koska rataprofiili oli helppo ja vauhdikas, ja kellokin lähenteli jo puoltapäivää eli aloin olla hereillä. Kyllähän sitä hauskan nollan vetäisisi. Koska humputellen sorrun yleensä hutilointiin, oletan enkä ohjaa, halusin enemmän fiilistä, jotta tekisin eheän nollaradan. Sitten yllätin itseni ja päätin, että minulle ei nolla riitä. Ei. Minä haluan voittaa. Kyllä, luit oikein. Päätin, että nyt ei tehdä pelkkää nollaa vaan nopea nolla. Voittonolla. Jo tuli fiilistä, varsinkin, kun rataprofiili ei ollut ollenkaan Rapsua suosiva. Vai kuka näkee silmissään Rapsun peittoavan kaikki kahdeksan esteen loppusuoralla? No ei kukaan. Alkoi vähän ahdistamaan, että mitä minä nyt oikein rupesin uhoamaan, itselleni tosin ainoastaan, mutta olin jo ehtinyt kuulla sen. Ei auttanut kuin asennoitua vastaamaan itse asetettuun haasteeseen. Radalla piti hullunmoisen juoksemisen lisäksi kuitenkin tehdä kaksi tiukkaa käännöstä, joten ne, ja kepit, olisivat kohdat, joissa etu revittäisiin. Olin ihan täpinöissäni radalle mennessäni, puhisin varmaan katsomoon asti. Minähän en aja tänne parhaaseen nukkumisaikaan häviämään! Näytän Tatjanalle from Russia närhen munat, kyllä Rape yhden venäläisen pyrrin päihittää ja kaikki kainuulaiset rekut! En ole niin ponneton ohjaaja kuin ensimmäinen rata antoi ymmärtää, ettäs tiedätte! Ensimmäinen kääntö ei ollut niin hyvä kuin olisin halunnut, mutta se toinen kurvi. Voi jestas sentään, että oli hienosti ohjattu ja vielä hienommin ohjaukseen vastattu! Rapsu oli jälleen röyhkeällä tuulella, mutta minäpä tiesin sen, joten vedettiin kohta kovaa ja tiukkaan. Sillä kohdalla me voitettiin. Koko rata tuntui tosi hyvältä ja lopputuloksena oli tavoitteeseen pääsy eli nollavoitto ja hyppyserti.

Tosin on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että ei tuo voitto minua kutkutellut ollenkaan yhtä paljon kuin se, että A-radalla sisällytin vapaaehtoisesti ohjaussuunnitelmaani sylkkärin (minä olen rohkea nainen) ja B-radalla annoin itselleni luvan hoitaa homman kotiin täydellisellä mukavuusalueella pysymisellä (luotin siihen, että vahvuutemme ovat tarpeeksi vahvoja). Kaikkein parhaalta kuitenkin tuntui se, että kiltisti söin kaikki eväät ja miten loistavasti ohjasin B-radan viitoshypyn.

Syyslorvijan haaste numero kolme

Syyslorvija bongasi Zorron ja Elenan haasteen, joten tässäpä tämä:

1. Mitä "ei niin fiksuja" tapoja koirillasi on?
Minusta luppakorvat ovat kaikinpuolin fiksuja ja luultavasti omasta mielestään heidän kaikella toiminnallaan on jokin ylevä tai vähintäänkin tarkoituksenmukainen tavoite. Oletan kuitenkin, että ahneus kaikkine sivuvaikutuksineen ei ehkä anna ystävistäni muiden mielestä kaikista fiksuinta kuvaa.

2. Onko sinulla jokin koiriin liittyvä tarvike, jota ilman et pärjäisi?
Auto. Lyömätön reviirin laajentaja, harrastuksien helpottaja, reissujen mahdollistaja ja toinen koti. Tai pärjättäisiinhän me ilmankin, mutta ei meillä olisi silloin niin vapaata ja antoisaa elämää kuin autollisina.

3. Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita teillä on?
Molempien kanssa monen monta yhteistä vuotta ja seikkailuja luonnossa. Kevo kutkuttelee, mutta saa nähdä onko meistä kaikista vielä sille valloitusreissulle. Nuuskun onnellisuustekijöihin sisältyy kirsun käyttöön liittyvät aivopähkinät ja yhdessä humputtelu. Rapsun kanssa edellisten lisäksi vielä pari vuottaa antoisaa agilityn huumaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan myö vaan eletään niin, että nautitaan elosta ilman sitovia suunnitelmia, ohjelmalehtisiä, aikatauluja tai kellokortteja.

4. Suosikkikuvasi koiristasi?
Kyllähän se on tuo blogin otsikkokuva, josta välittyy molempien minut onnelliseksi tekevä höpelöys.

5. Mikä on paras tapa viettää aikaa koiriesi kanssa?
Yhteiset metsäretket, pötköttelyt sohvalla, yöunet kasassa, kaikenlainen puuhailu ja harrastaminen. Minä tykkään kaikesta, yhteisestä matkasta läpi elämän. Siinä on monia ulottuvuuksia eikä yksi asia ole toistaan parempi vaan kaikkea tarvitaan.

6. Miksi omistat juuri koiria etkä muita eläimiä?
Onnellisena olen aiemmin elämäni jakanut Tupu-kanin, Kukka-gerbiilin, Lintu-gerbiilin, Pekka Sauri -gerbiilin, Kala-marsun, Kinkku-marsun, Räpylä-marsun, Papu-kanin, Ossian-kanin ja Lehmä-kanin kanssa. Kanit ja jyrsijät ovat sydämessäni aivan yhtä tärkeitä kuin koiratkin. Nuusku-koira kotiutui jo jokusen aikaa eläimettömänä olleeseen talouteen, mutta jos olisin ollut viisaampi, olisin ottanut kanin tai jyrsijän hitusen ennen, jotta Nuusku-koira ja myöhemmin laumaan putkahtanut Rapsu-koira, olisivat kasvaneet pienempien eri lajisten laumatovereiden olemassaoloon. Jos meille nyt tulisi iloisesti höpöttelevä ja ympäriinsä vilistävä marsu, olisi se luultavasti luppakorvien silmissä paisti eikä toveri. Tämä karu totuus rajoittaa lajivalikoimaa niin kauan, kun asuntona on pikkuruinen kaksio.

7. Millä sanoilla kuvailisit koiriasi?
Rakkaat, niin rakkaat. Tärkeät ja korvaamattomat, joskus myös korvattomat. Nuusku on mukavuudenhaluinen maailmannapa, aamu- ja iltauninen, herkkusuu, se jolla on näkemys. Rapsu on tunnollinen, ahmatti, koloasuja, iloinen päällikön perässähiihtäjä.

8. Pelkääkö koirasi jotain, jos niin mitä?
Ukkonen on peljästyttänyt molemmat. Rapsu pelkää vesikoiria/barbetteja, pitkäkarvaisia koiria ja tummia koiria, koska sellaiset ovat käyneet Rapsuttimen kimppuun. Lisäksi Rapsu kammoaa pöriseviä ötököitä, kaikkia pieniä siivekkäitä, jotka muistuttavat traumaattisesta maa-ampiaisten pistojen kohteeksi joutumisesta. Rapsutin jää helposti uhrin rooliinsa kiinni.

9. Mistä keksit koiriesi nimet?
Nuusku oli kaunis nimi, olisiko valittu siksi? En muista, mutta Nuusku on osoittautunut nimensa veroiseksi kirsun käyttäjäksi. Rapsu-nimeen törmäsin Jyväskylän Sokoksen kirjaosastolla kauan ennen kuin Rapsutin oli edes suunnitelmissa. Jossain kirjassa seikkaili Rapsu-koira. Rapsukin on osoittautunut nimensä veroiseksi kutisijaksi.

10. Kuinka monta koiraa on sopiva määrä?
Silloin, kun Nuusku oli pentu ja ensimmäinen koiralajin edustaja, yksi riiviö oli tarpeeksi. Sitten, kun Nuusku kasvoi aikuiseksi oli tilausta toiselle, pienelle Rapsu-pennulle. Pitkän aikaa kaksi oli vallan hyvä, mutta nyt, kun molemmat ovat tasaisia aikuisia, ensimmäinen eläkkeellä ja toinen vielä hetken maailmanvalloittajattarena, niin kolmannen voisi ottaa kasvamaan, jotta ei elämä vain muuttuisi liian rollaattorihenkiseksi.

11. Koiriesi parhaat koirakaverit?
Nuusku on itsensä ja Rapsun idoli. Myös Topin klaani, Zorron poppoo ja Akun lauma ovat niitä, joiden kanssa rattoisia hippashetkiä jos toisiakin on vietetty.

Perinteiseen laiskaan tyyliini haastan kaikki laiskat lukijat.

Aiemmat haasteet:
Haaste
Haaste numero kaksi

Mycket funfun!

Itsensä haastaminen on parhautta! Olipa huikeaa saada kinkkisellä radalla onnistumaan kohta kuin kohta omalla palikkaohjauksella ja sen lisäksi hankalaakin hankalampi kohta haastavalla ohjauksella uskomattoman hyvin. Rapsu oli maailman hienoin elukka.

Oma versio: pakkovalssi (3), persjättö (5-6), vekki ja valssi (6-7), vastaanottovalssi (8), niisto (10), päällejuoksu (13), peruskäännös (14 ja 16), vekki ja valssi (18), persjättö (20-21), peruskäännös (21).

Paras versio: pakkovalssi (3), persjättö (5-6), vekki (6), päällejuoksu (7), sylkkäri (8), persjättö (9-10), niisto (11), päällejuoksu (13), jaakotus (14 ja 16), vekki ja valssi (18), persjättö (20-21), vastakäännös (21).

Yllätyin suuresti, että Rapsu ei edes vilkaissut putkea vaan tykitti suoraan pakkovalssiin (3). Kohdassa 6-10 Rapsu oli tsiljoona kertaa nopeampi, kun en mennyt kuvion sisään valssailemaan vaan jäin hillumaan tuonne hyppylinjan alapuolelle ja tein uusia kuvioita. Rape tykkäsi, kun sai tilaa eikä sillä ollut mitään epävarmuutta sylkkäriin lähtemisestä. Kulki kuin riivattu. Tuntui myös itsestä hyvältä vaikka en moista uskallakaan tehdä kisakentillä valovuosiin, mutta toivottavasti joskus pääsen siihen vaiheeseen, että kisatavoitteeni on kaikista nopein ohjaus. Tällä hetkellä mennään vielä varmalla meiningillä. Niistoissa miulla oli edelleen häsellystä, rytmityksessa pitää olla tarkka ja nuo jaakotukset ja vastakäännöt toimi hirveän hyvin. Pääsin niistä itse paremmin liikkeelle kuin peruskäännöksistä, joita rakastan suuresti.

Hirvittävän hyvät treenit. Tykkäsin kovasti omasta asenteesta, teki mieli onnistua ja vastata haasteeseen, Rapsun asenteesta, se oli ihan täpinöissään, ja koutsin asenteesta, se oli niin kannustava. Aina miulla on kyllä ollut kannustavia ja mukavuusalueelta poishaastavia kouluttajia, jo vuodesta 2005, ja hyvä niin. Muuten varmaan valssaisin maailman ääriin.

Ilmaisua ja esineitä

Jos metsään haluat mennä, niin mene tolleriporukassa. Hakuilemaan lähtivät Nuusku, Rapsu, Topi ja Viiru-wannabe sekä Zorro ja Elena. Koska kukaan ei oikein ollut paneutunut treenien ennaltasuunnittelemiseen, harjoiteltiin vähän sitä sun tätä, ja metsässä vierähtikin rattoisat kolme tuntia.

Rapsun kanssa aloitettiin ilmaisutreenit. Kohteeksi laitettiin helppoja ukkoja metsänpuolelle rullat kourassa. Yksi kerrallaan, yhteensä neljä ilmaisua. Alussa Rapsutin räpelsi rullan kanssa, mutta parani toistojen myötä. Hassu ilmiö oli, että Kuivasuu-Rape oli niin kiihkoissaan, että rullat saivat hurjan kuolakuorrutteen. Palkkasin Rapsun rullan tuomisesta ja maalimies palkkasi näytöllä. Rullasta palkkaaminen johti ennakointiin ja Rape alkoi tipauttaa rullaa metrin päähän minusta. Pitää siis ensi kerralla jättää rullasta palkkaaminen pois. Näytölle Rape lähti innoissaan, miksipäs ei, ainahan se on tykännyt maalimiehen luo juosta :)

Ilmaisujen jälkeen otin Rapelle vielä motivaatiomaalimiehen suorapalkalla. Riitta juoksi metsään Teppo-Tiikerin kanssa ja Rape paineli hinkuen perään. Ei Rapen maalimiesmotivaatiossa ole vikaa ollut, mutta traumatisoiduin siitä kesän treenikerrasta, jolloin tuntui, ettei Rapsu edes tiedä mitä lajia se on harrastamassa, joten pitää ottaa välillä näitä simppeleitä vahvistuksia.

Nuusku kaivettiin esille esineruudun treenaamisvaiheessa. Koska me ei olla ennen esineruutua tehty, aloitettiin homma ns. esinejanalla. Yksi roina metsään kerrallaan, Nuusku sai katsoa viennin ja sitten se pääsi hakemaan. Hyvin palautui niin pesukukka, blingblingkukkaro kuin joku huulirasvatuubikin. Ei tarvitse harjoitella kummallisten kamojen kantamista, koska ei sillä ole Nuuskulle väliä mikä tuotava esine on, kunhan saa noutaa! Pitää kuitenkin ottaa noita janoja tunnollisesti muutama, että iskostuu suorat pistot mieleen ja siirtyä vasta sitten varsinaiseen esineruutuun. Onhan Nupa hakuruutua tehnyt, joten en usko, että tästä vaikeaa tulee.

Rapsu olikin sitten hieman hupaisampi tapaus. Rapsu haki ensin pesukukan, ja oli hyvä, että Rapsutin oli koirista viimeinen, koska Rape pisti juostessaan kukkasen palasiksi. Aika raivokas oli teurastus ja liikkuminen niin kakaramaisesta keekoilua, että ei mitään rajaa :) Blingblingkukkaro palautui ihan ehjänä, mutta pitää ottaa Rapelle aluksi vähemmän teurastukseen houkuttavia esineitä, jotta sille vahvistuu esineitä turmelematon palautus. Sitten kun kamat tulee ilman omaa showta, niin voi laittaa hankalampi esineitä kuljetettavaksi.

Treenin jälkeen käytiin vielä Topsukan ja Viponaatorin kanssa metsässä lenkillä. Oikein oli lupsakkaa menoa.

Pikkuliidot

Juu, ei sille voi mitään, että mukavuudenhaluinen ihminen innostuu treenaamaan silloin, kun treenihalliin ajaa kahdessa biisissä, lämmittely- ja jäähdyttelylenkit samoillaan upeissa maisemissa ja treenihallista löytyy maailman eniten tilaa. En edes muista milloin olisin viimeksi käynyt yksikseni hallilla treenaamassa, vaikka tykkään itsenäisistä treeneistä ihan höpelönä, mutta oikeasti olihan se nyt aiemmin aika karua matkustaa kuusinkertainen aika treeniaikaan nähden. Lyhyt treenimatka innostaa miutkin pieniin omatoimitreeneihin. Vähempi on enempi kaikessa muussa paitsi pullan syömisessä, joten tempaistiin Hapsuttimen kanssa täydelliset treenit kymmeneen minuuttiin.

Aamulenkin jälkeen sulloin Hapen autoon ja hujautettiin Pärnälle. Molemmilla kentillä oli kivat ja moneen mahdollistavat pohjat, joten treenattiin hiukkasen kummallakin kentällä. Hirveän hauskaa! Oikeasti, ikinä koskaan en ole saanut fiilistellä, että "otanpa ensin tällä kentällä hurjan vauhtirallin ja kontaktit, ja sit tuolla toisella radalla lähtötreeniä ja putkiin irtoamista, ja sit taas tällä radalla sivuttaisirtoamista ja kontakteja". Lystiä oli ja Rapsu hunajaakin makeampi! Kulki kuin unelma :) Uskomattoman hyvällä fiiliksellä viikon päästä kisoihin, en malta oottaa! Joko saa lähteä reissuun?

Nuusku oli hitusen näreissään, kun ei päässyt mukaan, joten tuumasin tuossa, että taidan kouluttaa siitä ruumiskoiran. Siinä on hyvää puuhaa vammaiselle, rasittaa aivoja, mutta ei kroppaa. Sitähän minä suunnittelin jo Nuuskun ollessa pikkuinen, mutta jostain syystä talouden toinen kaksijalkainen kammoksui ajatusta. Nyt se lienee jo tottunut kaikkeen, joten voinen alkaa rauhassa mädättämään ihon palasia purkeissa. Luulen, että Nuusku tulee arvostamaan sitä.

Hyvä fiilis!

Meillä on maailman hienoin halli! Tiistaina oli ensimmäiset treenit uudessa hallissa ja voi jeesus, että se on mahtava! Ihan höpelönä tilaa! Uljas ja upea! Talvikauden meitä koutsaa Mikkasen Ira ja oikein mukavat treenit vetikin. Alla on jotain sinnepäin treenipiirros.

Rapen kanssa tehtiin pakkovalssi (2), saksalainen tai pakkovalssi (9), saksalainen tai pakkovalssi (11). Ysin kulki pakkovalssilla paljon kovempaa ja se oli miusta paljon mukavampi tehdä. Ykstoista oli güntterillä parempi. Saksalaisia Ira kuulemma teettää miulla jatkossa, jotta opin tekemään ne rohkeammin, nyt oli turhan varmistelevaa menoa. Tiedossa on siis mukavuusalueelta poistumista. Mikäs siinä. Rape kulki hyvin ja kaikkinensa oli niin mukava fiilis, että piti illalla vallan kisoihin ilmoittautua. Saa nähdä jaksaako niihin ihan lähteäkin.

Nuuskutin on käynyt taas pari kertaa Helillä hieronnassa, kun luppakorva liukasteli pellolla siihen malliin, että meni lihakset jumiin. Viimeksi Nuuskutin koki olevansa varmaan jo Helin Day Spassa, kun tarjolla oli hieronnan lisäksi myös pitsaa. Nuuskulla on taito saada haluamansa, ja Nuuskuhan halusi, että Heli haluaa antaa sille eväspitsansa... Ja kukapa meripihkaisia silmiä voisi vastustaa, ei kukaan. Puuttui vain kurkut silmiltä, niin kauneushoitolapäivä olisi ollut täydellinen ;)

Wooohiii mikä ilmaisu!

Sunnuntain parhautta ovat tolleriloihen hakutreenit Jamiskan syövereissä. Nuuskuttimen ja Rapsuttimen seuraksi saapuivat Puntti ja Zorro & Elena. Koska hakupäällikkö-Satu puuttui kokoonpanosta, aloitimme säännöistä lipsumisen emmekä jaksaneet hakualuetta armeijamaiseen tyyliin tallata vaan hortoiltiin hieman molemmilla puoliskoilla ja oltiin tyytyväisiä. Keskilinjaa edusti metsäpolku, oikealla puolella oli nouseva rinne, jossa kaatovalmis talousmetsämännikkö muuttui taimikoksi ja vasemmalla puolella oli kaatovalmista talousmetsämännikköä, joka oli paikoin alkanut kaatuilemaan ihan itse; oli pitkin poikin puuta ja törrötti kivaa juurakkoa.

Rapsuttimelle laitettiin kolme maalimiestä. Ensimmäinen vasemman etukulman tuntumassa, toinen oikean puoliskon keskivaiheilla ja kolmas vasemmassa takakulmassa. Maalimiehet kiersivät paikoilleen sivusta takalinjaa pitkin, jotta valmiita hajujälki ei jäisi. Rapsu kiihkoili ja kipunoi odottaessaan autolla maalimiesten piiloutumista. Hirmuista piippausta ja reuhtomista, aivan täpinöissään koko elukka. Ensimmäinen maalimies oli valmiina piilossa, palkkana odotti vinkukäärme ja kylläpä Hape päästeli menemään. Mättäät lenteli oranssin salaman kiitäessä pelastamaan metsään eksynyttä. Hirveän hieno ja suora pisto! Toinen maalimies oli valmiiksi piilossa, mutta nousi hetkeksi haamuksi.  Vaikka Rapsu oli jo valmiiksi viritetty ja olisi pinkonyt maalimiehelle ilman haamutustakin, otin sen haamuna. Olin aiemmin suunnitellut kakkoselle haamun ja tavoistani poiketen päätin pidättäytyä suunnitelmassani soveltamisen sijaan. Haamutus lisäsi Rapsun fanaattisuutta, se suti maha maata viistäen paikoillaan ja yritti päästä matkaan. Aivan huikeaa menoa ja riehakasta palkkakukon retuutusta. Kolmas maalimies oli sillä välin siirtynyt paikoilleen ja se otettiin pimeänä. Rapsu lähti kuin tykin suusta, oli niin päheä ja vingutteli palkkakäärmettään onnellisena. Onnistuneet treenit kertakaikkiaan!

Nuuskun rooli oli olla seuraneitinä ja tamppaajana, mutta pitihän se kaivaa esille ja ottaa sille pieni ilmaisutreeni. Hannele meni metsätielle, noin 20 metrin päähän, kyykkyyn ja narulelu leikki irtoilmaisurullaa. Lähetin Nuuskun ukolle ja Nupahan lähti. Hirmuista kyytiä kohteelle, rulla suuhun ja hirmuista kyytiä takaisin. Luovutus käteen, sivulle ja käskystä näytölle. Näytöllä oli palkkana pihapullia. Suoritus oli niin hieno, että uusintaa en ottanut. Nuusku teki upeaa työtä ja minäkin osasin olla ohjaamatta fyysisesti. Hyvä me!

Treenien jälkeen lähdettiin vielä reippailemaan porukalla maastoon ja nyt sisällä retkottaa kaksi reporankaa ja onnellista otusta.

Tuomaksen reenit

Sunnuntaina riehuttiin Rapsun kanssa Haverilan Tuomaksen koulutuksessa. Olipa hyvät reenit! Älyttömän kiva rata, löytyi vauhtia ja haasteita, mukava koutsi eikä satanut vaikka olisi pitänyt. Täydellistä siis. Alla ratapiirros (käytännössä putken 7 molemmat suut oli lähempänä aata, putki 10 oli kaarella):

Kyllähän se oli taas ohjaajan suurimpana haasteena oman liikkeen rytmitys ja rapakunto. Hippuloiden piti vinkua, mutta ei kuitenkaan väärässä paikassa. Ensin mentiin Rapsuttimen kanssa omalla peruskauralla: niistosokkari (5), ennakoiva valssi (8), persjättö (12-13), puolivalssi (18), saksalainen (18), päällejuoksu (20), niistosokkari (21). Hyvin rullasi vaikka ensin hieman hötkysin 18 hypyllä ja 21 niistosokkarissa.

Sen jälkeen koetettiin kaikenlaisia vaihtoehtoisia kuvioita kuten jotain jaakotuksen tapaista muttei ihan kuitenkaan (8), jolloin oma liike putkelle (10) meni aan yläpuolelta eli ei olisi tullut niin kiire putkeen (10) ohjaukseen, mutta toisin kuin muilla, Rapen kanssa tuo ei toiminut, kun Rapsuhan kääntyi siivekettä nuollen ja veti linjan aan alla olevaan putkeen. Valitessani aan yläpuoleisen ohjauslinjan putkelle (10) mentäessä tuli minun vain roiskaista Rape hypylle (8), niin silloin Rapsutin kääntyi "normaalien koirien tiukan kurvin" eli Rapsun löysän käännöksen ja linjautui hyvin aalle. Omimmalta vedolta tuntui kuitenkin koko ajan aan alapuolella hilluminen eli ennakoiva valssi (8), jolloin minun ei tarvinnut takaaleikata putkella (10) vaikka ei tuossa kohdassa takaaleikkaus Rapsua kyllä vääränsuuntaan meinannutkaan kääntää. Sinne se sujuvasti puomille paahtoi.

Valssi välillä 12-13 oli persjättöä parempi ja loppusuoralle koitettiin vaikka mitä vetoja. Kellotellen saatiin sinne nopeampia suorituksia riskeillä valinnoilla, jotka saatiin toimimaan, mutta mitä en kyllä ikuna uskaltaisi kisoissa väläytellä. Loppusuoralla vauhdikkain taisi olla valssi (16-17), saksalaiset (18 ja 19) ja loppu peruskauralla. Tuossa tuli kyllä itselle ihan hirveä kiire, mutta kovaa tuli Rapekin. Koetin ottaa etumatkaa tekemällä persjätön (16-17) valssin sijaan, mutta se oli huono valinta, koska se linjasi Rapen laskeutumaan renkaalta väärään suuntaan ja 18 hyppy meni pipariksi. Otettiin jotain muitakin versioita, mutta ne eivät olleet paremman tuntuisia tai nopeampia. Nyt jäi harmittamaan, että en älynnyt koittaa perusjunttiohjaustani ollenkaan eli päällejuoksua (18) ja roiskaisua (19). Pitää käydä tempomassa tuo loppusuora vielä joskus itsekseen, tekee mieli tietää miten silloin olisi käynyt.

Kokonaisuus oli parempi kuin erinomainen, Rapsu kulki housukarvat roihuten enkä miekään ollut ihan luokattoman huono. Rapella oli ihan hirveä hönky päällä ja toisella kierroksella, kun koitettiin tykittää huikeita kisamaisia suorituksia, kaatuivat ne muutamaan otteeseen Rapen suunnattomaan himoon syöksyä neloshypyltä kepeille. Oi, miusta se oli niin hauskaa! Lähdöt olivat huonoja, hiipimistä ja varastusta. Aika kauan sai säätää niiden kanssa. Niille pitäisi tehdä jotain eli kai sitä pitäisi joskus viikkotreenilöissäkin käydä. Tai jossain treeneissä. Tai jotain.

Syksyn lapset

Muutama aamulenkkikuvatus. Kuviin on piiloutunut joko/tai Laihajakapinen & Puolikaljupunkero.