perjantai 14. syyskuuta 2012

Tossun jäljillä

Luppakorvien päivät ovat täyttyneet sienestyksestä, marjastuksesta ja kavereiden kanssa lenkkeilystä. Rapsun mustikoiden mussutus on mennyt välillä niin mahdottomaksi, että edelliset on pitänyt oksentaa pois, jotta uudet mahtuvat masuun. Onneksi puolukoiden kanssa linja on ollut maltillisempi eikä niitä ole vielä ylensyöty.

Rauhaisa elo on hyvä katkaista pienellä aivojumpalla, jotta dementia pysyy poissa. Koska tyttölöiltä ei sudokut onnistu, lähdimme perjantai-illan ratoksi Topin ja Viirun kanssa treenaamaan pk-jälkeä. Kyllä, luit oikein: pk-jälkeä. Ikinä koskaan ei olla moista harrastettu, mutta Satu opasti hyvin alkuun. Meillähän ei ole tarpeeksi lajeja, joten uusia on hyvä haalia ;) No totta puhuen, pitää olla semmoisia puuhia mihin Nuuskukin pääsee mukaan. Jäljestys sopii Nuuskulle kuin kirsu kuonoon, mutta verijäljen väkerrys ei tänään innostanut (kiitos hirvikärpästen), joten laajennettiin lajirepertuaaria. Tossujälkeä voi ainakin näin alkuvaiheessa tehdä helppoon maastoon ja tarpeeksi kaupunkilaisittain kauas hirvikärpäsistä. Huonostihan tässä siinä mielessä kävi, että niin ohjaaja kuin koiratkin nauttivat lajista suuresti ja seuraavat treenit on jo sovittu :)

Tein molemmille lyhyet kaarevat jäljet, joihin tiputtelin nameja alussa joka toiselle askeleelle ja siinä vaiheessa, kun alkoi laiskottaa (eli noin neljännen askelen jälkeen) siirryin tiputtelemaan nameja harvemmin. Eihän noille jäljestämistä tarvitse opettaa, mutta namusilla on tarkoitus varmistaa se, että mussukat ymmärtävät ihmisen olevan jäljestyksen kohde eivätkä etsi epätoivoisesti verta valunutta hirveä ja se, että kirsu pysyisi mahdollisimman alhaalla eikä nousisi tarkistelemaan ilmavainulla. Koetin vahvistaa jälkitarkkuutta, jos joskus vaikka jotain keppejä pääsisi jäljelle piilottelemaan. Nehän eivät löydy, jos otus siksakkaa. Hyvin meni molemmilla, mutta Rapsulla tuntui olevan kiire eli seuraavalle jäljelle nameja tiuhemmin. Rapella taisi olla sorkka mielessä, joten yritti hönkiä vauhdilla loppuun. Nuusku meni maltillisemmin, mutta oli silläkin turhan mejämeininki. Mejässähän tytöt tykkäävät painella metsä ryskäen. Seuraavaa jälkitreeniä suunniteltiin nurmelle tai pellolle, jonne nameja on sammalikkoa helpompi kylvää. Tuskin maltan odottaa!

Ei kommentteja: