perjantai 28. tammikuuta 2011

Pieni Simbergin ystävä

Sisätokot ovat maistuneet kaikille. Nuusku on aina pelkkää lieskaa ja toissapäivänä sain huomata, että saattaapa roihuta turhankin lujaa. Ehkä niitä kierroksia siihen seuraamiseen ei olisi aivan noin suuriksi kannattanut opettaa nostamaan. Kaveri nimittäin näyttää pohkeessa kiinni hiihtäessään lähinnä fanaattiselta pedolta: kita auki, kuola lentää, hullunkiito silmissä ja jestas sitä mölinää ja korinaa. Ihme huutoa. Toisaalta olen saanut sen mitä olen halunnutkin eli suuren palon seuraamiseen. Seuraaminen Nupalla oli aiemmin väljä ja ehkä hieman ponneton verrattuna muuhun tekemiseen. Nyt se on sitten kaikkea muuta, mutta uskon siihen, että kunhan ulos jaksan vaivautua treenaamaan, niin mölinät laimenee ja sitten se onkin parhautta :) Eihän Nuuskaus kuitenkaan ole vesipelastusta lukuunottamatta koskaan ollut äänekäs työskentelijä,  joten ehkä tässä ei peruuttamatonta vahinkoa ole tullut tehtyä. Ja ainakin elukka nauttii. Liikkeestä seisomisessa tulee välillä pari ylimääräistä tepsutusta, mutta muuten alokkaan liikkeet ovat kivalla mallilla. Tai no ei me hyppyä olla tehty aikoihin, mutta kai agilitykoira hypätä osaa? Paikkamakuu on Nuuskulla erinomainen ja hiljainen. Nuuskutin nakottaa maltillisena paikallaan vaikka treenaan Rapsun kanssa vieressä.

Rapsulin seuraaminen on jotenkin söpöä. Edelleen pupumaista pomppimista, mutta se ilme on niin hellyyttävä. Iloinen ja onnellinen "teenhän nyt oikein, teen! mie osaan, mie osaan, mie osaan!"-virne. Maahanmenot ovat nopeutuneet, mutta kesto ei ole vielä kovin varma. Liikkeestä seisominen on aika arpapeliä, joko seisoo tai hiippailee eli ei sillä ole juuri käsitystä hommasta, mutta ei sitä kovin paljon ole treenattukaan vaan lähinnä  seuraamista ja tiukkaa perusasentoa. Siitä on niin kivaa laittaa ensin tassu minun varpaille perusasennossa ja siitä sitten ottaa rento sivukenotus. Tehtävää riittää, mutta pilkunviilauksen sijaa ajattelin Rapsunkin kanssa lähteä ensin hulvattomasta asenteesta ja sitten vasta hiotaan.

Eilen en ehtinyt agilityn viikkotreeniin, mutta laahasin itseni kuitenkin väsyneenä treenien loputtua paikalle. Olen erittäin ylpeä siitä, että koska en jaksanut suuria treenata, treenasin vain pientä ja vähän vaikka siinä melkein 70 kilometriä ajelua tuleekin ja lämmittelyt sekä jäähdyttelyt kestävät 10 kertaa treeniä kauemmin. Otin molempien kanssa lähetyksiä keppien avokulmaan sekä avokulmaa takaaleikkauksella, koska ne eivät ole kovin varmoja. Laitoin keppien jälkeen palkaksi namikulhon (heittopalkka olisi paras, mutta sen seurauksena on elukoiden silmät täynnä likaista hiekkapölyä, joten ei kiitos), jotta takaaleikkaus olisi helpompaa, kun focus on edessä. Nuuskulla meni kaikki toistot aivan priimasti ja Rapsulla pelitti avokulma takaaleikkauksella joka kerta, mutta perusavokulmatreenissä tuli alussa turhaa hötkellystä toiseen väliin. Johtuen toisaalta omasta ennakoivasta liikkeestäni (tätä en saa kyllä koskaan hallintaan) sekä kutsuvasta namikupista. Mutta nämä ovat asioita, joita Rapsun tulee oppia sietämään; putkipommit houkuttavat vähintään herkkujen tavoin. Otettiin muutama toisto puomille, jossa Nuusku esitteli haluamanlaiseni juoksarit ja Rapsu välillä onnistui ja välillä ei. Palkan ollessa edessä Rapsulla lähtee mopo tassusta ja aivot päästä, mutta palkan ollessa piilossa onnistuu hyvin. Reeniä siis.

Ei kommentteja: