maanantai 30. huhtikuuta 2012

Suomalaisen Jarin treeniviikonloppu


Lauantaina viipotettiin Rapsun kanssa alla olevia kuvioita. Rapsuliini kulki lujaa ja yllätti kaikki olemalla irtoava eläin.


Heti alussa (2) Rapsua piti ihan oikeasti jarruttaa ja niistää, jotta se ei kaarrattanut selän taakse. Siis Rapsu kaarrattanut! Sitä piti hallita ihan kunnolla, ei millään vienolla ohjauksella. Muurilta (3) Rapsu sinkosi aalle ennen kuin kerkesin huomata ja hypyn (5) jälkeen Rapsu löytyi toistuvasti putkelta (17). Hirveän hauskaa! Oikeasti, karvakuono luki vaihteeksi kirsun edestä löytyviä esteitä eikä vain kytännyt minua. Saatiin alku (1-8) pelaamaan hyvin, kun hartaasti jarrutin ja niistin (2), linjasin huolella (3) enkä mennyt hyppylinjan yli vaan lähetin putkeen (4), otin vastaan valssilla (5), keilasin takaakiertoon ja tein päällejuoksun (6) ja pingoin höpelönä niistämään kepeille (8).

Loppurata (8-28) oli sujuvaa menoa. Rapsun irtoava persoona mahdollisti poispäinkäännöksen kepeiltä hypylle (9). Olin ihan ihmeissäni, mutta hienoa, että Jari rohkaisi minua moiseen. Sinne se sujahti epäröimättä eikä tainnut edes huomata, että olin keppien toisella puolen. Jatkon ohjaus oli jotain valssi (10-11), takaakierto (12), pakkovalssi (14), pakkovalssi ja valssi (16), takaakierron vastaanottovalssi (20), ennakoiva valssi sylivekillä (25). Hieman epäröin, että ehdinkö muurille (25) valssaamaan, mutta hyvin ehdin, kun Rapsun hurja draivi laski hieman riman (20) tipahtamisen myötä. Siihen asti pieni eläin tappoi rataa, mutta koki ilmeisesti tehneensä virheen riman tipahdettua ja epävarmuus näkyi varmisteluna eli ei painanut suoralla minusta ohi vaan odotti ohjeita. Riman tiputus oli kylläkin minun erheeni, mutta mistäpäs pieni koira olisi sen tiennyt. Koetti sitten reppana tehdä loppuradan ihan pilkulleen oikein.

Jari huomasi saman ilmiön ja ihmettelikin, että mitä siinä oikein tapahtui. Rapsun kanssa pitäisi treenipätkät pitää sen verran lyhyinä, että epäonnistumisen tunne ei ehtisi pieneen punaiseen karvarintaan pulpahtaa, silloin meno olisi aika huikeaa. Jari totesikin, että vasta loppusuoralla (21-28) Rapsusta näkyi se ohjaajahakuisuus, josta oli horissut ennen treeniä. Siihen asti oli esitellyt estehakuista puoltaan, jonka väitin koirasta puuttuvan. Kipittelyn jälkeen keskusteltiin pitkään Rapsun puomista ja kerrankin joku oli samaa mieltä siitä mitä sille voisin alkaa tekemään. Jesh. Tosin Jari totesi ääneen myös sen mitä olen ajatellut, että helppoa se ei tule olemaan, mutta niin. Kiva haaste, onpahan tekemistä ;)


Sunnuntaina vilistettiin alla olevaa rataa. Luulin tämän olevan leijeröinnin vuoksi meille ihan hirveän vaikea treeni, mutta mehän vedettiin nollarata! Rapsutin oli jälleen lennokkaalla tuulella ja irtosi iloisesti, ja kouluttaja sanoikin treenin jälkeen, että ei hän usko sanaakaan siitä mitä lauantaina Rapsun ohjaajahakuisuudesta vuodatin.


Alkuun koitin paria eri ohjaustapaa: ensin perinteistä heidiäjarapsua eli ennakoiva valssi (2) ja peruspyöritys (3) ja seuraavaksi meille vieraampaa tyyliä eli takaakierto (2) ja sylistä putkeen (4). Molemmat toimi hyvin, mutta vieraampi tyyli oli puoli sekuntia nopeampi vaikka Rape kääntyi perinteisessä tyylissämme tiukkaakin tiukemmin. Jari totesikin, että Rapsun käännöksiä kannattaa ehdottomasti hyödyntää paikoissa, joissa niitä tehdään yksi, mutta jos tulee useampi käännös peräkkäin, niin silloin pidempi reitti voi ollakin nopeampi, koska Rapsulta löytyy myös pitkä laukka tarvittaviin kohtiin.

Minulle oli hankalinta rytmittää liikkeeni välillä 4-7; tiesin miten pitäisi liikkua, mutta se toteutus oli sitten vaihtelevaa. Onneksi Rapsu oli armelias eikä rokottanut seiskalle tekemästäni paskasta valssista vaan tuli siihen niin kuin valssi olisi ollut ajoissa. Vein poispäinkäännöllä kepeille (11), oli pakko olla nykyainainen ja poistua mukavuusalueelta, kun en sinne muuten ehtinyt ja eipä ollut huono vaihtoehto ollenkaan. Saatiin virheettömät aloitukset. Pitää ottaa keppien aloitukset treenin alle iha parilla kepillä ja vahvistaa nuo poispäinkääntöaloitukset nopeammiksi, nyt Rapsu haki ne hyvin, mutta hieman varmistellen, mikä oli odotettuakin, koska enhän sitä koskaan noin kepeille ohjaa.

Hypylle (14) testasin vanhaa kunnon peruspyöritystä sekä tapaa, jolla vein Rapsun hypylle siten, että Rapsu kiersi toisen siivekkeen kautta takaisin. Se olisi ajallisesti ollut varmaan perinteisen veroinen, jos olisin osannut rytmittää menoni välillä 13-14 paremmin, nyt Rapsu ehti katsoa minua siinä välissä ja hidastaa ennen hyppyä (14). Loppupätkässä ei ollut ihmeempiä. Rapsu reagoi hyvin vienoonkin välistävetoon (15-16) ja uskalsin ihan persjätön (18-19) tehdä.

Hirvittävän kiva ja antoisa koulutus. Tykkäsin radoista, niissä vaadittiin fyysisyyttä ja teknistä osaamista, mukana oli vauhdin hurmaa ja hallintaa. Agilitya parhaimmillaan.

Nuuskun kuulumiset tulevat myöhemmin.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Hirvittävä määrä kirosanoja

Tähän oli jo naputeltu pitkän postauksen aloitus kaikenlaisista viimeaikaisita kuulumisista, mutta ei tähän nyt sitten tulekaan muuta kuin että maailma on epäreilu pientä punaista koiraa kohtaa. Julma, paha, salakavala ja kylmä. Niin helvetin epäoikeudenmukainen, paska ja inhottava, että minulla ja maailmalla on nyt välit poikki.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Paineen siedottomuutta

Lauantaina Rapseliini osallistui joan kouluttajaporukan treeneihin teemalla paineensietokyky. Vedettiin neljä erilaista kisamaista ratatreeniä ja kaikki erilaisin teemoin sekä tavoittein. Jokaisesta onnistuneesta suorituksessa oli luonnollisesti hirveä kasa suklaata ja karkkia palkintona.

Ekassa treenissä oli jänisteema eli rata piti vetää puhtaammin pidemmälle kuin ensimmäinen koira. Fiilis oli ihan hirveän hyvä vaikka homma kaatuikin samaan kohtaan kuin pupulla. Varmistelin helpossa kohdassa, jolloin varmistelu muuttui yliohjaukseksi ja Rapsu kuuliaisena tulkitsi yliohjauksen, ohjautui väärin ja hylkääntyi. En kuitenkaan antanut homman kaatua siihen vaan sain vedettyä treenin läpi kelpo asenteella.

Toisessa treenissä piti rataantutustumisen jälkeen osata arvioida mihin asti rataa pääsee puhtaasti. Kammottavan vaikeaa! Tunnistin kyllä meille hankalat kohdat ja punnitsin hartaasti, että mistä sitä nyt sitten selviäisi ja mistä ei. Tutustuin kuitenkin rataan väärin, joten puhdas rata kaatui heti toiselle esteelle, koska luulin kyseisen hypyn mentävän toiselta puolen. Tosin ei me asettamaani tavoitteeseen oltaisi muutenkaan päästy, koska mokasin ennen kuin kuvittelin mokaavani. Tyrin aika helpossa kohdassa eikä radalla fiilis ei ollut yhtä hyvä kuin ekassa treenissä, koska Rapsu varasti lähdössä ja jäin siihen henkisesti hieman jumiin. Muutenkin ajatus siitä, että radalla on kohta, josta en usko selviäväni ei oikein sopinut minulle; keskityin liikaa tulevaan hankaluuteen ja tumpeloin turvallisesti hyvissä ajoin... Toisaalta tämä toimintamalli on minulle tuttua hankalista kisaradoista; jos koen, että radalla on jotain übervaikeaa, hyllytän yleensä ennen sitä helpossa kohdassa, koska en ajattele sitä mitä teen vaan sitä mitä on tulossa. Hetkessä pitäisi siis osata olla, hyvä muistutus siitä.

Kolmannessa treenissä teemana oli parikisa. Vedettiin rata parin kanssa tavoitteena 50-100 nollaprosentti ja luonnollisesti piti olla parempi kuin toinen pari. Fiilis oli jälleen hyvä, mutta se laski radan puolessa välissä ohjaushutiloinnin seurauksena. Rapsu lähti kivasti irtoamaan putkeen, mutta vedin sen kädellä ja liikkeellä pois (aivan turhaa hötkyilyä). Sain sen uudestaan matkaan, mutta oma rytmi katosi ja siitäpä sitten aika pian se hyllykin tuli, kun en jättänyt muruselle tilaa. Tässä tuli kivasti joukkuekisa tunnelmaa ja teki enemmän mieli onnistua, koska epäonnistumalla pilaa myös toisen suklaasaumat. Onneksi miun pari oli hyvä, niin saatiin edes vähän suklaata.

Neljännessä treenissä piti rataantutustumisen jälkeen osata arvioida oma suoritusaika. Sai juosta kuvitteellisen koiran kanssa ja kellottaa tai sitten vain arvioida. Valitsin mielikuvitusrapsun kanssa laukkaamisen. Ei me kuitenkaan päästy oikean Rapsun kanssa vertaamaan tulosta, koska mitään tulosta ei saatu. Neljäs rata oli aivoilleni liikaa, unohdin radan koko ajan, ohjasin Rapsun ihan väärille esteille eikä saatu mitään aikaiseksi. Ei vain pystynyt. Näköjään hirvittävän vaikeaa omaksua samalle ratapohjalle neljä erilaista treeniä.

Kokonaisuutena treenistä sain irti sen huomion, että ei olisi pitänyt unohtaa kaakaota kotiin, koska se näkyi aivotoiminnan heikkenemisenä treenin edetessä. Minun pitäisi myös kyetä pitämään oma asenne yllä vaikka päin prinkkalaa menisi, mutta vaikka miten olen niin ennen rataa päättänyt, en siihen kykene vaan ohjaus hajoaa ensimmäiseen virheeseen tai yllättävään käänteeseen. Ei myöskään tarvitse miettiä kannattaako osallistua neljän radan kisoihin, koska ei todellakaan tarvitse. Seniorin aivot eivät kykene omaksumaan niin montaa rataa peräkkäin. Jotta tämä ei vallan pelkkää ruikutusta olisi, niin Rapsu oli kokoajan hirveän ihana niinkuin aina.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kontaktien ja keppien tsekkaus

Kontaktien ja keppien tsekkaus kertoi sen mitä odotinkin ja sitten hieman lisää. Testattiin A, puomi ja keinu siten, että ohjaaja on edellä, vierellä ja takana ja sitten vedettiin kepukoita.

A-este meni hyvin, kun olin edessä tai vierellä, mutta kun jäin taakse, vauhti hidastui. Tämä tieto ei ollut mitään uutta, noinhan se menee ja koska Rapella on juoksukontakti aalla, rytmitän radat aina siten, että olen vähintään vierellä, mielellään edessä, jotta olen mukana radan jatkotilanteessa. Silloin Rapelo tulee kovaa ja vähäisellä virheprosentilla. Hirveän vähän treenataan sitä, että olisin takana, koska ei minulla ole siellä aikomusta radalla  olla. Mutta se ei toki poista sitä tosiasiaa, että pitäisi se este osata tehdä samalla vauhdilla vaikka olisin kuussa. Pitää siis vahvistaa itsenäistä suorittamista sijainnistani riippumatta. Yllättävää oli Rapelon aivot totaalisesti narikassa asenne. Rapsu veti ihan hirveää kyytiä ja hurjalla loikalla aan harjan yli, lähinnä pelotti se meno. Tyypillä oli jotain patoutunutta energiaa ja silmät pyöri päässä, palkan kanssa se riehui kuin kakara.

Puomi ei mennyt hyvin mitenkään ja tästä olin hieman hämmästynyt, koska talvikaudella Rape teki sitä virheettömästi ja hyvin, mutta nyt sillä ei ollut ajatustakaan tekemisestä vaan ilme oli ihan samanlainen kuin kisoissa eli "mie juoksen ja meen ja onpa kivaa enkä tajua mitään!". Rape kohelsi niin, että huomasi Rapsuttimen viimeisenkin aivon rippeen tipahtaneen. Hyviä toistoja ei tähän saatu enkä nyt oikein tiedä mitä asian kanssa tekisin. Jos puomi on saatu virheettömään kuntoon talvikaudella, mutta se hajoaa ekoissa kisoissa ja sen jälkeen on tohjona, niin hirveästi ei vakuuta se, että metodi on oikea. Jotain muuta pitäisi tehdä, mutta en tiedä mitä. Taidan haluta rakentaa sille juoksukontaktin takaisin. Sen treenaminen on kivaa ja koska tällä hetkellä kaikki kuviteltu osaaminen uponnut suohon, niin on pakko saada tehdä jotain kivaa, että löytää treenaamisen mielekkyyden. Mitään kiinnostusta minulla ei ole palata siihen samaan mitä tein talvella, koska ei se oikeasti toiminut; treeneissä näytti hyvältä, mutta kisatilanteeseen osaaminen ei siirtynyt.

Keinu oli Rapsuksi ihan jees, tuommoisia se tekee aina. Voisi olla nopeampi, mutta tuon kanssa pystyy elämään. Resurssit eivät riitä kaiken korjaamiseen ja koska puomi on katastrofaalinen, jätän keinun rauhaan.

Suorat kepeille lähestymiset, olinpa takana tai edellä, olivat Rapelle helppoja. Avoimiin ja suljettuihin keppikulmiin lähetykset olivat puolestaan Rapsulle mahdottomat ja siinä vaiheessa ajattelin, että ei ole tosiaan Rapen treenipäivä. Ei kyennyt hakemaan oikeaa aloitusta avokulmasta vaikka miten helpotti ja suljettukin oli ihan onnetonta. Maassa olevia aloituspaikkojen merkkejä Rape olisi lähinnä halunnut noutaa ja koettaessani hetsata sitä kepeille Rapsu alkoi kytätä ympärilleen ilmeellä "ai mitä, mitä, mitä? onko jossain kissa?".

Treenit eivät valaneet uskoa tulevaan vaan tuli lähinnä olo, että joulukuussa tehty eläkkeelle siirtymispäätös oli oikea ja päätöksen pyörtäminen suuri virhe. Treeneissä parasta olivat perunarieskat, kaakao ja karkit.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Mukavuusalue on mukavuusalue syystä

Sama totuus toimii myös epämukavuusalueella. Tiistain tekniikkatreeneissä teemana oli takaaohjaus. "Yyyh", huusi sieluni, mutta yritin ihan hirveästi tsempata itseäni, söin eväitäkin. Tiedän takaaohjauksen olevan meidän suurin heikkous, joten sitä pitäisi kehittää. Ei siitä koskaan lyömätöntä ohjausvaihtoehtoa tule, mutta pitäisi siitä  kelvollinen hätävaratyökalu saada. Alla Kaisalta pöllitty treenipiirros.


Ensimmäisessä treenissä (vaaleat pallerot 1-9) tehtiin viskileikkauksia (3, 7). Vaikeita olivat Rapsuttimelle ja vielä vaikeampia minulle. Ensimmäinen viski (3) saatiin onnistumaan jotenkuten, mutta toinen (7) oli hurjan vaikeaa eli puolierot tulivat esille niin koiran suorituksessa kuin ohjaajan tumpeloinnissakin. Minulla oli ajoitus ihan pielessä, ymmärsin kyllä teoriassa miten minun olisi pitänyt liikkua, mutta se oli niin vaikeaa toteuttaa, että ei mitään rajaa. Tyyppivikani on aina ollut radalla seisoskelu ja siitä kun olen systemaattisesti koettanut päästä pois, niin nyt olisi pitänytkin osata odottaa koiraa eikä vaan porhaltaa menemään. Rapsu oli myös hämillään ja hämmentyminen näkyi epävarmuuden lisääntymisenä, vauhdin putoamisena, läheisyyden tarpeena ja nopeana väsymisenä. Oman liikkeen rytmittäminen koiran, joka ei liiku normaalilla rytmillään, etenemiseen ei oikein sujunut vaan oma liike meni jatkuvasti rynnimiseksi. Rynnimällä yrityksistä tuli peruskäännöksiä, joten jotta niistä saisi niitä viskejä pitäisi olla rynnimättä. Koetan siis kesyttää sisäisen härkäni, mutta se vie luultavasti aikaa, koska miusta olisi vaan niin kivaa huutaa "Olé!" ja kiitää eteenpäin pipo tanassa.

Toisessa treenissä (tummat pallerot 1-17) tehtiin takaaleikkauksia. Ne olivat kohtuullisia ja olisivat olleet vielä parempia, jos ajoittaisin ne paremmin, mutta ohjaan niitä hirveän epävarmasti, koska en koe niitä omikseni. Nyt ne menivät ihan kivasti ja mitä paremmin ajoitin liikkeeni sitä kivemmin ne menivät. Nyt tulee kuitenkin muistaa, että kiva tarkoittaa kivaa Rapsun ja minun takaaleikkausmittapuulla eikä se ole mitenkään vertailukelpoinen  siihen kivaan mitä kiva olisi, jos ohjaisin samat kohdat sivulta tai edestä ohjaten. Helppojen kohtien takaaleikkaukset (5, 10) olivat kohtuu hyvät, mutta haasteellisempi takaaleikkaus (12) ei kääntänyt Rapsua kovin kummoisesti. Ei ollut sinänsä yllätys, koska ei Rapsua ole opetettu takaaleikkausta tuollaisessa kohdassa lukemaan. Viski (14) ei sujunut vaikka Katja oli Rapsua palkkaamassa.

Summa summarum, perustakaaleikkauksia pitää ottaa Rapsun kanssa ratatreeneissä ohjausvaihtoehdoiksi, jotta niistä tulisi tarvittaessa myös kisakelpoista kamaa. Kyllä se niihin pystyy, jos minä vaan keskitys asiaan enkä nössöile. Jos viskejä meinataan saada edes tuurilla onnistumaan, pitää niiden treenaus aloittaa sen verran alkeista, että rima pois, niin Rapsun ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin juoksemiseen oikeaan suuntaan. Jep.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Eväät ovat avain voittoon

Edellisistä kisoista kotiin ajellessamme päätimme vakaasti, että seuraaviin kisoihin laitetaan ohjaajan tankkaus kuntoon, jotta ei aivot hyydy. Hirveän hyvä ajatus ja toimi käytännössäkin loistavasti! Aamulla piti ihan aamupalaa syödä, ei olisi tehnyt mieli ei, mutta aamiainen oli suunniteltu ja ladottu valmiiksi jo edellisenä iltana, joten mukisematta piti kupuun syömiset tunkea. Kisapäivän eväät oli pakattu annosrasioihin: joka startin väliin syömistä ja vielä hiukopala juuri ennen omaa vuoroa, ja toki nestettä joka välissä. Enpä muista milloin olisin kisannut yhtä hyvässä vireessä, en ollut väsyneessä huurussa missään vaiheessa vaan koko ajan skarppina.

Ensimmäinen rata tuntui hitusen kinkkiseltä, mutta mentävissä olevalta ja kivan vauhdikkaalta. Tein kuitenkin arviointivirheen vauhtini rytmittämisessä kahden putken välisessä persjätössä, jossa jälkimmäinen putki oli A-esteen alla. Putken jälkeen oli takaakierto, joten ajattelin siinä tempoa hieman etumatkaa, mutta vedin turhan vauhdikkaalla menollani Rapsun putken ohi sen sijaan, että olisin ohjannut kohdan rauhassa. Sen jälkeen oma fiilis lässähti vaikka olin kovasti päättänyt, että tappiomielialaa ei saa päästää valloilleen.

Toinen rata vaikutti rataantutustumisessa aivan liian vaikealta meille. Lähdin radalle tavoitteena pitää oma ohjaus  huolellisena ja kasassa vaikka mitä tapahtuisi ja asenne tapissa loppuun saakka. Rapsu tuntui hirveän hyvältä käteen ja meno oli vallan supsakkaa. Ohjasin rennosti ja huolella, oikein olen tyytyväinen itseeni edelleen. Tältä radalta tempaistiin nollavoitto ja ihan tyylikäs sellainen.

Kolmas rata vaikutti myös kimurantilta, mutta lähdin sinnekin hyvällä asenteella. Pää meni kuitenkin sekaisin, koska jouduin komentamaan Rapsua lähdössä, kun se meinasi varastaa. Komennuksen jälkeen en onnistunut nollaamaan päätäni vaan tumpeloin hylyn toisella esteellä ihan palikkakohdassa. Positiivista oli kuitenkin se, että nousin siitä suosta heti pinnalle ja vedettiin oikein tiukkaa rataa siitä edespäin. Koska hylly oli alla, tein muutamia meille rohkeita ohjausvalintoja, jotka toimivat hirmuisen hyvin. Tykkäsin meiningistä, tykkäsin Rapsun hyvästä tuntumasta, tykkäsin omasta asenteestani.

Hirvittävän kiva kisapäivä. Kaikkein parasta oli se, että jälkikäteen olen edelleen erittäin tyytyväinen ohjausvalintoihini radoilla. Radanlukutaitoni on kehittynyt, koska enää minun ei tarvitse ajatella jälkikäteen, että olisipa pitänytkin ohjata niin... Nyt hiomista vaatii lähinnä tarkkuus, ohjauksen loppuun asti vieminen, turha hötkyily pois. Mie osaan ohjata ja Rapsu lukee ohjausta, pitää vaan tehdä huolella!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Ohjausanalyysia

Aloitettiin Rapsuttimen kanssa agilityn kesäkausi ohjatussa ryhmässä. Ikinä koskaan ei olla treenattu Rapen kanssa kouluttajavetoisessa poppoossa, joten mielenkiinnolla ja innolla odotan tulevaa. Tiistain treeneissä teemana oli ohjausanalyysi, joten vedeltiin pikkupätkiä eri ohjaustavoin ja niistä saadaan tovin päästä analyysia suhteessa aiemmin tehtyyn itsearvioon.

Valssitreeni (mm. pakkovalssi, valssi, vastaanottovalssi, ennakoiva valssi sylivekillä) oli oikein rattoisaa mukavuusalueella oleilua vaikka olinkin kahden tunnin seisoskelun hyydyttämä. Tämän osuuden olin siihen nähden arvioinut ohjaustaidoiltani oletettavasti hieman yläkanttiin, koska erityisesti vastanottovalssi lähti aika hitaasti liikkeelle, olisi voinut kauniimpikin olla, mutta ei oikein jalka liikkunut. Molemmat vedot menivät kuitenkin kokonaisuutena hyvin eikä niissä mitään hankaluutta ollut vaan Rapsu luki valsseja kuin Mooses kivitauluja.

Takaaohjaustreeni (mm. takaaleikkaus, viskileikkaus, sylkkäri, poispäinkääntö) oli niin masentavaa kuin olettaa saattoi. Näitä en itsearviossakaan korkealle nostanut, koska ei me niitä koskaan tehdä eikä siten myöskään osata. Takaaleikkauksia ja sylkkäreitä on joskus ihan systemaattisesti treenattu, viskileikkausta jokusen kerran koetettu ja todettu muille paremmin sopivaksi ja käytännössä takaaohjaus on hautautunut unholaan. Selkeästi Rapsuttimen alkuopetuksessa on mennyt tasapaino pieleen eikä Rapsulle minusta poispäin liikkuminen ole ollenkaan luontevaa. Siltä pohjalta mitään odotuksia ei ollut eikä oikein tekemisen meininkiäkään ohjaajalta löytynyt. Molemmat vedot olivat hyvin heikkoja eli ihan meidän tasoisia tällä teemalla, eikä yhtään teknisesti hyvää ohjausta tullut mihinkään kohtaan.

Kolmannen treenin (mm. saksalainen, peruskäännös, persjättö) eka veto oli ihan hirveää räpeltämistä. Onneksi oma luokattomuus alkoi sopivasti puhisuttamaan ja toisesta vedosta tuli ihan kelpo kamaa meidän taitotasolle. Saksalainen sujui kohtuullisesti vaikka olihan se pelottavaa, peruskäännöksillä Rapelo kääntyi hyvin, mutta minä olin tahmea ja persjätöt olivat semmoisia tuurilla ne laivatkin seilaa -tyyppisiä juoksenteluja.

Rapsuttimeen olin tyytyväinen. Se toimi omalla tasollaan, teki töitä hyvin ja oli huono niissä osioissa, joihin en ole panostanut ja tiesin olevan meidän heikkouksia. Rapselilla oli kuitenkin ongelmia lähtöön istumisessa, kun kivituhka oli märkää liejua ja ei se oikein ole kivaa ei, että peräkarvat kastuu. Muutenkin Rape oli lähtötilanteessa vähän omalla planeetallaan, kun ei ehditty tekemään tuttuja rutiineja ennen treeniä. Itseeni olin kohtuullisen tyytyväinen, erityisesti kolmannen treenin ensimmäisen ja toisen vedon väliseen asenteen korjaukseen, mutta ensi kerralla pitää ottaa eväät mukaan, että pysyy oma vire parempana.

Nupsulin kanssa on tokoiltu sisällä hitusen. Ollaan koetettu vahvistaa kaukojen liikeratoja ja samaa jatketaan vielä hartaasti ennen kuin siirryn vaikeuttamaan liikettä. Muuten Unskiksen eloon on sisältynyt tepastelua hankiaisella (=pajukkojen puhdistusta jänöjussien papanoista), hippasta kavereiden kanssa ja hullunmoisia hepuleita metsäpoluilla. On se vaan onnellinen eläin.