keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Huoltavaa hellyyttä

Nuuskutin pääsi eläinfysioterapeutti Helin käsiteltäväksi. Mikään oireilu tahikka vika ei ollut hierontaan päätymisen syy, vaan kyseessä oli vuosittainen ennaltaehkäisevä perushuoltokäynti.

Nuuskaus nautti hieronnasta kuten aina. Alussa Nupa oli hieman skeptinen, mutta vähitellen antautui hoitoon. Nuusku on varsin hyvässä kunnossa, mutta pitkistä selkälihaksista löytyi pieni kohta, jonkinlainen jumituksen esiaste, joten Nuusku pääsee hoivattavaksi ensi viikolla uudestaan, ja silloin mukaan lähtee myös kumikanamainen Rapsu.

Hieronnan ohessa Heli huomasi Nuuskun ihon alla muutaman patin, joihin olen itsekin kiinnittänyt huomiota ja jotka on tarkoitus esitellä eläinlääkärille ensi viikon rokotuskäynnillä. Luultavasti ja toivottavasti ne eivät ole rasvapatteja kummempia.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Anorektinen kääpiökirahvi

Suuntasimme Rapsuttimen kanssa pitkästä aikaa näytelmiin. Tuusniemessä tollerit tuomaroi tiukkaa linjaa pitänyt Markku Santamäki. Rapsu arvosteltiin Erittäin Hyväksi ja ja avoimen luokan kolmenneksi.

Tässä tuomarin arvostelu:
Pienikokoinen, hoikassa kunnossa esitetty. Hyvä pää, pitkä kaula. Tasapainoisesti erittäin hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä väritys ja liikkeet. Käyttäytyy luottavaisesti.

Jälleen Rapsu joutui mittauksen kohteeksi ja muutenkin se näytti suloisen pieneltä reppanalta muihin luokkansa narttuihin verrattuna. Kehäkäytös oli oikein kivaa; hampit näytettiin hilpeästi, ravi oli iloista ja seisominen eläväistä. Tyytyväinen olen Rapsun esiintymiseen, toki petrattavaa olisi, mutta se vaatisi jonkin verran treeniä eikä minua oikein innosta. Arvostelu on myös kaunis ja hyvin Rapsua kuvaava, mutta jos olisin tiennyt, että tuomari piti Rapsua laihana ruipelona, olisin kehoittanut tuomaria hipelöimään Rapsukan uhkeita reisilihaksia ja napakoita hauiksia. Ehkä se olisi sitten huomannut, että toisilla koirilla se massa kertyy muualle kuin uimarenkaaksi vyötärölle ;)

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Rapsu 4 v.

Rapsu on ihastuttanut maailmaa jo neljä vuotta vaikka tuntuu, että vastahan se oli ihan pieni pallero. Rapsun iki-ipanamainen olemus ja vekkulia vekkulimpi elämänasenne pitänee huolen, että Rapsu ei pikkupennun roolistaan koskaan ulos kasva, ja hyvä niin, koska tuo on ihan parhain elukka :)

Rapsu, tuo maailman paras heräteostos, on täyttänyt roolinsa laumassa erinomaisesti. Ainoa odotus Rapsun suhteen oli, että siitä kasvaisi reipas sylikoira (kyllä vain, cool Nuusku sai kaipaamaan halitolleria) ja tähän odotukseen Rapsutin on vastannut paremmin kuin täydellisesti.

Lisäksi Rapsu on osoittautunut loistokkaaksi perheenjäseneksi, oivalliseksi agilitykiituriksi, loistokkaaksi jäljestäjäksi, riemukkaaksi vesipelastuskoiraksi, innokkaaksi hakuilijaksi ja tottelevaiseksi toko-otukseksi. Puhumattakaan siitä kuinka Rapsu on kaunis , nopea, ohjaajalleen kuuliainen ja herkkä sekä sosiaalinen toveri.

Niin paras, ihana ja toivottavasti ilahduttaa tätä maailmaa vielä ainakin sata vuotta.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Rapsu on eläin!

Aamulla pakkasmittari näytti sellaisia lukemia, että mukaan kisareissulle lähtikin vain yksi punaturkki. Tuumasin, että jos Varkaudessa on myös -17, ei Nuuskulla ole hilpeää odotella neljää tuntia oman startin alkamista. Joten matkattiin Rapsun kanssa ihan kahdestaan ja olipas meillä kiva reissu.

Ensimmäinen rata oli Marja Lahikaisen agilityrata ja se tuntui rataantutustumisessa melko vaikealta, joskin mentävältä. Esteillä eteneminen ei ollut koiran silmään kovin loogista ja muutamat lähestymiskulmat olivat vaikeita, mutta lähdin radalle sillä asenteella, että jos Rapsu ehtii lukea rataa ennen minun ohjausta, niin sitten mennään sinne minne Rapsun kirsu näyttää, koska tavoitteena on edelleen Rapsun kisaitsetunnon kohotus.

Rapsulla oli kyllä itsetunto kohdallaan ja selvästi Rapsu on löytänyt sisäisen eläimensä, hissukasta kuoriutui oikea agilityhirmu! Aivan mahtavaa menoa, kaasu pohjassa eikä mitään varmisteluja. Muutamassa kohdassa olin hieman myöhässä ja ajattelin, että menkööt täysillä metsään, mutta Rapsuhan korjasi kurssinsa heti huomattuaan liikkeeni eri suuntaan. Aivan mahtavaa, koska se ei latistanut Rapsuttimen meininkiä ollenkaan, Rapsu ei kokenut virheentuloa eikä siten alkanut jatkossa varmistelemaan ja pysymään lähellä vaan antoi palaa. Harmillisesti ensimmäinen aan alastulo oli roiskaisu, joten vitosella otimme voiton. Muuten meno oli uljasta vaikka huomasin, että yksi hyppykulma oli meille aivan liian vaikea, koskaan olla harjoiteltu semmoista ja siinä paloi aikaa ainakin yksi ylimääräinen sekunti, koska Rapsu laskeutui ihan väärään suuntaan. Onneksi tuo kääntyy nopeaan, mutta pitää opetelle sulava ohjaus moiseen kohtaan.

Toinen rata oli Räsäsen Minnan agilityrata ja se tuntui hieman edellistä helpommalta siinä mielessä, että siinä oli kohtia, joissa koira sai lukea rataa useamman esteen eteenpäin ihan itse. Tosin radalla oli myös pari mehevää putkipommia, joihin arvelin Rapsun humpsahtavan. No eipähän se niihin mennyt vaan liihotti korvat hulmuten aivan upeasti. Erityisen iloinen olen Rapsun irtoamisesta loppusuoralla, tosin se irtosi sinne kaksi estettä turhan aikaisin, mutta mitäpä väliä sillä on, jos irtoaminen on noin tyylikkästä! Olin aivan ällikällä lyöty, sillä Rapsu ei todellakaan ole kuuluisa komeista loppusuoristaan. Aivan mahtavaa :)

Pitänee vielä tovi tukea urakalla Rapsun kisairtoamista ja ehkä sitä vähitellen uskaltaa alkaa välillä haltuunkin ottaa ilman pelkoa siitä, että se sitten jää loppuradan ajaksi siihen viereen hengaamaan. Mutta olipa ihan mahtava elukka! Suorastaan fanaattinen, Rapsun sisällä taitaa sittenkin asua pikkuinen Nuusku :)

torstai 11. helmikuuta 2010

Fiilistelyä ja parhautta

Illan agiliidoissa oli aivan mielettömän hauskaa. Alla olevasta kuviosta mentiin ensin punaiset 1-11 tarkoituksena viritellä väleihin ennakoivia valsseja. Molemmat liitelivät pätkän huikean hienosti, joskin Rapsun kanssa ohjauksen ennakointi oli tietoista kupeksintaa, mutta meno erittäin tsäpäkkää. Nuuskusta oli jostain syystä hieman hankala hakea putkea 9, se etsi kohdetta enemmän vasemmalta ja teki siihen pientä kaarretta. Tosin luulen, että työnsin sitä sinne hieman, koska epäilin sen muuten sujahtavan aalle. Rapsuli puolestaan ekan täydellisen pätkän jälkeen alkoi singota täysillä putken 6 vikapäähän enkä käynyt sitä ihmeemmin hinkkaamaan ja säätämään, koska kisojen alla en koe viisaaksi ottaa sen kanssa mitään käteentulotreeniä vaan hilpeää sinkoilua :)



Vihrut 1-5 oli vauhtipätkä ilman ihmeempää ohjauskuviota, tarkoituksena oli lähinnä mennä kovaa ja estehakuisesti maksimaalisella sivuttaisetäisyydellä. Nuuskun kanssa pääsin tekemään jopa kepit siten, että jäin hyppyjen 1 ja 2 alapuolelle ilman, että Nupan pujotteluvauhti hyytyi ollenkaan. Hienoa elikko :) Rapsun kanssa en moista rohjennut vielä koettaa vaan keskityttiin vaan siihen, että kepit tehdään vauhdilla loppuun vaikka seinä meinaakin tulla vastaan. Hienosti ne tehtiinkin :)

Siniset 1-4 oli pelkkää vauhti-ilottelua ja puomin kontaktien vahvistusta. Kaverit tykkää kun saa vaan tykittää.

Jäähdyttelylenkki Akun kanssa oli lähinnä revittelyä, mutta olipa kiva huomata, että Rapsu ei ole sentään ihan väsähtänyt vaan jaksaa painaa treenit satalasissa ja hipattaa kaverien kanssa ihan innoissaan. Suuntaamme siis oikein mukavissa fiiliksissä viikonlopun kisoihin.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kiva sunnuntai

Sunnuntain iloksi suuntasimme epävirallisiin agilitykisoihin. Menomatkalla ohjaaja tunsi pienoista uupumusta ja kisavireen puutetta, joten lopulta emme kirmailleen kuin mölliradan ja jätimme varsinaiset kisaradat väliin.

Hassua oli huomata Rapsun ihmetys, kun omassa treenihallissa olikin kisat! Viime mölleistämme on siis aikaa. Rapsulilla oli fiilis ihan hukassa, se päivitteli tilannetta ja oli kummissaan. Rata meni ihan simpsakasti ( taso oli siis ei-kisaavat), mutta turhan tahmeasti. Rapsu ei saanut kaasua pohjaan eikä irtoamista ilmaan. Mutta ihan ok, joskin odotin ihan muunlaista, enempi treenityyppistä iloista menoa ja ajattelin, että olisin tehnyt takaaleikkauskisatreenin, mutta jo toisen esteen kohdalla tulin toisiin aatoksiin ja päädyin vaihtoehtoon "jos vaan vähän helposti revitellään".

Nuusku puolestaan oli ihan kisafiiliksissä ja tuloksena oli oikein lennokasta menoa. Minulla oli vähempi fiilistä, joten en jaksanut suunnitelmistani huolimatta kikkailla mitään vaan kunhan tykitettiin. Nuusku painoi kovaa ja lähti mukavasti lapasestakin toiseksi viimeisellä esteellä kuten kunnon kisameininkiin kuuluu ;)

Reissun parasta antia oli loppujähdyttely yhdessä agilitydebyytinsä tehneen Zorro-tollerin kanssa. Lähdimme metsäpolulle tarpomaan ja luppakorvat saivat hippastella keskenään. Nuusku tosin olisi mieluummin palannut takaisin hallille kisaamaan, mutta Rapsu ja Zorro saivat kunnon leikit aikaiseksi.

Kotiin päästyämme Rapsu heräsi autosta täysin väsähtäneenä ja haukkui kaikki pihan puut, lumet ja kuvitteelliset oliot. Rapsu on ollut viime aikoina melko uninen, joten pitänee katsella onko se ihan kunnossa. Kaveri vaan nukkuu ja nukkuu. Nuusku puolestaan pursui tarmoa, joten otettiin Nupan kanssa tokosessio. Nuusku oli niin innoissaan, että röhki ja puhisi koko ajan, joten aika nauramiseksi meni se homma. Saatiin kuitenkin seuraamiseen taas enemmän varmuutta ja täpäkkyyttä, mutta ei siitä taida silti koskaan kunnollista tulla, kun tuo on siitä ihan liian innoissaan. Kaukokäskyt olivat oikein kauniit.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Umpihankihakuilua

Jostain syystä tykkäämme tolleriporukalla harrastaa eri lajeja ääärimmäisissä olosuhteissa, joten luonnollisesti suuntasimme pk-hakuharkkoihin umpihankeen Jamiskan metsiin. Laiskottelimem tosin hieman emmekä jaksaneet tampata hankeen hienoa hakualuetta.

Nuusku ja Rapsu saivat kaksi maalimiestä etsittäväksi kumpainenkin, molemmat ukot eri puolella keskilinjaa. Lähetyksiin valikoin kohdat, joissa oli puhdas hanki, että hommasta ei tulisi mukavuudenhaluisten elukoiden jälkitreenit vaan kunnon työkoirien hakuharjoitukset. Niiltä osin homma menikin hyvin, kumpikaan ei lähtenyt kiertämään maalimiehen valmiiksi kahlaamalle polulle vaan luppakorvat etenivät suoraviivaisesti umpihangessa.

Nuuskun ensimmäinen lähetys meni kuitenkin ihan harakoille. Aikomukseni oli lähettää se keskilinjan vasemman puoleiselle ukkelille, mutta upeasta lähetyksestäni huolimatta Nuusku luikahti käteni ali ja lähti täysillä oikealle puolella olevalle ukolle ja löysi sen heti. No tämä johtui omasta mokastani, sillä en tajunnut keskilinjaa edetessämme ja kunnon lähetyspaikkaa valikoidessani, että Nupa oli sillä aikaa bongannut väärän ukon ja palkkana olleen pallon.

Toinen lähetys lähti paremmin, mutta sitten Nuusku hyytyi hankeen ja katseli ympärilleen siihen malliin, että kenen idea on treenata näissä olosuhteissa. Maalimies kutsui Nuuskua, jolloin Nuusku sai hommaansa taas eloa, mutta pysähtyi uudestaan maalimiestä tuijottaen ja ilmeisesti ajatellen, että olisi maalimieheltäkin kohteliasta tulla hieman vastaan. Lypsinkumin vilautus innosti perille asti, mutta kyllä Nuuskusta huomasi, että ei niiden vieraiden ihmisten metsästä etsiminen ihan joka kelissä ole kovin huikeaa hommaa.

Mietin Rapsun kohdalla, että pitäisikö sille tehdä haamut, niin menisi treeni ehkä paremmin kuin Nuuskulla, mutta vuoroon päästyään Rapsukka kävi tosi kuumana, joten ajattelin kokeilla ihan suoraan lähettämistä. Toimi hyvin ja Rapsu sinkosi ekalle ukolle sata lasissa. Ei se tainnut edes huomata umpihankea vaan teki täysillä töitä kun töihin oltiin kerran tultu. Palkkana toimi vinkupupu.

Toiselle ukolle Rapsu lähti myös innoissaan ja lumi pöllyten. Maalimiehen palkka ei vain ollut yhtä hyvä kuin viimeksi, narupallo hävisi vinkupupulle 6-0 ja Rapsu livisti maalimiehen luolta treenikassille hakemaan parempaa palkkaa... Sain heitettyä maalimihelle vinkupupun, joten saatiin kunnon palkkauskin loppuun.

Oikein kivaa oli hakuilla pitkästä aikaa. Tosin taivallettuamme tovin metsässä hikisinä ja koirat kaulaa myöten lumessa maalimiehen luo reittejään raivaten, tulimme tulokseen, että seuraavat treenit ovatkin "tekniikkatreenit" auratulla alueella :)

torstai 4. helmikuuta 2010

Tekniikkaa ja uusi este

Illan treenissä hiottiin Kemin tuliaisina tuotua pientä tekniikkapätkää sekä tempaistiin tiukka vauhtirata, jossa Nuusku sai tutustua uuteen agiityesteeseen nimeltä pöytä.

Alla oleva tekniikkaosio, punaiset 1-7, oli hieman haastava. Kierrätin hypyn 3 takaa, tein valssin välille 3-4, hyppy 4 takaa, otin elukan hypyltä 4 persjätöllä/ valssilla vasempaan käteen ja heitin valssilla vitoselle ja sylkkärillä kepeille. Noilla kummallisissä hyppyohjauskuvioilla vauhti oli nopea, linjat upeat eikä otuksilla ollut mitään epäselvyyttä mihin mennään. Tuo persjättö tai vaihtoehtoisesti valssi varmisti sen, että Nuusku ei lähtenyt hakemaan hyppyä 5 väärältä puolelta eikä Rapsu koettanut ohittaa koko estettä. Oleellista oli siis pitää rintamasuunta muualla kuin päin koiran kuonoa. Molemmille piti jättää runsaasti tilaa keppien aloitukseen. Jäädessäni tarpeeksi taakse sekä älyttyäni ohjeistaa heti kepeille ja unohtaa liian tiukan haltuunoton, alkoi kepityskin pelittää.

Hauskaa tuossa ekalla pätkällä oli se, että koettaessani lähettää Nuuskun putkeen 1 hyvin kaukaa, jostain tuolta puomin puolivälin tienoilta, päätyi Nuusku ratkaisuun, jossa se juoksi täysillä maksikorkeudella olevan okserin hyppyjen väliin ja suoritti ekan hypyn vikaperin. Voihan sen putkeen-käskyn toki niinkin tulkita ;) Rapsu irtosi putkeen niin iloisesti, että ihan iloiseksi tulin.



Vauhtipätkässä, eli vihrut 1-10, Nuuskun kohdalla kompastuskivi oli okserin jälkeinen pöytä. Pöytä oli tarkoituksella okserin ja putken välissä, jotta pysähtymiseen tarvittaisiin malttia. No Nuusku-parka ei edes hahmottanut koko pöytää. Se juoksi pöydän ohi kohti pöydän takana siintävää putkea, hengasi pöydän ympärillä eikä oikeasti edes nähnyt koko pöytää. Palasimme siis alkeisiin ja jätin pöydälle nameja, jolloin Nuusku alkoi noteerata kyseisen esteen. Hmm, ehkä pöytää olisi voinut treenata joskus aiemminkin. Muuten vauhtipätkä meni Nupalta hyvin.

Rapsu yllätti minut hyppäämällä pöydälle määrätietoisesti ja pysähtyi siihen vaikka vauhti oli kova. Todella näyttävä suoritus vaikka ei olla pöytää ihmeemmin edes treenattu. Se on niin pätevä :) Rapsulle vauhtipätkä oli kaikinpuolin simppeli ja toimiva, oikein kivaa liitoa.