sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Juntit tykkää junttimenosta

Sunnuntai-illan valmennusryhmän treeneissä Rapsuliini harjoitteli alla olevaa Niina-Liina Linnan treeniä. Ratapiirros taas jotain sinnepäin ehkä.


Rataantutustumisessa koko homma tuntui hankalalta, mutta varsin kohtuullinen kokonaisuus me aikaan saatiin. Kohtiin oli useampia ohjausvaihtoehtoja, mutta tänään ajattelin valita minulle ja Rapsulle sopivimmat vaihtoehdot eli suurimmaksi osaksi juntilla mentiin. Tuli sinne yksi poispäinkääntö, joka on meille varsinaista hifistelyä. Jotkut osuudet olivat oikein onnistuneita ja toiset menivät kivasti, mahdotonta ei ollut mikään.

Alku 1-7 meni Rapen kanssa aivan upeasti, tuli niin kauniisti puolivalssilla välistävedolla nelosella ja viitosen kääntyi pikku vippauksella. Pienet kaarteet, kauniit linjat ja minulla oli täydellinen ajoitus koko ajan. Kylläpäs tykkäsin! Ryssin kepeille lähetyksen jäämällä kykkimään hyppyjen väliin, jolloin Rapsis loikkasi kakkoshypyn. Hieman jopa yllätyin, koska eihän Rape yleensä mitään hae tai irtoile, mutta nyt sävelsi omiaan. Kepeille R meni hienosti, kun liikuin itse hyppylinjan yläpuolelle (kuvassa) ja vedin Rapsun hyppyjen välistä ja lähetin kepeille. Ei heikkoa ollenkaan.

Keppien jälkeen valssi ja joku vieno niisto (ehkä pyyhkäisy?) kympille. Siinä sain ohjeeksi pitää oman ohjausliikkeen laajana, niin R ei edes harkitse kieltoa, toimi mainiosti. Poispäinkäännös pelitti hypylle 12 hyvin meidän tekemäksi, kun sain ajoituksen kohdalleen. Kuvittelin aiemmin, että tuosta ei tule toimivaa millään, mutta nyt se meni niin, että voisin jopa kuvitella sitä käyttäväni. Yllättäen asiat toimivat, jos ne tekee oikein ;) Valsseja 14 ja 15, pakkovalssi18, päällejuoksu 21, loppupätkä ihan perusohjausta ja sitten Rapsu lähti lapasesta eikä todellakaan tullut hyppyjen välistä hypylle 29. Sitä en halunnut edes hinkata, koska irtoamisen kanssa on kuitenkin enemmän ongelmaa kuin kädessä pysymisen ja valitsen nyt tuon irtomisen vahvistamisen.

Kovin oli kivaa vaikka pakkanen kiristyi semmoisiin lukemiin, että yskäiset keuhkot eivät oikein toimineet ja räkään meinasi tukehtua. Väliä 13-18 olisi voinut hieman hioa mm. pakkovalssi oli melkoisen pitkä, mutta ohjaajalla loppui turnauskestävyys.

Rattoisaan sunnuntaihin sisältyi myös aamunsarastuksessa tehty vetojuoksulenkki. Nuusku tosin oli alkumatkasta jälleen sitä mieltä, että voitaisiin oikaista ja mennä nopeammin kotiin syömään, mutta syttyi hommaan tovin lönkyteltyään. Nupa pääsi myös tekemään puomin alastuloa makuuhuoneessa ja se menee oikein kauniisti. Saman kun siirtäisi kisaradoille niin jopas.

Ei kommentteja: