Ystävämme anaalit

Eilisen ohjaajan suohon upotuksen seurauksena Rapsu joutui hurjan kopeloinnin uhriksi, sillä syy järvikalamaisuuteen oli löydettävä. Ei Rapsu ole lahna! Ei sillä polte ole noin koskaan hiipunut, joten käplin, koplin, hiplasin, kiskoin, vääntelin, puristelin, painelin, venytin, survoin ja kaikin tavoin kidutin pikku koiraa koettaen löytää jonkin kipeän paikan. Lopulta arka kohta löytyi: peräaukko.

Harvoin olen koirani peräaukon olemassaolosta yhtä paljon ilahtunut. Se oli selvästi kosketusarka, mutta ei punoittanut tai muutenkaan näyttänyt omituiselta. Löydöksen jälkeen kyttäsin Rapsua neuroottisena ja tulin siihen tulokseen, että Rapsu syynää ja puunaa peräänsä normaalia enemmän. Tarkka aromianalyysi myös paljasti, että haju oli epänormaali. Yleensähän Rapsu haisee joka paikasta kukkasille, perhosille ja auringolle, kuten kaikki kunnon tytöt, mutta nyt hanuri lemahti aika äpäkälle.

Asiantuntijan analyysihän tähän oli saatava, joten elukkalääkäri (tai opiskelija, kun omaläääkäri oli kiireinen ja hoitaja oli sitä mieltä, että anaalit pitää saada heti kuntoon eikä odottaa omalääkärin aikaa) tutki ahterin ja tyhjensi anaalit. Ensimmäinen rauhasista oli täynnä mönjää ja toinen täynnä mönjää sekä todella kirpeä. Rapsu yritti takakoivellaan monottaa lääkäriä päähän, jotta se ei ronkkisi kipeää paikkaa. Erite ei kuitenkaan viitannut tulehdukseen, joten lääkekuurille Raspuliini ei joutunut, mutta joku oikosulku rauhasiin kuitenkin oli tullut, koska olivat kuulemma sen verran pulleat ja kipeät, että niiden olisi pitänyt tyhjentyä ajat sitten itsestään. Pitää nyt toivoa, että hellä ahteri aiheutti liikkumishaluttomuutta ja ongelman poistuttua elämänilokin palaisi.