keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pyörii ja pomppii

Nuuskuli on huimassa vedossa. Tasapaino ja koordinaatio ovat kehittyneet huimasti ja Nupatsu pystyy pyörähtämään itsensä ympäri ympyrän ilman mitään horjumista. Pikkumurmeli. Arpi on parantunut hienosti, joten kaljua selkää lämmittämään on pystynyt manttelin pukemaan, mutta kyllähän nahkaa pakkasella paleltaa. Ulkoilut ovat edelleen lyhyitä tarpeillakäyntejä, mutta siitä huolimatta vilu ehtii luihin ja ytimiin. Nuuskun iloksi Rapsu on mukana ulkoiluilla, joten pieniin pihalla piipahduksiin sisältyy mukava sosiaalinen ulottuvuus. Huomenna leikkauksesta on kulunut kolme viikkoa, joten pian voidaan aloittaa vaativammat jumpat. Tähän asti jumpat ovat olleet maltillisempia, mutta vähitellen taso kasvaa ja päästään tehokkaampaan fysioterapiaan ja altaaseenkin jolkottelemaan.

Tiistai-illan treeniteemana oli vauhti sekä muistiongelmien karkoitus ja niitä tavoiteltiin tamperelaisilta nyysityllä treenillä, alla hitusen muuteltuna ratapiirros.


Heti alkuunsa päästiin Rapsuttimen kanssa hiomaan lähtöjä, koska Rapsun mielestä pakkovalssi (2) oli ihan kauheen vaikee! Ei siis millään pieni koira voinut hypyn oikealta puolelta sujahtaa, ei vaikka pakkovalsseja on tehty sata miljoonaa, ei vaikka nöyrryin alkeisiin asti ja lelu käpälässä kutsuin hypyn yli luokse, ei vaikka palasteltiin hommeli ihan vaan yhteen hyppyyn. Toisinpäin hyppely oli niin paljon kivempaa. Yhden tuhannesta yrityksestä sain onnistumaan ja se olikin siistiäkin siistimpi veto, mutta koska en jaksanut tarpoa nälkäisenä epäonnistumisen suossa, otin hypyn (2) suosiolla takaakiertopersjättönä. Ne onnistuivat oiken tsäpäkästi, joten ilmeisesti Rapsulla oli takaakiertopäivä. Moinen ohjausvalinta aiheutti vaelluskengät jalassa juoksentelevalle ohjaajalle suuria vaikeuksia jatkotilanteessa (5), kun ei oikein kulkenut ohjaajan laukka kevyesti ja koiralla puolestaan oli kaasua vaikka muille jakaa. Muilta osin tekemämme pätkä (1-19) meni perusräpellyksellä, ei oikein tullut mahtifiilistä, mutta ihan jees pätkiä. Suurta ohjauksellista nerokkuutta treeni ei vaatinut vaan enemmänkin oikein ajoitettua liikkumista missä oli haastetta ihan riittämiin.

Rapsulilla oli lystiä. Erityistä iloa toivat upouudet lelut, joita hamstrattiin Kuopion reissulla Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä. Rapeli sai silloin itse palkkansa hyllystä valita ja ilmeisen mieleisiä valikoi, koska treenissä ilahduttivat erilaiset vinkupallot ja treenin jälkeen veijari juoksi hallin pihalla kiekkoa vinkuapina suussa melkoisen kauan ja hartaasti.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Ruohikolla on hyvä olla

Jotta Kuopion reissusta ei olisi tullut vallan tylsä, yhdistettiin siihen agilitytreenit. Mentiin Rapsutimen kanssa kirmaamaan agilitya Hukka-Halliin, saatiin seuraksi Ninka ja Vappu, ja vedettiin siellä alla olevaa kimaraa.



Raapukka veti niin hienosti. Erityisen paljon mieltä lämmitti poispäinkäännös putkeen (7). Niin päheä. Kautta treenin Rapsu soljui kauniisti kuin kevätpuro, villisti pyörien ja pirskahdellen, mutta tutulla uomalla. Eipä olisi agility kivempaa voinut olla.

Ainoaksi haasteeksi muodostui keppien (5) avokulma, johon Rapetsiini tarvitsi hyvin selkeän näytön, ilman apuja sujahti runsaalla prosentilla kakkosväliin. Avokulmat siis treenin alle. Yltiöhuolellisella viennillä aloitukset sujuivat ja pujottelu oli varmaa Rapea, hyvin kesti kepeillä myös leijeröinnin.

Nuuskulille kuuluu hyvää. Nuuskuttimen kyttyrä on hieman madaltunut, joten kylmähoidot ovat tehonneet ja vointi on mainio. Tosin eilen olin tuntevinani kyttyrässä kyhmyjä, jotka diagnosoin heti kasvaimiksi, mutta tarkempi tarkastelu paljastikin ne selkänikamiksi. Minäkö neuroottinen?

torstai 19. tammikuuta 2012

Tokokoiran sijainen

Koskapa talouden tokokoirien ylipäällikkö Nuusku Näsäviisas on edelleen sairalomalla, lähti tollereiden tokotreeneihin taloutta edustamaan virallinen varakoira Rapsu Reppana. Jos joltain treenit todistaneelta kysyttäisiin arviota varakoiran iästä, ei veikkaus tulisi yli vuotta ylittämään. Oli se vaan aika hassu ja vekkuli eläin.

Pienellä koiralla oli nupit kaakossa innokkuuden suhteen eikä ihme, onhan tekemiset olleet kortilla, joten tarmoakin on kertynyt enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Aivojen käyttöä ei mitenkään parantanut pihalla riehuva tuuli, joka sai pienen pakkasen tuntumaan suurelta minkä seurauksena talouden koiranohjaaja Heidi Hirmuviluinen ei halunnut riisua rukkasiaan ja käyttää virettä laskevaa ja aivojen käyttöä nostavaa namipalkkaa vaan tyytyi rukkaset kädessä nakeltaviin palloihin. Onneksi tokossa riittää liikkeitä vaikka muille jakaa, joten valikoimasta voi poimia semmoisia, joita pystyy tekemään sata lasissa ja tavoitteeksi voi ottaa ilon sekä innon eikä niinkään tarkkuutta.


Luoksepäästävyydet menivät hyvin, jos ensimmäistä ei lasketa. Muilla kerroilla Rapsutin ei seissyt kahdella jalalla, etutassut ojossa ja mourunnut mou mouta Sirkun tullessa lähemmäs. Tiedän, Sirkku on ihana. Onneksi pallo sai motivaation itse toimintaan ja toistoilla pienen punainen peräsin pysyi paikoillaan.

Kontaktintarjoamistreenissä Rapsun kontakti oli pallossa, olipa pallo missä tahansa. Hirmuisen hankalaa oli keskittää katse mihinkään muualle kuin missä pallo oli, oli ollut, voisi olla, saattaisi tulla olemaan... Sirkulta tulikin hyviä ajatuksia siihen miten lähtisin hyödyntämään moista pallofanaattisuutta treenissä ja mielenkiinnolla aion ehdotuksia kokeilla. Aika hauska oli huomata mikä vaikutus pallolla Rapsuun tuommoisessa tilanteessa on, koska vastaavat harjoitukset makupaloilla eivät saa Rapsulle samaa palkkatranssia vaan Rapsutin tapittaa silmiin innolla. Nyt ei kyennyt ei sitten millään ja tämä uusi puoli onkin heti valjastettava hyötykäyttöön.

Ruutua jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin. Lähetykset ruutuun lelulle onnistuivat hyvin. Otettiin myös lähetyksiä tyhjään ruutuun, jonne palkka lensi Sirkulta ja nekin menivät hienosti. Hyvä vauhti ja into. Loppuun otin vielä alkeita luoksetulon pysäytyksiä ja ne menivät niin kuin alkeiden voi olettaakin. Pysähtyyhän se, kun pallo lentää. No rupesi sillä olemaan jotain ideaakin hommasta parin toiston jälkeen. Ehkä.

Oikein oli lystiä, joskin aivan erilaista kuin Nuuskun kanssa. Ei huonompaa eikä parempaa vaan omanlaistaan ja hirveän mukavaa.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tikitön ja huisi liituri

Nuuskuttimella oli tiistaina kontrollikäynti, jonka yhteydessä poistettiin tikit. Tikkien poisto oli helppoa, vaivatonta ja kivutonta Nuuskun istuskellessa tyynesti paikoillaan hoitajan napsiessa siimat pois. Olin odottanut jotain dramaattisempaa tapahtumaa, joten yllätyin toimenpiteen helppoudesta. Kontrollitarkastuksessa Kirsi totesi Nuuskun refleksien palautuneen ja takapään voimistuneen. Leikkausalue on edelleen hieman turvoksissa, joten siihen pitää antaa kylmähoitoa viikon ajan ja jos ei ala turvotus laskemaan, niin sitten sieltä punkteerataan ylimääräiset nesteet pois. Turvotus on kuitenkin alkanut kylmähoitojen avulla laskemaan, joten toivottavasti punkteeraukselta vältytään. Lisäksi Nuusku sai yön ajaksi sukka-asun, jolla estetään karvoista ajellun alueen yläosan rapsuttelu, siellä on ihossa hieman haavaa, joka parantuu aina päivisin, mutta ärtyy hieman öisin, kun joku pieni luppakorva sitä salaa rapsuttelee.

Muuten Nupatin on aika mahdoton. Ulkona pitäisi saada juosta ja hankeen loikkia. Nuusku kyttää tarpeidentekoreissuillaan josko jossain olisi joku kissa tahi supikoira, jota voisi vähän hätyyttää tai vähintäänkin ulista sille. Sisällä Nuuskutin yrittää luikahdella siltä tällä hetkellä kiellettyihin paikkoihin kuten sänkyyn. Vielä nelisen viikkoa moiset paikat ovat aidan takana, koska Nuusku ei saa hyppiä, mutta Nuuskuapa ei niin vain huiputeta pois lempipaikoistaan. Luulen, että Nupattimen kanssa odotetaan molemmat yhtä suuresti sitä hetkeä, kun aidat saa nakat jorpakkoon ja elukka liikkua vapaasti mielensä mukaan.

Tiistain lähdettiin Rapen kanssa pitkästä aikaa treeneihin. Rapsukka oli niin tohkeissaan! Huomasi, että takana on treenitaukoa ja muutenkin on elo ollut aika tapahtumaköyhää. Rapsu liisi huisin hienosti, oli aivan mahtikoira. Treeninä meillä oli Katjan treeni, jossa ohjaaja sai juosta, juosta ja vielä vähän juosta. Vedin treenin ensin siten miten sen ohjaisin halutessani hilpeän ja puhtaan suorituksen, ja ne vedot menivät varsin veikeästi. Mitä nyt omassa ohjauksessa treenitauko näkyi ajoittaisena steppauksena ja rytmin hakemisena, mutta Rapsu luki ohjausta intensiivisesti ja oli siellä missä pitikin. Sininenä kulki kovaa ja iloisella asenteella, mitenpä muutenkaan. Lopuksi kokeilin yhden pätkän vaihtoehtoisella ohjauksella, mutta siten kohta oli meille molemmille aivan liian hankala, omalla versiollani siinä ei ollut ongelmaa. Minä en osannut liikkua eikä Rapsu voinut keskittyä muuhun kuin pakenevaan selkääni. Tosin jos systemaattisesti treenaisin vastaavia kohtia tietynlaisella tavalla, eiköhän tulostakin tulisi, mutta olen jo aikaa sitten vapauttanut minut ja Rapsun uudistumisenpakosta ja sallinut ohjaukseni jämähtämisen juntti- ja kehäraakkitasolle, se kuitenkin toimii. Jos meillä ei olisi mitään toimivaa tapaa, ehkä sitten jaksaisin käyttää vähäiset treenikertamme itsemme haastamiseen, mutta koska meillä on toimiva tapa, niin hiotaan mieluummin sitä timanttiseksi. (Tiedän, kuulostaa selittelyltä. Myönnän, sitä se on. Tunnustan, se tulee jatkumaan.)

perjantai 13. tammikuuta 2012

Quasimodo

Eilen töistä palaajaa odotti hurja yllätys. Nuuskutin oli muuttunut Notre Damen kellonsoittajaksi; luppakorvan selkään oli muodostunut kyttyrä. Aikamoinen ahdistus iski päälle ja puhelin pirisi kuumana moneen suuntaan. Lopputulos oli, että ei siitä tarvitse huolestua ja kiidättää helikopterilla hätäleikkaukseen, jos siitä ei tihku mitään mönjää eikä koira ole kipeä. Kuuluu kuulemma asiaan, että leikkauspaikka voi reagoida turpoamalla. Hmpf.

Kyttyräselkä ei kuitenkaan ole itse tilanteesta moksiskaan, ei sen selkään satu vaikka kyttyrää tökkii, joten kai se on uskottava, että asia on ok. Nuuskutin on oma iloinen itsensä, retkottaa selällään kyttyränsä päällä ja piehtaroi ruuan jälkeen kyttyräänsä varomatta. Potilas käyttäytyy kuten aina ennenkin. Näyttää vain aivan hirveältä mutanttikamelilta koko eläin. Jos haluatte hirviön painajaisiinne, osukaa Nuuskun pissireissulle.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kävelevät jalat

Nuuskuli kävelee. Ja hienosti käveleekin. Tasaisella takajalat eivät vipata eivätkä vispaa, pysyvät kurssissa ja ovat vahvasti hallinnassa. Vauhtia Nuuskis haluaisi pitää enemmän kuin on sallittua, sitä pitää vallan toppuutella. Hangen puolella (sinnehän toki pitää pissiä, hieno koiraneiti ei kuseksi kaduille, jos Nuuskulta kysytään) saattaa vielä hieman koordinaation heikkous vilahtaa, mutta edistyminen on ollut huimaa.

Kipulääkkeitä Nupa ei enää nappaile, ainoa ikävyys tulee Nuuskun mielestä arvesta itsestään eikä siinäkään ole kyse kivusta vaan kutkasta. Kutinaa lievitetään Vetramil-voiteella mikä onkin osoittautunut varsin tehokkaaksi kutkutuksen estäjäksi ja rikkoutuneen ihon eheyttäjäksi. Arpi on siisti sanan joka merkityksessä, ei punoita tahi repsota ja naapureista näyttäisi olevan jopa kunnioitusta herättävä. Tai sitten ne säälivät koiraa, jota ei ole päästetty maallisista kärsimyksistään vaan hoidettu takaisin elävien kirjoihin.

Nuuskutin olisi omasta mielestään valmis tempaisemaan pukkihyppelyä ja muutakin loikintaa, joten melko tarkkana sen kanssa pitää olla, jotta luvattomuuksiin ei neito livahda. Ilmeisesti Nuusku on jo toipunut hylkäystraumastaan, koska enää kotiin ei jää kiljuva otus vaan uinille painuva luppakorva. Leikkauksesta toipuminen on ollut ällistyttävän nopeaa, olin varautunut pidempään ja kivuliaampaan aikakauteen, mutta onhan tämä ihan mahdottoman hienoa, että Nuuskulla on jo nyt hyvä eikä toipilasmainen olo.

Rapsu on aktivoinut itseään koikkereiden seurassa. Lenkkeilyä ja hippaa metsässä ja pellolla, siitä on hyvä ulkoilu tehty.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Hylkäyksen kokenut koirapolo

Nuusku on vallan loistavassa kunnossa olosuhteisiin nähden. Kipuja ei ole, jos henkisiä kärsimyksiä ei lasketa. Nuusku taisi saada jonkinlaiset traumat siitä, että se jätettiin yksin eläinsairaalaan (Nuuskun mielestä ilmisesti melkoiseen kiduttamoon), koska Nuuskulle on kehkeytynyt jonkin asteinen eroahdistus. Ennen Nuuskulle on ollut yhdentekevää, kun lähden aamulla töihin tai mihin ikinä, saahan se silloin jäädä koisaamaan kauneusuniaan kaikessa rauhassa, mutta nyt Nuuskua ahdistaa jokainen lähtöni. Nuusku näyttää surkealta, ahdistuneelta, tuijottaa ja kiljuu.

Fyysinen vointi on hyvä. Eihän se vielä normaalisti kävele eikä se ole tässä vaiheessa oletuskaan, mutta hienosti se tasaisella tepsuttaa eikä hoipu tai kompuroi. Välillä jalat vispaa omiaan, istuminen saattaa olla lösähtämistä ja meininki vähän sinne päin, mutta kokonaisuudessaan hyvältä näyttää. Jo tässä vaiheessa paremmalta kuin ennen leikkausta. Haavanseutu kutisee jonkin verran ja sitä Nuusku koettaa välillä rapsutella minkä vuoksi iho hieman punoittaa. Nuuskua pitää siis valvoa ja kieltää, koska muulla keinoin rapsuttelua ei voi estää. Tai no voisihan sen jalat teipata jeesusteipillä yhteen, mutta ehkä ei kuitenkaan. Muutoin haava ei taida olla kipeä, koska Nuusku nukkuu tyytyväisenä myös selällään. Morfiinia Nuusku ei enää nauti vaan nappailee vielä jokusen Rimadylin.

Suurta ihmetystä on kuitenkin herättänyt havainto siitä, että Nuuskun nisistä on tullut maitoa. Omituista. Mitähän unta se on oikein leikkaussalissa nähnyt?

Rapsu on ottanut tilanteen edelleen todella hienosti. Rapsu tyytyy nukkumaan rauhassa eikä lähde Nuuskun kiljumisiin mukaan. Rapsu on pystynyt myös siirtymään sujuvasti lepokausimoodiin, koska eihän sillä peruslenkkien lisäksi tällä hetkellä muuta aktiviteettia ole, paitsi haliminen ja villalankakerien päällä köllöttely. Kunhan Nuuskuttimen tikit on poistettu ja sen uskaltaa jättää itsekseen, niin sitten svedetään Rapen kanssa kunnon treenisessio, miulla on niin hyvä treenikin päässä.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Leikkauksesta toipumista

Omasta mielestään jo terve Nuusku

Nuuskun ensimmäinen leikkauksen jälkeinen vuorokausi näytti sen, että mistään pikkuruisesta operaatiosta ei ollut kyse. Nuuskuli oli tosi kipeä vaikka sai morfiinia sekä tulehduskipulääkettä. Liikkuminen koski selän leikkauskohtaan, mikä ei ole ihme, sillä onhan siellä möyhitty aikalailla. Torstain ja perjantain välinen yö oli tuskainen ja sen Nuusku viettikin häkissään, koska Nuusku oli vahvasti omalla planeetallaan leikkaushuurujen jälkeen enkä halunnut sen telovan itseään lähtiessään koikkelehtimaan. Nukuin häkin vieressä, läsnäolo tuntui rauhoittavan Nuuskua.

Perjantaiaamuna Nuusku tarvitsi kunnolla tukea takapään kannattelussa, mutta päivän mittaan asiat alkoivat hoitumaan melkein omin koivin. Nupa suoriutui pissilläkäynneistään alusta alkaen ja tasapainon kohentumisen huomasi jo ensimmäisen päivän aikana. Pidin pissireissuilla hihnaa tukena mahan alla, jotta Nuusku ei tasapainon heittelehtiessä retkahtaisi kyljelleen. Jokaisen liikkumissession jälkeen Nuusku kuitenkin ujelsi aikalailla, kovasti koski ja syömisen jälkeen ilmeisesti tuntui masussa pahalta. Aikamoista vinkumista kuului pitkälle iltaan, mutta Nuusku sai kuitenkin liikkua sisätiloissa kipujensa rajoissa, koska se oli lääkärin suositus. Ulos pissille Nuusku kannettiin, koska pihan maasto on epätasaista ja kallioista, mutta tasaisella kohdalla Nuusku sai pari askelta tepsutella.

Perjantai-iltana Nuuskun vointi tasoittui ja unille kuukahti kivuttoman sekä autuaan oloinen otus. Toinen yö meni rauhallisesti Nuuskun uinuessa kainalossani lattialla olevalla patjalla. Joskus aamuyöllä Nuusku osoitti pientä levottomuutta, joten kannoin sen ulos pissille. Se olikin Nuuskulta huiputusliike, koska ei sillä pissihätä ollut vaan takaisin tullessa ovelus livahti valtaamaan koko patjan ja peiton ja jätti minut hytisemään lattialle. Enhän minä toki raskinut potilasta mihinkään siirtää vaan tyydyin kohtalooni.

Lauantaiaamuun heräsi iloinen koira, joka ei tuntunut enää kivuliaalta. Muutaman kerran Nuusku on lauantaina hieman uikuttellut, mutta luulen uikutuksen olleen enemmän henkistä kärsimystä, koska Nuuskun oleskelutila on rajattu. Eilen Nuusku hillui yläkerran yhdessä huoneessa, tänään sillä on ollut käytössä yläkerran kaksi huonetta. Alhaalla on kuitenkin keittiö, josta kantautuu kirsuun viehkoja tuoksuja ja korviin houkuttavia rapinoita, joita pieni punainen haluaisi tutkimaan. Eikä pääse! Kovaa elämää, jota pitää välillä vinkuen protestoida.

Tarpeilla käydessään Nuusku on pitänyt laittaa hihnaan, koska omasta mielestään Nuuskutin on täysin valmis piehtaroimaan hangessa ja kirmaamaan pitkin kallioita, takajalkojen toimimattomuudesta nyt turhia kannata välittää. Mitäs se nyt haittaisi, jos vähän humpsahtelisi kuonolleen hankeen tai kierisi kalliolta alas.

Huomenna palajamme kotiin, jossa Nuusku pääsee omiin tuttuihin oloihin, hiipailemaan keittiöönkin. Ehkä se sitten hieman rauhoittuu lepäämäänkin, kun tietää, että ei menetä mitään, kun ei meillä koskaan mitään tapahdu.

Rapsukin on olemassa

Rapsusta tilanne on ollut hämmentävä. Rapsu on päässyt vähän ja valvotusti Nuuskua hieman nuuskuttelemaan, johtuen siitä, että Nuusku on ollut kipeä, saattaa tuntea itsensä avuttomaksi ja ahdistua sekä Nuuskun liikkuminen voi vaikuttaa epäilyttävältä toiminnalta. En usko, että toipuva koira kaipaa ketään viereensä tutkimaan ja häntää heiluttelemaan. Rapsu on joutunut enimmäkseen huiskuttelemaan häntäänsä aidan takana ja nuuskuttelemaan ilmaa, haistelemaan Nuuskun jälkiä lumella ja peittoa, jolla Nuusku on pötkötellyt. Kovin huolissaan sairaanhoitaja Rapsu tuntuisi olevan, mutta pääsee hoivaamaan potilasta täysillä vasta sitten, kun potilaan liikuntakyky on palannut ja kyljessä oleva morfiinilaastari poistettu, jotenkin voisin kuvitella Rapsun haluavan syödä sen.

torstai 5. tammikuuta 2012

Katu-uskottava selkä

Nuusku tapasi tänään Sigitas Cizinauskasin. Sen seurauksena Nuuskun selkää koristaa kalju ja julmettu arpi. Kainalokin on kalju, mutta siellä on arven sijaan morfiinilaastari. Päästään Nuuskuli on aivan sekaisin, ei tunne maata eikä valuuttaa. Kanssaeläjiäänkään Nuuskutin ei oikein hahmota vaan keskustelee joidenkin pikkuisten ilmassa leijuvien olioiden kanssa. Vaikka tämän hetkinen tila on mitä on, huominen ja tulevaisuus tulee olemaan hieno. Reilun kuukauden ajan Nuusku viettää rauhaisampaa eloa, mutta sen jälkeen hupsukka saa tehdä ihan mitä vaan. Ja mitäkö tapahtui?

Matkasimme Aistiin, koska minusta Nuusku ei voinut hyvin ja minä voin vielä huonommin, koska en tiennyt missä on vika. Cizinauskas tutki Nuuskun ja neurologisen tutkimuksen havaintoina oli mm. parapareesi ambulatorinen, ataksia takajaloissa, normaalit selkäydinrefleksit ja aivohermot, alentuneet asentotuntoreaktiot takajaloissa, lievä kipu selän palpaatiossa torakolumbaalialueella. Röntgenkuvista ei pystynyt mitään sanomaan, joten vastauksia lähdettiin etsimään magneettikuvauksella. Koska kuvauksessa oli joku rekku ja toinen jonossa, Nuusku otettiin sisään sairaalaan, meidät lähetettiin matkoihimme ja tulosten tultua meidät soitettaisiin takaisin. Tuntui aivan kammottavan hirvittävältä jättää Nuuskutin sinne varsinkin, kun Nuuskun katsoi niin surkean syyttävästi perään. En kuitenkaan kehdannut neurologille ehdottaa, että jäisin pitämään Nuuskua tassusta.

Soitto tuli neljän pitkän tunnin päästä. Magneettikuvauksessa löytyi muutos selkäydinkanavassa, mutta sen perusteella ei pystynyt varmaksi sanomaan oliko kyse välilevyn pullistumasta vai esimerkiksi kasvaimesta. Se ei kuulemma näyttänyt välilevynpullistumalta vaan enemmän kasvaimelta, mutta sen näkisi vasta leikkauksessa mikä se todellisuudessa on. Nuusku siis leikattiin ja minä itkeä tihrustin Nuuskun kohtaloa puolitoista tuntia.

Parin tunnin päästä menimme takaisin klinikalle. Cizinauskas otti meidät vastaan ja suureksi iloksi ja riemuksi kertoi, että leikkaus meni hyvin ja mollukka paljastui hassunnäköiseksi, mutta helposti poistettavaksi välilevytyräksi. Oli melkoinen helpotus kuulla lopputulos, kun olin leikkauksen ajan ollut aivan varma siitä, että Nuusku vähintäänkin kuolee syöpään. Koska tyrä ei ollut ehtinyt tehdä tuhojaan, toipumisennuste on hyvä.

Huuruista herääminen oli Nuuskulle erityisen hankalaa ja Nuusku pidettiin heräämössä reilut kaksi tuntia. Nupan tila on edelleen sekavahko, mutta huomenna sen pitäisi olla jo tolkuissaan. Liikkua Nuusku saa heti, mutta riehua vasta helmikuun lopulla. Aivan parasta on, että Nuuskusta tulee ehta koira ja minä voin taas hengittää. Toki toipuminen vie oman aikansa, mutta sen jälkeen Nuusku pääsee elämään omaa iloista elämäänsä.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Ponnistelua parempaan

Nuuskulle voisi hankkia oman puhelimen, niin vilkkaasti Nupalle pimpsahtelee tsemppiviestejä ja virtuaalihaleja. Kiitos siitä, että pikkuisen punaisen potilaan tervehtymisen puolesta on noin paljon peukaloita ja varpaita pystyssä :)

Nuuskun vointi on tällä hetkellä joiltain osin pysynyt samana ja joiltain osin edennyt hieman aaltoilevasti parempaan, ja mikä tärkeintä, huonompaan suuntaan ei ole mennyt ollenkaan. Perjantain tiputus ja tehostettu lääkitys on tuonut voimaa takakoipiin ja nyt seisominen sujuu ilman, että Nupsukka kaatuilisi. Välillä pissillä kykkiessä Nuuskun tasapaino heittelee, mutta ei kuitenkaan enempää kuin alkuvaiheessa ja suurimmaksi osaksi pissiminen sujuu ilman kupsahtelua eli siinäkin on edistymistä nähtävissä. Eivät takajalat kuitenkaan hallinnassa ole, jos Nuusku askeleita ottaa, niin aika vispausta se on, sen verran huteraa, että itselle vesi nousee silmiin ja kurkkua kuristaa, mutta tasapaino on kuitenkin kehittynyt eikä kaatumista tai maahan rojahtamista tapahdu. Kertaalleen pikkuruinen osoitti suurta urheutta livistämällä häkistään ja hoipertelemalla kohti keittiötä, ilmeisesti Nuuskun mielestä ruoka oli myöhässä.

Kipulääkityksestä huolimatta Nuusku on kipeä, köyristää selkää ja kannettaessa väpättää. Paikallaan häkissä pötkötellessä olemus vaikuttaa välillä jopa puuhakkaalta ja iloinen Nuusku on ollut koko ajan. Jos selkä ei ala tasoittua huomiseen mennessä, niin sitten vaihdetaan eri kipulääkkeeseen. Tällä hetkellä hoito etenee samaan tapaan kuin tähänkin asti, koska Nuusku on alkanut siihen hieman vastaamaan eli ei liikkumista, pissille kantaen ja lääkitystä kuonoon. Nuuskulle on kuitenkin varattu aika Aistiin jatkotutkimuksia varten, joten jos isompaa edistystä ei rupea lähipäivinä tapahtumaan, niin sitten lähdetään sinne, vaikka pitkä automatka ei kuulosta kovin miellyttävältä vaihtoehdolta selkävaivaisen potilaan kannalta.