keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Palauttavaa

Tiistain agilityyn varastin treenin tampelaisten blogista. Tehtiin alaoleva harjoitus pienin muutoksin, koska hallimme on pikkuruisempi. Laiskana en jaksanut muutoksia piirrellä, joten pituus (14) oli hieman hankalammassa kulmassa ja hypyn (15) paikalla oli okseri. Lisäksi aan (16) ja renkaan (23) välissä oli vain yksi hyppy (20), joka mentiin eri puolelta kuin kuvassa.


Rapsulille oli aluksi vaikeaa hahmottaa leijeröitävä putki (4), mutta takaperinketjutuksen jälkeen haki toistuvasti hienosti. Pussiin (10) leijeröidessä ei ollut ongelmaa, kun otin riittävästi sivuttaisetäisyyttä kepeillä (8), jotta ehdin siinä hieman edelle. Meinasi tulla kiirus persjätölle ja pakkovalssille (12), mutta ehdin, kun Rapsu irtosi kaukaa putkeen (11) eikä tarvinnut varmistella. Olisihan tuon putken (12) voinut pimeänä putkenakin ohjata, mutta mie halusin haastaa omaa juoksemista ja liikkeelle lähtöjä. Rapsutin kulki mukavasti, vähän oli väsynyt, joten treeni pidettiin lyhyenä. Väsymys näkyi mm. siinä, että Rapsu teki yllättävän aloitusvirheen suljetusta keppikulmasta, suljetut kulmat ovat olleet Rapsulle pikemminkin helppoja ja virheet tulleet avokulmista. Eivät tainneet pikkukoiran aivot olla parhaassa terässä. Loppuun otettiin palkattuja toistoja puomille, aallekin oli tarkoitus ottaa, mutta unohdin.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Jyväskylän kisaviikonloppu

Tehtiin Rapsulin kanssa agilitykisakentille paluu piiiitkän tauon jälkeen. Suunnattiin vallan Jyväskylään, Nuuskuttimen ja minun agilityn aloitusmaisemiin, halliin, joka on rakennettu silloisen treenikenttämme paikalle. Aika siistiä.

Lauantaina tuomaroi Eeva-Liisa Pohjanen. Ensimmäinen rata oli profiililtaan kaikkea muuta kuin meille sopiva. Mietin radanrakennusta katsellessani, että lienee paikallaan palata näiden skabojen jälkeen tauolle. Alussa ja lopussa oli järkyttäviä antirapsumaisia paikkoja. Alun ahdistus selvitettiin, mutta hyllytettiin keskivaiheen helpohkoon kohtaan, kun ajatukseni olivat jo loppupätkän kauhun paikassa. Tyypillistä Heidiä ja hirvittävän ärsyttävää, koska tunnistan tämän heikkouteni ja silti teen sitä. Olin ajatuksissani edellä ja käytännössä myöhässä, joten Rape irtosi rintamasuuntani mukaisesti väärään putkenpäähän. Tämä alkeellinen virhe olisi ollut pelastettavissa, mutta periaateisiini ei kuulu omien ohjausvirheiden pelastelu koiran kustannuksella ja tämä on jopa sellainen periaate, josta pystyn pitämään johdonmukaisesti kiinni. Muuten ihan kiva kisasuoritus tauon jälkeen, Rapsulla oli hyvä fiilis, minä olin vain puoliksi hukassa ja päätavoite täyttyi: Rape napotti lähdössä kuin tatti ja lähti vasta suullisella luvalla liikkeelle.

Lauantain toinen rata oli hyppis ja se olisi puolestaan ollut ihan meidän rata, tuntui helpolta kuin heinänteko rataantutustumisessa. Olihan siellä kinkkisiä kohtia, mutta Rapsun kanssa olisivat olleet aivan mentävissä. Lähdin mielessäni nollarataa hakemaan, mutta radalle asti ei sitten päästy, koska Rapsu varasti lähdössä, joten se oli sitten siinä. Hämmästyin omaa suoraselkäisyyttäni poistuessani radalta, mutta ajattelin, että kun lähtötilanteeseen on tauon aikana panostettu ja Rapsu sen osaa, niin kaipa sitä pitää sitten vaatiakin. Illalla hotellilla virkatessa pohdin asiaa ja hieman harmitti, olisi pitänyt olla lepsumpi ja vetää rata ilolla läpi, olisi ollut hauskempaa. Sen pitäisi kuitenkin olla päätavoite, hauskanpidon. Mutta toisaalta, jos otus ei pysy lähdössä, niin radasta ei voi koskaan tulla niin hauskaa kuin se voisi olla, jos pääsisin ohjaamaan juuri suunnitelmani mukaan. Mutta toisaalta, jos ohjaaja ei itse keskity lähtötilanteeseen vaan suorittaa jo nollarataa mielessään, niin voiko koiraltakaan odottaa keskittymistä lähdössä. Keskustelin asiasta itseni kanssa kauan ja päätin jatkaa jämäkällä linjallani.

Sunnuntain radat olivat Wüthrichin käsialaa ja tykkäsin niistä kovasti. Ekalla radalla Rapsu lähti liikkeelle ennen antamaani suullista lähtölupaa ja, yllätys yllätys, minä en jatkanut jämäkällä linjallani. Sain jälkikäteen paljon toruja moisesta takinkäännöstä. On myönnettävä, olin itsekin itseeni hieman pettynyt, mutta toisaalta osasin sitä itseltäni odottaa. Minun on vaikeaa ottaa kisaamista niin vakavasti, että ajaisin yhteensä 600 km, maksaisin hotelliyöpymisen ja muut kulut treenatakseni kisoissa pelkkiä lähtöjä. Vaikka edellisiltana olin pidemmän tähtäimen tavoitteeni kanssa toista mieltä, niin sunnuntaina olin näköjään  liikkeellä eri persoonallani ja mieleni huusi vain "iloo, riemuu, hanaa". Tiesin kyllä, että ei siitä hyvä seuraisi, mutta annoinpa silti palaa, kun oltiin sinne asti lähdetty. Kivaa oli ja ainoa asia mikä oikeasti jäi radalla harmittamaan oli muuan putkikohtaus, jossa ohjausvalinnallani olin epäloogisuuden kuningatar, jolloin Rapsu luki ohjaustani aivan upeasti oikein, mutta ohjaus oli ihan väärää. Tuommoisista ohjausvirheistä pitäisi päästä eroon, jotta ei mene luppakorvan pää sekaisin. Punainen reppana pyöri hämillään putken takana tovin, mutta muutoin kohtuu sujuvaa ohjausta, erinomaista ohjauksen lukua ja tehtiin nollarata.

Sunnuntain toisella radalla koetin jälleen olla jämäkkä lähdössä. Pakko oli, kun suorastaan uhkailivat, että lähdöstä ei lipsuta. Ei varmaan ketään yllätä, että Rapsu lähti liikkeelle suuni avautumisesta ja me jatkettiin rataa? No ei minua ainakaan. Tuplanollan toinen puolisko tuli tältä radalta, hieman oli väsynyt koira ja otti häiriötä minun piponi räpläämisestä (asettelin pipoani kuulemma juostessani ainakin kolmeasti, jotta ihan kivat maneerit löytyy). Rapsun väsymys näkyi mm. siinä, että Rapsu pysähtyi kesken keppien tuijottamaan piponi säätämistä, mutta jatkoi onneksi virheettömästi, aan ylösmenossa pysähtyi katsomaan piposhowtani ja jossain muuallakin tuli vähän hässäkkää. Muuten ok rata, hyvin kulki ja olisi kulkenut paremmin, jos olisin ollut parempi ja jättänyt piponi rauhaan. Puhdas rata ja toinen sija.

Kokonaisuuten kiva reissu ja hyvä halli, mutta aikataulut olivat pahasti myöhässä, hirveästi odottelua kylmässä ja aivan järkyttävä keli paluumatkalla, joten eiköhän nämä pitkän matkan kisareissut ole paketissa. Vanhan luut eivät kestä moista, palautuminen on hidasta eikä kisamotivaationi ei ole oikeanlainen; en osaa olla kisaamassa muita vastaan vaan kisaan katsoakseni mitä me osataan. Merkitystä on lähinnä sillä tuntuuko yhteistyö hyvältä ja saadaanko vahvuutemme esille muun kuin itseni suunnittelemalla radalla. Tämä on hieman ongelma, koska pitäisi löytyä jotain motivaatiota itse kilpailuun jaksaakseen hengata kylmässä koko päivän. Voipihan sitä nollaratatreeniä vetää itseksiäänkin hallissa ilman palelemista. Tai sitten skabastella kotikisoissa ilman puuduttavia ajomatkoja. Tiedä nyt sitten mitä tekisi, kun tuo lahjakorttikin tuli saatua. Ja oli se halli kyllä aika hieno. Ja Jyväskylässä on aina kivaa. Ja Rapsu on niin hauska kisoissa, vaikka se varastaakin.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Reenii ja kaipuuta

Hinku huolittiin laumaan nopeammin kuin kuvittelin. Luulen sen johtuneen Hinkun sivistyneestä käytöksestä ja kyvystä lukea sosiaalisia tilanteita. Eilen meno oli rentoa ja tänään vielä rennompaa. Punaturkit jopa pehmenivät suklaapallerolle ja nähtiin se ihme, että Rapsu salli Hinkun tulla sohvalle kanssaan. Vierailevilla tähdillä kun ei sinne ole ollut koskaan ennen asiaa. Nuusku myös huoli Hinkun viereensä nukkumaan. Ulkona Hinku luultavasti toivoi tilapäiskämppiksiltään vekkulimpaa asennetta; ulkona tollerit nuuskivat lumeen painuneita jäniksen jälkiä pitkin metsiä ja kelpie juoksi ympärillä leikkiinkutsuja esittäen.

Illalla oli vuorossa agilitytreenit, joihin Maria oli tuonut vinkeän Savikon radan. Sinnepäin ratapiirros alla:

Hirmuisen hauskat treenit Rapsun kanssa. Elukka kulki mukavasti ja teki teknisesti kaunista työtä. Itselle vaikeinta oli tehdä puolivalssi (5), koska en ole niitä oikein aikoihin kunnolla käyttänyt. Joskus viljelin niitä liiankin kanssa ja sittemmin koetin keksiä jotain muuta tilalle, joten nyt oli hankalaa saada kadotettu puolivalssi kauniiksi. Siis tulihan siihen jotain puolivalssin tapaista hytkymistä tällättyä, mutta en saanut täydellistä etenemislinjaa koiralle. Kaarrosta tuli. Muut kohdat menivät hienosti eivätkä jääneet kaivelemaan.

Rapsulin jälkeen kaivoin Hinkun esille. Uijui mikä menopeli! Olin hieman helisemässä, koska osaan (tai yritän, miten sen nyt ottaa...) ohjata vain edestä ja sivulta ja kelpin etenemä on hieman toista kuin tollerin, joten juosta piti ja lujaa. Tehtiin kaksi vetoa, ensin vitonen kun käänsin medikoiramaisesti okserille (19) ja sen jälkeen nollarata, kun otin maksiuden huomioon. Sain kuvitella olevani tosi pätevä ja oli erittäin lystikästä. Hirvittävän hauska ja taitava otus. Olisi se vaan hienoa osata kouluttaa koiransa yhtä hyväksi.

Treenien jälkeen olikin vuorossa Hinkun palautus ja sitä on jo nyt ikävä. Niin söpö ja sivistynyt. Eikä sillä jäänyt lumi kiinni tassuihin.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Meillä on kelpie!

Tosin vaan lainassa. Maailman hienoin koira, herkullisen suklainen Hinkuu-kelpie, tuli meille hoitoon kolmeksi päiväksi. Tiedä sitten raskiiko tuosta enää luopua vai värjäänkö Linnanmäeltä voittamani Hessu nimisen pehmokirahvin ruskeaksi ja luovutan sen pimeässä Katjalle todeten, että Hinksa on nyt vähän väsynyt...

Aamulenkkiin yhdistetty Hinkun nouto onnistui mukavasti ja kolmikko nuuskutteli toisiaan innoissaan, kelpie kovin nöyränä ja tollerit hieman pönöttäen, mutta lenkkeilyn edetessä rentous kasvoi ja porukka jolkotteli toistensa tekemistä kiinnostuneena. Hinkun lisäys tollerikaksikkoon ei ole tuntunut päivän lenkeillä missään, se on niin kuuliainen ajatustenlukija ja pysyy mukavasti tuntumassa. Iltapäivästä kävimme yhden aiemmin sovitun lenkin Zorron kanssa jamiskalla ja Hinkutin vaihteli sijaintiaan minun polvitaipeesta muiden joukkoon. Hitusen sitä jänskätti kolmen punaisen porukassa, mutta oikein oli sopuisaa menoa.

Sisällä Hinku on ollut hieman reppana, tunkee koko ajan syliin ja kaipaa hellivää tukea olemassaololleen. Nuusku ja Rapsu ovat Hinkusta uteliaita, sallivat Hinkun tulla lähelleen ja hännät heiluivat, mutta viereen päiväunille ei ole ollut asiaa. Samaa petiä tollerit eivät kelpien kanssa jaa, yrityksestä tulee pieni vieno urahdus, jota Hinku tottelee heti. Hieman piestyn näköisenä kelpie ympäriinsä hiippailee. Hinksa on löytänyt itselleen suosikkipaikan; olohuoneessa avoimen retkottava kevythäkki on paimenen pesä.

Ensivaikutelman perusteella kelpie ei paljoa eroa marsusta. Yhtä kiltti, päästelee samanlaisia hassuja ääniä ja tykkää olla sylissä. Jos kelpietä vertaa tolleriin niin eroja löytyy mm. korvien koossa ja viiksien sekä silmäripsien värissä.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Megamakeeta liitoa

Vedettiin tänään aivan mahtitreenit Rapsulin kanssa. Viriteltiin halliin viime viikonloppuinen Lummerannan rata Varkaudesta. Se oli jotain alla olevaa, mutta oikeasti kisoissa oli kuulemma putki tuon pussin tilalla, mutta meidän kolmas putki oli hallilta mystisesti kadonnut, siitä löytyi vain raahausjäljet, joten läiskättiin pussukka tilalle.


Rapsuli kulki aivan mahtavasti ja miekin olin hyvä. Ehdin sinne minne halusin, piti kyllä juosta, mutta minäpä juoksin! Ohjasin radan perusohjauksella ilman sen kummempia hilavitkutuksia vaikka treenikaverit olivatkin rataantutustumisvaiheessa hyvin epäileviä ohjausvalintojeni toimivuudesta. Minuuta ei kyllä epäilyttänyt yhtään, kun Rapsu tunnetusti lukee peruskuvioita erinomaisesti eikä kuuliaisena typynä hytky omiaan ja joudu hunningolle. Jos mie haluan sen ahtaasta välistä (5-6) luokseni niin sehän tulee ilman sen ihmeempää kuviota kuin käden laittamista kiinni kehoon. Tuo jos mikä on pikkulapasen vahvuus! Ja hypylle (13) se lähtee, kun sen sinne hutkasee :)

Lähdössä menin aan (3) viereen putken (14) taakse ja kutsuin Rapsun radalle, samalla lähdin kipittämään, joten ehdin linjaamaan hypylle (5) ja sinnehän se putkeen (6) sujahti, söpö eläin. Kepeillä (11) ensin livautin Rapsun hirveälle kaarrokselle, kun unohdin ohjata ja Rapsu luuli, että putkeen ollaan menossa, mutta saatiin seuraavalla kierroksella sekin kohta napsakasti, kun käskytin. Takaakierto (12), nakkaus hypylle (13) ja sitten tossua toisen eteen, että ehdin kirmata pussin ja aan välistä jatkotilanteeseen, hyvin ehdinkin ja loppuun vielä persjättö (17-18).

Toisella vuorolla otin hitusen sivuttaisirtoamista (15-17), koska menin kuulemma turhan syvälle sörkkimään ja meinasin jäädä persjätössä (17-18) Rapsun jalkoihin. Saatiin hypyille hyvää irtoamista pallopalkalla, lisäksi vahvistettiin puomia ja keppien avokulmaa. Ratatreeniä en viitsinyt enempiä ottaa, kun tuli niin hienosti vedettyä ekalla vuorolla vaikka periaatteessa olisin voinut testata hilavitkutuksia muutamilla hypyille (12-13). Siinä näytti pelittävän niin pakkovalssi + päällejuoksu kuin takaakierto + saksalainen, mutta mie oon niin läpeensä junttipaukuttelija, että en oikein jaksanut kikkailla vaan nautin helposta elämästä.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Palelua pesiskentällä

Nämä on nyt ihan hurahtanut tokoon, joten nämä lähtivät pesiskentälle treenaamaan. Tai Nuusku lähti kera koikkereiden ja Rapsutin tuli porukkaan hieman myöhemmin. Pesiskentällä oli häiriötäkin kivasti, sillä joku ukkeli heitteli frisbeitä ihan urakalla (hyvä jottei päähän osunut) ja poikia pyöräili.

Aluksi reenittiin ruutua, joka piti lähteä palauttelemaan ihan alkeista, kun oli näköjään painunut ihan unholaan. Kosketusalustan kanssa Nuusku haki hyvin keskikohtaa, mutta minun pitäisi olla miljoona kertaa parempi naksuttaja, onnistuin naksuttamaan turhan usein ennen kuin Nuusku painoi alustaa. Ihme hötkyilyä esitin, joten oli parempi lopettaa hyvän sään aikana.

Metallikapulan noutoa otettiin pitkästä aikaa. Alussa otin semmoisella metallikapulalla, johon olin kieputellut jotain kangasta, jotta se tuntuisi kivemmalta, kun pakkasta oli. Nuusku toi sitä oikein mallikkaasti, tosin perusasentoon siirtyminen kamat suussa pitää rakentaa erikseen. Normimetallikapulalla palautusvauhti hieman hiipui, mutta siihenkin saatiin erinomaisia ja vauhdikkaita toistoja, kun lähdin itse liikkeelle, jolloin Nuuskulle tuli kiire palauttaa ja laukka onnistui.

Perusasennon ennakoimattomuuteen saatiin hyviä toistoja niin omana treeninään kuin paikkamakuussakin. Nuusku ennakoi ehkä yhden kerran kahdestakymmenestä, joten eteenpäin on menty. Ei ole kauaa, kun luvut olivat vielä toisinpäin. Kaukokäskyissä Nuuskulla oli ensin turhaa intoa ja se into näkyi eteenpäin valumisena, mutta päästyään keskittymiskykynsä ytimeen suoritti Nuusku oikein kaunista settiä. Tämä ei vaadi enää kuin pientä viilausta :)

Rapsun kanssa otettiin ihan vähän ruutua, joka Rapsun mielestä tarkoitti namien syömistä eikä se tainnut juuri ruutua edes huomata. Yllätyin Rapsun hienosta metallikapulan noudosta, ensin tuli "helpotettu kapula" ja sen jälkeen pari toistoa tavismetallikapulalla ja olipa kauniit. Paremmat kuin kangastetulla. Tykkäsin. Ehkä miun pitää rueta Rapsunkin kanssa tokoilemaan vaikka se onkin hieman simppeli eläin. Ehkäpä sekin oppisi, ainakin ne liikkeet mihin saadaan yhdistettyä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Tiistaireenit

Nuusku kävi hallilla hieman fiilistelemässä ennen Rapsun treenejä. Tarkoitus oli ottaa noutoa ja hitusen muita avoimen luokan kuvioita, mutta Nuusku kävi kuumana jo halliin tultaessa ja aloitettuani seuraamisella huomasin, että Nuuskun vire oli liian korkea uusiin tuuliin. Seuraamisessa tuli ääntelyä ja väljyys pumpsahti mukaan heti parin askeleen jälkeen. Lisää hyviä vinkkejä tiivistymiseen tuli treenikavereilta, joten eiköhän me tässä vielä edetä. Varsinkin, kun neuvot on toteutettavissa olohuoneessa :) Luoksetuloon ajattelin alunperin ottaa pysäytykseksen alkeita mukaan, mutta koska kierroksia oli, niin päätin ottaa luoksetulon ilman pysäytystä ja paljon palkkaa hyvästä suorituksesta. Nuusku suoriutui hommasta yhtä iloisesti kuin aina :) Oikein hyviä ohjeita tuli myös pysäytyksen alkeiden opetukseen ja mikä parasta, jälleen olohuonekamaa! Tehtiin muutama simppeli ruutuun lähetys tarkoituksena nähdä onko se enää yhtään muistissa ja näytti siellä jotain muistijälkiä olevan. Loppuun otin palkkaamista maahan Nuuskun maatessa paikallaan ja minun mennessä viereen eli perusasennon ennakoinnin ehkäisyä.

Rapsutin tempaisi agilitya Lukkarisen Jarin koutsaamana. Alla Jarin taiteilema ratapiirros:


Rapsu meni hirmu hienosti ja minullakin ohjaus sujui. Alku sujui kuin tanssi ihan perusohjauksella, pakkovalssin tein pussille (12), jotta sain varmistettua turvallisen sisäänmenon. Ensimmäisen ohjausvirheen sain aikaiseksi vasta kepeille (14) viennissä, kun yritin siihen jotain nykyaikaisempaa kääntöä, mutta otettuani sen reilusti vanhalla kunnon junttivalssilla homma pelitti hienosti. Toisin kuin kaikki luulivat, pakkovalssi kepeille (17) toimi aivan unelmasti. Valssi hypylle (19) ja pöytää (20) Rapsu ei sitten ensimmäisellä yrityksellä ihan muistanut vaan luisui yli, mutta seuraavat vedot menivät hyvin, kun hieman jarrutin. Lähetys kepeille (21), valssi (22-23), merkkaus toimi parhaiten hypylle (25) vaikka koetin siihen muutakin ja persjättö sekä vekkaus (28). Toisella kierroksella otin pelkästään puomille palkattuja toistoja sekä keppejä pallopalkalla, kun ensimmäinen kierros meni niin hyvin. Oikein oli lystikkäät treenit ja tuli taas huomattua, että pitäisi muistaa treenata esim. keppejä siten, että ne loppuvat melkein seinään, koska nyt Rapsulla pujotteluvauhti laski hieman normaalista. Hyvin se nytkin veti, mutta normaalisti se on erinomainen. Ilmeisesti seinä hieman ahdisti. 

maanantai 7. marraskuuta 2011

Ensi-ilta: Alokkaan selätys, pääosassa Nuusku

Jos haluat kuulla kuinka ohjaajan housut suhisee ja nähdä kuinka koira on iloinen, niin katso elokuva Alokkaan selätys - Nuuskun ykköstulos tokon alokasluokasta 6.11.2011, kiitos Katjalle tästä  todistusaineistosta.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Nuusku tokokokeessa & Rapsu raunioilla osa 2

Takana 12 tuntia putkeen koiramaista menoa: rauniokoirakurssia, tokokoetta, lisää rauniokoirakurssia, agilityn kouluttamista ja vielä hieman lisää agilityn kouluttamista. Päivän hienoimmat hetket olivat kyllä tokokentällä :)

Aamu alkoi Rapsun rauniokoirakurssilla. Ensimmäisessä harjoituksessa raunioille oli piiloutunut kaksi maalimiestä hankaliin umpipiiloihin. Rapsu ilmaisi molemmat nopeasti ja työskentely oli puhdasta iloa silmälle. Rapsun liikkuminen oli niin helppoa ja rohkeaa, olipa alustana mitä tahansa, ja Rapsun motivaatio maalimiehiä kohtaan oli valtaisa. Rapsu tunki perille asti koloihin pelastamaan ihmiset pulasta  (lue: syömään palkkanamit, luultavasti Rapsun näkökulmasta kadonneiden eväät ja ajattelinkin Rapsulle toimivaksi ilmaisuksi kadonneen eväiden syömistä ja eväspapereiden palautusta ohjaajalle...).

Seuraavaksi kiisimme tokokokeeseen, jossa Nuuskun oli lähinnä tarkoitus nauttia eläkeläisen iloista, mutta kaima sanoi, että kehään ei mennä ilman oikeaa tavoitetta, joka luonnollisesti on ohjaajan toimiminen siten, että koira saa mahdollisuuden yltää parhaimpaansa, joten yritin siinä sitten asennoitua. Yllätyksekseni Nuusku oli varsin pätevä :) Koepaikalla minua ei jännittänyt ollenkaan, mutta sain jännityksen hyvin päälle alkaessani virittää Nuuskua tokofiilikseen eli otin muutaman liikkeen ennen koetta tarkoituksena palkata niistä ruhtinaallisesti. Juuh, tuli kunnon paniikki, kun Nuusku ei ollut omasta mielestä maahanmenoa koskaan tehnyt seisomisesta nyt puhumattakaan. Luoksepäästävyyskin tarkoitti ihmeellistä hillumista. Hyvin alkoi jännittää.

Tuomarina oli Marko Puranen, joka oli varsin mukava, joskin melkoisen tiukka. Mutta oli meidän suorituksissa tiukkuuteen aihettakin. Alla osasuoritusten arvosanat ja omat höpinät:
Luoksepäästävyys 10. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku napotti paikallaan kuin tatti.
Paikkamakuu 9. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku muisti mitäs se "maahan" tarkoittikaan, joskin meni maihin vasta toisesta käskystä, mutta tuomari ei sitä kuullut enkä minä sitä paljastanut. Viereinen koira haukkua louskutti siihen malliin, että ensimmäinen käsky ei kantautunut Nuuskun korviin. Nuusku napotti paikallaan kuin kanttarelli, mutta ennakoi perusasennon palatessani viereen, joten siitä pisteen menetys.
Hihnassa seuraaminen 7,5. Aikamoista huuhaata minun mielestäni. Paikka oli oikea, mutta sivuttaisetäisyyttä oli liikaa välillä jopa Nuuskuksi. Innokas se oli ja pysyi oikealla paikalla, mutta hortoili aika kaukana sivulla. Tuomari rokotti juurikin tuosta väljyydestä ja viimeinen perusasento oli jossain muuallla kuin sivulla.
Vapaana seuraaminen 7. Muuten samanlainen kuin kytkettynäkin, paitsi vielä väljempi. Väljyydestä lähti pisteet.
Liikkeestä maahanmeno 8,5. Nopea maahanmeno ja suureksi ilokseni Nuusku ei ennakoinut perusasentoa, mutta seuraamisosassa sivuttaisetäisyyttä oli liikaa. Väljyydestä hupeni pisteet.
Luoksetulo 9,5. Niin maailman hienoin. Puolipistettä lähti takapainoisesta perusasennosta, mutta minä olin kyllä oikein tyytyväinen.
Liikkeestä seisominen 8,5. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku pysähtyi käskystä (oho!), joskin hipsi hieman, mutta mikä parasta, Nuusku ei ennakoinut perusasentoa (jee jee!). Edelleen seuramisessa oli liikaa sivuttaisetäisyyttä, joten siitä hupeni pisteet. Tuomari ei huomannut, että annoin kaksoiskäskyn enkä sitä itse mennyt tunnustamaan.
Estehyppy 8. Nuusku sinkosi esteelle, mutta kääntyi minua kohti esteen takana mennessäni sen luokse. Ei kuitenkaan ennakoinut perusasentoa, mistä Nuuskulle isoakin isompi plussa. Tuosta heilumisesta lähti pisteitä.
Kokonaisuus 8. Tuomari tykkäsi meiningistä, mutta sivuttaisetäisyyttä oli kautta linjan liikaa. Se oli se asia mihin kuulemma kannattaa kiinnittää huomiota ja tottahan se on. Itse olin kuitenkin Nuuskuun erityisen tyytyväinen: Nuusku ei kiljunut yhtään (pidin kehut hillittyinä) ja teki iloisesti parhaansa joka liikkeessä. Seuraaminen väljyys oli tiedossa, en vain ole osannut opettaa sitä tiiviiksi. Pitää petrata sitä avoimeen luokkaan :)
Kokonaispisteet olivat siis 166,5 eli ALO1. Hieno yllätys! Siis oikeasti, miun eläkeläinen! Vanha jääräpää mursu! Meni ja otti ykköstuloksen! Tätä juhlitaan vähintään viikko. Videoita linkittelen myöhemmin, jos kehtaan. No kehtaan: Nuuskun yksilösuoritukset Kiitos Katjalle videosta :)

Iltapäiväksi ehdittiin vielä mukaan raunioille. Viimeinen harjoitus oli "tosi tilanne". Raunioilla oli piilossa yksi maalimies haudattuna syvälle maan uumeniin, niin piiloon, että sinne ei ollut mahdollisuutta päästä vaan sieltä tuli vain vähän hajua. Häiriöinä oli muita ihmisiä, kolinoita, kalinoita, savua jne. Rapsun työskentely oli upeaa vaikka ajattelin se olevan jo naatti rankan viikonlopun jäljiltä. Rapsu ei häiriöistä häiriintynyt vaan teki hienoa työtä. Ohjaajana olin hieman hidasälyinen enkä osannut lukea koiraani vaan kutsuin sen pois kesken ilmaisun. En jotenkin uskonut, että Rapsu paikansi maalimiehen niin nopeasti ja sellaisella itsevarmuudella. Tajusin kyllä virheen heti sen tehtyäni, mutta eipä se paljon lohduttanut. Rapsu kuitenkin ilmaisi maalimiehen uudestaan vaikka olin varma, että kuuliaisena se ei sitä enää uskalla tehdä, kun se oli siitä pois kutsuttu. Onneksi olin väärässä ja saatiin kaivettua maalimies esiin ja Rapsu suureksi ilokseen pääsi tunkemaan maalimiehen onkaloon.

Rauniokoirakurssi oli aivan mahtikurssi ja suosittelen kaikille. Niin upeaa oli tehdä tuuliharjoituksia, joissa koira pääsi elementtiinsä ja itse oppi paljon enemmän koiran lukemisesta ja tukemisesta kuin jotain peruslähetyksiä tehdessä. Toivottavasti jatkokurssia on tiedossa, ollaan Rapsun kanssa niin mukana!

// lisätty Nuuskun tokovideo tähän ja vähän joka paikkaan, oli se vaan niin hieno eläin!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Rapsu raunioilla, osa 1

Maailman lahjakkain pikkuruinen Rapsu pääsi mukaan viikonlopun kestävälle Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n rauniokoirakurssille ja hirmuisen mukava ensimmäinen kuusituntinen päivä on takana.

Aluksi Rapsutin tutustui rauniorataan, jossa kiipeilimme yhdessä kaikenmaailman romukasoilla, tiilikasoilla, betoniraunioilla, erilaisilla pinnoilla ja alustoilla, louhikoissa, telineillä jne. Rapsu liikkui vapaana, rohkeasti ja iloisesti, aivan kuin olisi normilenkillä ollut. Sitä ei rauniot ihmetyttänyt enkä semmoista odottanutkaan, koska Rapsutin on päässyt mukaan erilaisiin paikkoihin, joten kaikenlaiset asiat, ilmiöt, pinnat ja ympäristöt ovat sille arkipäivää. Yritin kulkiessani jotain peltejä oikein kolistella, mutta Rapsu ei semmoiselle korvaansa lotkauttanut. Kivikoissa kiipeilyä Rapsu on harrastanut oma-aloitteisesti pennusta saakka ja meno oli sen mukaista. Rapsu viipotti tohkeissaan ja vauhdilla, mutta ei koheltaen. Rapsu vaikutti yllättäen järkevältä ;) En tiennyt, että raunioille oli piiloutunut yhden kelan sisälle yllärimaalimies, mutta Rapsu sen havaitsi ja merkkasi, jolloin minäkin huomasin, että täällä on jotain, mutta Rapsu ei etsinyt ukkoa loppuun asti, koska löysi maasta joltain tipahtaneita makupaloja ja ajatus katkesi.

Raunioihin tutustumisen jälkeen Rapsu pääsi suorittamaan ketteryysosuuden, joka oli agilitytaiturille helppoa kuin hännänheilutus. Rapsu tykitti läpi peltisen (?) putken, hyppeli sujuvasti pöydältä toiselle, tasapainoili lankuilla ja kipitti vaakatasossa, maanpinnasta noin puolen metrin korkeudella, olevia tikapuita. Tikapuiden kohtaamista odotin mielenkiinnolla, koska semmoisia Rape ei ollut ennen nähnyt, tai on se niitä pystysuuntaan kiivennyt, mutta ei liikkunut niillä vaakatasossa. Mietin etukäteen hienosti palastellun opetusmetodin, jota ei käytännössä tarvittu, koska Rapsu otti ja huitaisi ne reippaasti ihan itse suorilla alusta loppuun ennenkuin ehdin edes liikkeelle.

Ketteryysosuuden jälkeen vuorossa oli kahden maalimiehen tuulitreeni metsässä, jotta Rapsulla vahvistuisi halu etsiä maalimiehet itsenäisesti loppuun myös ajatuskatkon jälkeen. Kaksi maalimiestä meni yksi kerrallaan metsään piiloon ja Rapsun kanssa lähdettiin metsään käyskentelemään, kaarrettiin tuulen alapuolelle ja hajun saatuaan Rapsu sinkosi maalimiesten luo. Oleellista oli, että Rapsulle ei annettu mitään käskyjä, ei mitään ohjeita vaan se sai itse oivaltaa, että hajun saatuaan kannattaa kiiruhtaa maalimiehen tykö. Tämä oli niin hienoa, aivan toista kuin pk-haussa, jossa on minun makuuni aivan liian paljon sääntöjä ja liian vähän arvostusta sekä luottamusta koiran luontaiseen työskentelytapaan. Nyt koiran kanssa vain kuljettiin metsässä, tarkkailtiin tuulta ja valittiin oma kulkulinja poikki tuulen, jotta koira saisi hyvin hajuja kuonoonsa ja pääsisi tekemään itsenäiset ratkaisut hajuanalyysiensa pohjalta.

Tämän jälkeen tuli varsinainen etsintäharjoitus pelastuskoiraradalla. Maalimiehiä oli jälleen kaksi eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä mihin piiloihin ukkelit olivat kätkeytyneet, jotta koiralle ei tulisi ohjaajan käytöksestä mitään painetta löytää jotain vaan koira saisi rauhassa hillua ja hajun saatuaan käydä hommiin. Molemmat erilaisten häkkyröiden sisällä piilossa olleet maalimiehet Rapsu löysi taidokkaasti ja helponoloisesti. Rapsu eteni metsässä rennosti, mutta saatuaan hajun koko olemus muuttui ja Rapsu alkoi intensiivisesti töihin. Rapsun lukeminen oli todella helppoa. Rapsu oli pätevä, se osasi hyödyntää tuulia hienosti ja kaartoi laajennuslenkkiä tuulen alapuolella tehokkaasti. Olin hirveän ylpeä luppakorvastani. Rapsis osoitti hienon olemuksensa: silloin kun voi olla rennosti, Rapsu on rennosti eikä kuluta itseään vouhkaamalla loppuun, mutta kun on aihetta toimia, niin sitten Rapsu toimii teholla. Silmä lepäsi Rapsun työskentelyssä ja tuntui niin hyvältä, kun itse sai keskittyä koiran lukemiseen ja seuraamiseen eikä sitä tarvinnut ohjata. Tuli sama mielenrauha kuin mejämetsässä.

Lopuksi oli vielä maalimiehen etsiminen roskiksesta. Raunioilla oli neljä roskista vierekkäin eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä missä roskiksessa ihminen oli vaan koiran piti se ilmaista. Tätä otettiin kaksi kierrosta ja Rapsu ilmaisi molemmat ukot selkeästi roskista haistellen, sen päälle kiiveten ja koettaen tunkea luukusta sisään. Tosin toisen maalimiehen ilmaisua jatkettiin pidempään kuin olisin itse jatkanut, minusta Rapsu ilmaisi sen selvästi jo aiemmin, mutta sain luvan kehua Rapsua vasta tovin myöhemmin, kun Rapsu palasi takaisin oikealle laatikolle tehtyään pari tarkistusreissua. Toisaalta oli hienoa huomata, että kuusituntisen työpäivän jälkeen Rapsulla on edelleen niin paljon motivaatiota ja työintoa, että se jaksoi sinnikkäästi ilmaista niin kauan kuin oli tarvetta.

Aivan mahtipäivä, tuskin maltan odottaa mitä kivaa huomenna päästään tekemään!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tokokenraalit ja toiset mokomat

Nuuskun kanssa tokokokeeseen valmistautuminen on jäänyt hävettävän heikolle. Käytiin tiistaina kelpieiden ja aussien seurassa ottamassa hieman hallilla tuntumaa ja tarkastelemassa miltä Nuuskuttimen tokovire juoksujen jälkeen vaikuttaa. Ihan hyvältä se vaikuttaa, jos en hirveästi ylistä ja kehu, koska sosiaalisesta palkasta Nupalla lähtee tällä hetkellä kierrokset kaakkoon ja kiljunta alkaa. Parempi siis kehua hillitysti ja survaista hirvipaistia kitaan.

Otettiin ensin estehyppy käskytettynä ja ilokseni huomasin, että Nuuskis ei reagoinut käskytykseen ollenkaan. Nuuskuli irtosi innoissaan luvan kanssa hypylle, hieman tepsutteli ennen paikalleen jäämistä, mutta aiemmasta poiketen ei kääntynyt minua kohti mennessäni vierelle. Edistystä! Ottaen huomioon, että hyppy on opeteltu parissa päivässä, niin siihen nähden hienosti Unskis siitä suoriutuu.

Liikkeestä seisomiset olivat aikamoista hipsimistä. Tiukkoja pysähdyksiä ei nähty, mutta kyllä se kovasti yrittää. En vain ole osannut johdonmukaisesti ja tarpeeksi yksiselitteisesti kertoa, että tarkoitus olisi pysähtyä heti eikä hiipien. Olen pikemminkin lisännyt epävarmuutta kutsumalla Nuuskun hiippailuista pois eli pyytänyt mukaani eteenpäin sen sijaan, että antaisin ymmärtää, ettei eteenpäin ole asiaa.

Seuraaminen oli vaihtelevaa, enempi tai vähempi väljää. Loppuvaiheessa tuli ääniefektit mukaan. Sain siihen loppuun hiljaisia toistoja joihin lopetin, kun en oikein enää tiennyt, että meneekö kaikki enemmän pieleen vai ei.

Keskiviikon tokot tehtiin pesiskentällä, jotta vire ei menisi ihan agilitytasolle. Seurana oli neitikoikkeri, jonka kanssa paikkamakuu oli simppelihomma ja mikä parasta, Nuusku ei noussut istumaan palatessani viereen! Aivan huikeaa kehitystä, sain palkattua Nuuskua ruhtinaallisesti maahan ja vapautettua sen siitä. Tosin sen jälkeen Nuuskis halusi välttämättä änkeytyä vielä perusasentoon.

Seuraamista otin käskytettynä ilman, että reagoin niihin, koska halusin vahvistaa Nupan käskytyksen sietoa ja ehkäistä ennakointia. Alussa Nuusku hieman katseli Kaisaa, mutta aika äkkiä tukki korvat ja seurasi innoissaan, joskin hieman väljästi, mukana. Luoksetulo oli innokasta Nuuskutinta, hassua miten vierelle juokseminen voi olla noin kova juttu!

Liikkeestä seisomiset oli hipsimistä edelleen, mihinkäpäs ne olisivat siitä itsekseen muuttuneet. Nuusku aloitti pysähtymisen käskystä, mutta ei tehnyt sitä välittömästi, ja minä onneton aina naksautin siitä hiihtämisestä. Ihan olen itse pilannut tämän liikkeen. Käsimerkin kanssa hiipparointi oli pienempää, joten taidan turvautua siihen kokeessa.

Toisaalta on hirmuisen kivaa mennä Nuuskun kanssa kokeeseen, koska Nuuskuli nauttii huomionkeskipisteydestä, mutta toisaalta hävettää jo etukäteen meidän laiskimuseläkeläisten taso. Ja hieman harmittaa, että koe menee päällekäin Rapsun rauniokoirakurssin kanssa, jää Rapsulta toiselta päivältä pari tuntia väliin. Jos Rape nyt edes pääsee koko kurssille, kun juoksut ovat vielä kesken vaikka loppua jo odotellaan.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Viikonloppu Jänesniemen Elinan koulutuksessa

Rapsuli osallistui viikonloppuna Jänesniemen Elinan kaksipäiväiseen koulutukseen. Hitusen arvelutti osallistuminen, kun ei olla kisottu aikoihin ja treenitkin ovat olleet aikamoista humputtelua, että mitäköhän sitä kunnon agilitysta enää tulee. Huolet olivat turhia, koska perusasiat olivat kunnossa edelleen ja osasin valita viisaat ohjausvaihtoehdot vaikka jotain säätöä luonnollisesti oli rytmityksen kanssa, koska se hajoaa ensimmäisenä, kun taukoa tulee. Teoriapläjäykset olivat tuttua kauraa (kiitos Clean Runin), mutta kertaus ei ole ollenkaan pahaksi ja käytäntö oli überantoisaa. Rapsuli kulki hienosti kuten aina vaikka juoksuhousut hieman haittasivatkin. Viikonlopun koulutuksen suurinta antia olivat ohjaajan kadonneen rytmin löytyminen ja rohkeus liikkumiseen.

Lauantaina mentiin jotain alla olevaa:



Välistävedot (3-5) lähtivät hyvin liikkeelle ja kuulemma ajoituskin oli aivan loistava, mutta aluksi hyydyin viitoselle. En vain saanut koipia liikkeelle, mutta rohjettuani mennä hyppyihin kiinni liikuin paremmin ja kuvio sujui melkein kuin tanssi. Persjätön ehdin hikisesti tehdä ennen takaakiertoa (7) ja siihen jotain niistoa (7) laitoin. Ongelmia tuli kepeillä (8), kun minun olisi pitänyt irrota hypylle (9) pakkovalssiin ja Rape lähti kymppivälistä liikkeeseeni mukaan. Tämähän oli tiedossa ja olen ajatellut, että Rapelo nyt ei vaan kestä kepeillä irtoamista minun ollessa keppien vasemmalla, koska vastaavaa ongelmaa ei ole ollessani oikealla. Ongelman syyksi paljastui systemaattinen surkeasti ajoitettu palkkaukseni kepeillä silloin, kun olen keppien vasemmalla puolella. Miehän olen pyrkinyt palkkaamaan Rapen kepeillä maata myöten kiitävään palloon ennen kuin se ehtii minua katsoa, mutta ollessani vasemmalla olen ollut palkkauksen kanssa kroonisesti myöhässä ja käytännössä palkannut Rapen katsekontaktista, jonka se ottaa pujottelun loppuvaiheessa. Siitä johtuen Rapelo on saanut mielikuvan, että haluan sen kepeiltä mukaani, reppanapolo. Siihen saatiin hyviä onnistumisia, kun Elina nakkasi pallon minun sijaan ja siedätettiin Rapsua siihen, että kannattaa suorittaa annettu tehtävä loppuun vaikka minun liike lähtisin jo tulevaisuuteen, koska palkka saattaa kuitenkin tulla yllättäen esteeltä. Kotiläksyksi tulikin Rapsun palkkaaminen (avustajan kanssa) siten, että minun ohjaus jatkuu pari estettä palkkaamisen jälkeen, jolloin Rape siedättyy siihen, että hommat tehdään loppuun vaikka mie juoksen muualle. Tosin päästäksemme siihen, että Rapea voi palkata radalla joku muu kuin minä, pitää Rapsu opettaa palkasta luopumiseen (enkä siis tarkoita luovuttamista...), jotta se pystyy täysillä seuraamaan ohjausta eikä kyttää toisella silmällä avustajalla olevaa palkkaa. Tämä tulee olemaan vaikeaa.

Keppien jälkeen rata oli taas helppoa: valssi (9-10), pakkovalssi (13), sylivekki (16), peruspyöritys (22), ennakoiva valssi (24), flippi (26-27) vaikka samassa kohdassa pelitti ihan hyvin myös perusohjaus eli Rapsutin oli kuuliainen ja pystyi juoksemaan putken ohi. Treenin hankaluutena keppien (8) lisäksi oli  putkelta (25) kääntyminen seinäänpäin, kun minua ei näkynyt. Tuommoista kohtaa pitää harjoitella, koska ei Rapsu tuommoista luonnostaan hae (ilmeisesti seinä ahdistaa). Loppupätkälle pari valssia ja perusohjausta.

Nupan kanssa reenittiin hallin pihassa tokoa. Naksuttelin sille tokohypyn kohdilleen, joskin sitä pitää päästä vielä käskytettynä ottamaan, koska Nuuskis on siihen niin kuumana (sehän muistuttaa eniten agilitya Nupan nykytoimista), joten pitää kokeilla miten se varastaa käskytyksestä.

Sunnuntain koulutus oli jotain seuraavaa:


Agility oli vielä hauskempaa kuin lauantaina, koska oma tuntuma oli parempi. Rapsutin oli aivan mahtava kautta linjan eikä meillä ollut treenissä suurempia ongelmia. Alussa vedettiin muistaakseni: niisto ja jarru (2), vekki (3), takaakierto (4), pakkovalssi (5), valssi (7-8) johon otin pari toistoa, että sain sen kohdilleen ja treenin ainokainen ongelma tuli taas keppien (8) lopetuksessa, jossa Rape jälleen tsiigaili minua ja jos edes ajattelin putkea (9) niin ajatteli Rapsukin, mutta kun maltoin itse keskittyä loppuun asti ohjaamiseen niin keskittyi Hapelokin. Sitten taisin tehdä pakkovalssi (11), peruspyöritys (12), ennakoiva valssi (13), valuva valssi (17), valssi (19-20), pakkovalssi (22) ja loppu ihan perus palikalla. Muuten ohjaus oli oikeaa, mutta olin kroonisesti nössö. Saatuani rohkeamman liikkeen, Rape kulki unelman lailla. Ihan mahtia oli huomata, että ehdin kunnolla jokapaikkaan, kun vain lähden ajoissa liikkeelle. Mie niin tykkäsin ja niin tykkäsi Rapekin.

Nupan kanssa jatkettiin hallin pihassa tokohypyn hiomista, koska kyllähän se kannattaa viimeistään viikko ennen koetta koiralle opettaa. Hyvin Nupsu hypylle irtosi, mutta hitusen kääntyi mennessäni sen luo. Liikkeestä seisomiset meni hyvin, mutta minä hieman fuskasin tässä ja käytin varmempaa käskyä, joka tosin on epäselvempi ja voi johtaa katastrofiin, mutta jostain on tingittävä.