maanantai 10. toukokuuta 2010

Talviturkki huispois ja kimalaisen kauhistus

Nuusku, joka on kuuluisa hapannaama ja nihkeä leikkikaveri, yllätti kaikki vastaamalla Susun, jonka olemassaoloa Nuusku ei ole tähän mennessä juurikaan noteeranut, leikkiinkutsuun lauantaisella metsälenkillä. Olin varsin epäuskoinen, mutta ilmeisesti Susu on kasvanut vakavasti otettavaksi koiraksi. Rapsu, joka yleensä riekkuu kuin pieni apina, puolestaan esitti tärkeää aikuista koiraa eikä lähtenyt lainkaan muun porukan (Susu, Vappu, Peppi) kanssa hippasille. Maailman kirjat ovat siis sekaisin. Toivottavasti Rapsuliini ei kadota höpelöyttä itsessään vaan poti vain tilapäistä leikittömyyshäiriötä.

Nuuskuli heitti eilen talviturkin Pielisjokeen. Pulahdus oli pikkuruinen, mutta otuksen onnellisuus sen jälkeen sitäkin suurempi. Nuuskusta pompsahtaa uimisen seurauksena esille hilpeä kakara. Talkajalkoja potkitaan ilmaan kuin varsinainenkin rodeoeläin, puhistaan, pyrähdellään ja piehtaroidaan. Hauska epeli.

Rapsun kauhistukseksi kimalaiset ovat palanneet. Olisi voinut olettaa, että talven aikana Rapsu olisi unohtanut lukuisat kammottavat piikikkäiden raitapaitojen kohtaamisensa, mutta turha toivo. Kimalaisen lentäessä Rapsun yli, alkoi Rapsu läpsyttelemään korviaan, sykyilemaan ja tuijottelemaan ahteriaan, että joko ne pisti. Rapsun pörriäisahdistus ei herätä Nuuskussa minkäänlaista empatiaa vaan Nuusku lyö vettä myllyyn ja alkaa kiusata Rapsua tökkimällä ja tuuppimalla sitä. Reilu kaveri.

Nuuskis liiteli alla olevan kuvion sunnuntaisissa Joan valmennusrenkaan treeneissä. Ensimmäisellä kierroksella meno oli minulta niin lepsua, että hommasta puuttui meininki kokonaan. Ryhdistäydyttyäni ja unohdettuani varpaan olemassaolon saatiin ihan kivoja kohtia aikaiseksi, mutta jäi kyllä kehitettävääkin. Linjaamalla nelosella ja vitosella Nupsuli taittui näppärästi kutoselle. Takaaleikkaukset eivät olleet kovin livakat kasille ja kympille, mutta samoihin kohtiin tehdyillä persjätöillä pääsimme ihan eri sfääreihin. Pöydältä Nuusku luisui tapansa mukaan yli, ei sitä kiinnosta sinne jäädä notkumaan. Myös putkelle 18 takaaleikkaus oli ihan kökkö, siis toimihan se, mutta ei niin hyvin kuin olisin halunnut. En siihen muuta ehtinyt tekemään, koska palkkasin Nupan puomille. Pitää ottaa ohjelmaan taas hiukkasen takaaleikkaustreeniä, joskus Nupa oli niissä varsinainen maestro, mutta näköjään treenin vähyys on tipauttanut tason melkoisen alas.




Rapsutin kävi eilen liihottelemassa tollereiden kanssa peruskuviota. Palauteltiin mieleen Ojansivun Katjan muinaista ennakoivan ohjauksen treeniä. Rapsuli pyörähteli varsin näpsäkästi vekillä 4a ja 4b putkiin, ennakoivalla valssilla 4c ja 4d putkiin sekä vekkaavalla takaaleikkauksella 4a ja 4b putkiin. Tuo pidempi pätkä menikin sitten hieman harakoille. Rapsulilla oli jäänyt päiväunet väliin ja sen huomasi keskittymisen herpaantumisena.


Senpä vuoksi vaihdettiin kuvioita ja otettiin alla olevaa iloista vauhtisuoraa sekä villiä kasivalssitreeniä. Tästä Rapsuli innostui kovasti, kun sai vaan tykittää. Lisukkeeksi treenattiin hitusen puomia, keinua ja keppikulmia. Puomi oli surkea ja takaaleikkaus kepeille ei toiminut juuri ollenkaan.

Ei kommentteja: