maanantai 1. lokakuuta 2012

Tuomaksen reenit

Sunnuntaina riehuttiin Rapsun kanssa Haverilan Tuomaksen koulutuksessa. Olipa hyvät reenit! Älyttömän kiva rata, löytyi vauhtia ja haasteita, mukava koutsi eikä satanut vaikka olisi pitänyt. Täydellistä siis. Alla ratapiirros (käytännössä putken 7 molemmat suut oli lähempänä aata, putki 10 oli kaarella):


Kyllähän se oli taas ohjaajan suurimpana haasteena oman liikkeen rytmitys ja rapakunto. Hippuloiden piti vinkua, mutta ei kuitenkaan väärässä paikassa. Ensin mentiin Rapsuttimen kanssa omalla peruskauralla: niistosokkari (5), ennakoiva valssi (8), persjättö (12-13), puolivalssi (18), saksalainen (18), päällejuoksu (20), niistosokkari (21). Hyvin rullasi vaikka ensin hieman hötkysin 18 hypyllä ja 21 niistosokkarissa.

Sen jälkeen koetettiin kaikenlaisia vaihtoehtoisia kuvioita kuten jotain jaakotuksen tapaista muttei ihan kuitenkaan (8), jolloin oma liike putkelle (10) meni aan yläpuolelta eli ei olisi tullut niin kiire putkeen (10) ohjaukseen, mutta toisin kuin muilla, Rapen kanssa tuo ei toiminut, kun Rapsuhan kääntyi siivekettä nuollen ja veti linjan aan alla olevaan putkeen. Valitessani aan yläpuoleisen ohjauslinjan putkelle (10) mentäessä tuli minun vain roiskaista Rape hypylle (8), niin silloin Rapsutin kääntyi "normaalien koirien tiukan kurvin" eli Rapsun löysän käännöksen ja linjautui hyvin aalle. Omimmalta vedolta tuntui kuitenkin koko ajan aan alapuolella hilluminen eli ennakoiva valssi (8), jolloin minun ei tarvinnut takaaleikata putkella (10) vaikka ei tuossa kohdassa takaaleikkaus Rapsua kyllä vääränsuuntaan meinannutkaan kääntää. Sinne se sujuvasti puomille paahtoi.

Valssi välillä 12-13 oli persjättöä parempi ja loppusuoralle koitettiin vaikka mitä vetoja. Kellotellen saatiin sinne nopeampia suorituksia riskeillä valinnoilla, jotka saatiin toimimaan, mutta mitä en kyllä ikuna uskaltaisi kisoissa väläytellä. Loppusuoralla vauhdikkain taisi olla valssi (16-17), saksalaiset (18 ja 19) ja loppu peruskauralla. Tuossa tuli kyllä itselle ihan hirveä kiire, mutta kovaa tuli Rapekin. Koetin ottaa etumatkaa tekemällä persjätön (16-17) valssin sijaan, mutta se oli huono valinta, koska se linjasi Rapen laskeutumaan renkaalta väärään suuntaan ja 18 hyppy meni pipariksi. Otettiin jotain muitakin versioita, mutta ne eivät olleet paremman tuntuisia tai nopeampia. Nyt jäi harmittamaan, että en älynnyt koittaa perusjunttiohjaustani ollenkaan eli päällejuoksua (18) ja roiskaisua (19). Pitää käydä tempomassa tuo loppusuora vielä joskus itsekseen, tekee mieli tietää miten silloin olisi käynyt.

Kokonaisuus oli parempi kuin erinomainen, Rapsu kulki housukarvat roihuten enkä miekään ollut ihan luokattoman huono. Rapella oli ihan hirveä hönky päällä ja toisella kierroksella, kun koitettiin tykittää huikeita kisamaisia suorituksia, kaatuivat ne muutamaan otteeseen Rapen suunnattomaan himoon syöksyä neloshypyltä kepeille. Oi, miusta se oli niin hauskaa! Lähdöt olivat huonoja, hiipimistä ja varastusta. Aika kauan sai säätää niiden kanssa. Niille pitäisi tehdä jotain eli kai sitä pitäisi joskus viikkotreenilöissäkin käydä. Tai jossain treeneissä. Tai jotain.

Ei kommentteja: