keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ukkoja pakastimesta

Olipas huikean hauskat hakutreenit tolleriporukassa! Vesisade ei tahtia hidastanut vaan meno oli mukavaa. Nuusku ja Rapsu saivat neljä porolla ja lampaalla palkkaavaa maalimiestä kumpainenkin. Molemmille tehtiin treenit samalla kuviolla. Ensimmäinen maalimies oli valmiina piilossa pressulla peitetyssä kevythäkissä noin puolessa välissä vasenta etukulmaa. Toinen maalimies oli etukäteen piiloon mennyt haamu linjan oikealla puolella olevassa ryteikössä. Kolmas maalimies oli etukäteen piiloon mennyt ja äänimerkillä itsensä ilmiantava ukkeli vasemmassa takakulmassa, ja neljäs maalimies oli samaisessa pressun alla olevassa kevythäkissä kuin ekakin oli.

Nuusku lähestyi kevythäkkiukkelia aluksi hirmuisella vauhdilla, mutta häkin luo päästyään eteni varovaisesti, vähän niin kuin Nuusku etenee heikoille jäille mennessään eli ensin tilannetta tunnustellen. Häkin kätköistä maalimies päästi pienen äänen, jolloin N reipastui ja rynni eväille. Toinen maalimies oli helppoa peruskauraa ja kolmannelle Nuusku lähti myös salamana. Neljäs ukkeli löytyi myös reippaasti, koska keskellä metsää oleva pressulla peitetty kevythäkki oli jo tuttu ilmiö :)

Rapsu puolestaan syöksyi ensimmäiselle maalimiehelle täysillä, mutta oli varsin huvittava huomatessaan lähempää pressuvirityksen ja teki hienon sivuloikan ilmeellä, että mikäs pakastin tänne on tuotu. Kohtuu reippaasti R kuitenkin häkille paineli. Toinen maalimies oli vauhdikkaasti löydetty. Kolmannella R jo riuhtoi innoissaan, mutta pyysin ääniavun kuitenkin, koska eka maalimies oli niin uutta enkä halunnut liikaa vaikeutta yhdelle kertaa. Vaikka olisi se luultavasti yhtä hienosti suoriutunut ilman apujakin. Neljännelle maalimiehelle R viipotti innoissaan, koska pakastin oli nähty jo.

Treenin jälkeen lähdimme vielä Topin ja Mörkön kanssa samoilemaan sateiseen metsään.

Ei kommentteja: