Aivan mahtava sunnuntai. En edes muista milloin viimeksi olisi ollut yhtä kiva päivä. Aurinko paistoi, seura oli mukavaa ja mikä parasta: molemmille elukoille ihan ikiomat ohjatut treenit! Nuuskupuusku pääsi leikkimään tärkeää työkoiraa ja Rapsupapsukin sai hurjastella hulluna. Ohjaajalla oli niin hyvä mieli, kun kumpikin karvakuono sai omasta mielestään päteä. Illalla kotona retkotti kaksi tyytyväistä taljaa.
Ensiksi Nuusku pääsi Suskin tokokoulutukseen ja tulipas taas viisautta ja vinkkejä ohjaajan päähän roppakaupalla. Käytiin läpi Nuuskun kanssa pääasiassa alokasluokan liikkeitä mm. perusasento, seuraaminen, luoksetulo ja liikkeestä seisominen sekä otettiin ohjeet luoksetulosta pysäyttämisen aloitteluun. Lisäksi treenittiin ryhmäliikkeenä luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Nuuskuli oli aivan mahtivedossa, niin tohkeissaan, että meinasi turkki revetä. Hirmuisen kiva oli Nuuskun kanssa treenata ja ohjaajan tokokärpäsen purema on muuttunut jo kunnon hirven rouskaukseksi. Siis niin hauskaa! Suski sanoikin, että Nuuskulla on niin hyvä asenne ja moottori tuossa hommassa, että sen kanssa kannattaa ottaa koetavoite.
Itselle muistiin hieman Suskin palautteita. Perusasento ja Nuuskun riemu sen tekemisessä on erinomainen ja liikettä kannattaisi hieman säästellä eikä aloittaa muita liikkeitä aina perusasennosta vaan pitää se omana temppunaan. Tosin Nupan kanssa hankalammin tehty kuin sanottu, koska Nuuskuli tarjoaa perusasentoa aina ja kaikkialla. Tosin perusasennossa Nuusku painaa innoissaan niin koipeen kiinni, että Nupaa kannattaisi ulkokautta siinä palkata ja hieman rauhoittaa ennen liikkeelle lähtöä. Seuraamisessa Nupa kuulemma selkeästi tietää missä sen pitäisi olla, mutta lähtee helposti edistämään palkan toivossa, jolloin minun pitäisi kyetä sitä hieman palauttamaan ja ohjaamaan oikeaan paikkaan. Tähän tulikin oivat ohjeet, jotka otan heti käyttöön. Minähän olen ollut tuossa hirmuisen lepsu ja ajatellut, että en uskalla Nuuskua hirveästi korjata, että ei vaan into laske, mutta eihän se oikealla tavalla tehtynä laskenut vaan pysyi vähintäänkin samana tai jopa kasvoi. Kunhan nyt vaan tajuan tehdä homman oikein, niin Nuuskusta tulee hirmuinen hai miun laivalle. Luoksetulo oli täydellinen. Itse mietin, että onko Nuuskun pari korjaavaa pomppua sivullani huono juttu, mutta ei kuulemma haittaa mitään, koska koira aktiivisesti itse korjaa asentonsa hyväksi. Liikkeestä seisominen on vielä vaiheessa, laiskan treenaamisen seurauksena en ole saanut muutaman askelen valumista pois ja nyt sain ohjeistukseksi molemmilla käsillä sarjatulella namien viskomisen ja ainakin se oli Nuuskusta hauskaa, jos ei muuta :) Toivottavasti saan itsestäni ahkeruutta sen verran esille, että jaksetaan treeniä tuo kuntoon. Aiemmin olin huolissani käskyjeni sävyjen ailahtelevaisuudesta,mutta Suski lohdutti sanoen, että jos koira käskyn osaa, on melko sama millä sävyllä se tulee. Toki tasaisella sävyllä saa lisäavut, mutta toisaalta joskus olosuhteissa on muutoksia ja kovassa tuulessa joutuu suurinpiirtein huutamaan, joten se itse käsky on oleellisin. Luoksepäästävyys oli täys kymppi ja paikkamakuu meni myös nappiin. Loppuvaiheessa Nupa hieman seuraili kun naapureita palkattiin, mutta hyvin se köllötteli.
Nuuskulin tokojen jälkeen Rapsuli, joka oli kentän laidalla tokotelkkaria pari tuntia tuijotellut, pääsi Katjan agilitytreeneihin. Hieman epäilin josko tuo enää edes terässä olisi, kun kuumakin oli, mutta vielä mitä! Rapsutin oli oikein mahti-iskussa! Veti ihan höpelöllä innolla ja melko korvattomana, kaarrokset olivat ihan hirveät, mutta iloinen se oli. Katja totesikin, että sen kanssa voisi ihan ajatuksen kanssa treenata siten, että se saa mennä ja roiskia ihan mitä sattuu ja jos hirveäksi örveltämiseksi menee, niin sitten välillä palauttelee. Onhan se aika lapanen, joten ehkä miun pitää vaan rohjeta riisua se kädestä pysyvästi. Sitähän sitä tehtiin kakkosissa miljoona starttia, olen vaan jotenkin unohtanut tuo itsetunnon vahvistamisen ja keskittynyt Rapsun kehityksen kannalta epäoleellisuuksiin. Nyt minä tämän taas muistan.
Saatiin onnistumaan meille vaikeita asioita oikein urakalla, sujahti niin sylkkärit kuin leijeröinnitkin meidän tasolle oikein nätisti. Onhan niissä vielä tekemistä, että ne tasaisen varmasti ja vauhdilla sujuisivat, mutta saatiin onnistumisen tunteita ja hyvä fiilis. Minulla oli kyllä vaikeuksia pysyä hyvässä rytmissä. Rapsulle treenitauot agilitysta sopii minua paremmin, minä kadotan tuntuman heti. Putkelta kääntymisissä kurvia tuli erityisen paljon, joten niitä pitää ottaa ohjelmaan. Joskus Rapsulle putkijarrutuksen opetin, mutta ihan unholassa oli molemmilla, minulla ei ollut mitään muistikuvaa oliko siihen joku käsky vai ei ja Rapsu paineli omiaan. Ja näköjään Rapsu pitää opettaa myös kääntymään. Viime aikoina olen jo enteillyt, että Rapsulin synnynnäinen vahvuus on kadonnut ja tilalle on tullut kaartaja ja näin siinä todellakin on käynyt. Vaikka en tiedä haittaako se edes, onhan se jo pari vuotta kääntyillyt tiukkaakin tiukemmin, joten ehkä se voi nyt pari vuotta kaarrella ja liihotella laajemmin? Sitten jos oltaisiin tasapainossa? Mutta ihan oikeasti, Rapsu oli paikoin niin tiukassa vireessä, että minä ihan mykistyin. Oikeasti, minun pieni humpsutteleva murmeli oli aika tappaja. Ikioma Uzi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti