lauantai 28. marraskuuta 2009

Hakua kirkkain silmin

Maailma on kyllä siitä hieno paikka, että vaikka juoksuisilta nartuilta on koulutuskentillä hengailu kielletty, niin metsään saa mennä reenimään niin paljon kuin sielu sietää. Suuntasimme siis tänään tolleriporukka pk-hakua harrastamaan ja Nuusku & Rapsukin saivat etsiä ukkoja metsästä muiden jälkeen. Jee!

Molemmat otukset pääsivät pelastamaan metsän uumenista neljä maalimiestä. Teetin kummallekin samantasoiset treenit kun samalla alkeellisella tasollahan nuo tässä lajissa ovat. Kaksi ensimmäistä ukkoa meni motivoidusti eli N ja R näkivät maalimiesten metsään hiipparoinnin. Kolmas ja neljäs maalimies olivat puolestaan haamuja eli pommpasivat piiloistaan hetkeksi esille juoksemaan.

Nuusku ja Rapsu suoriutuivat tehtävistään tosi hyvin. Innokkuus oli tuttua erinomaista laatua ja molemmat tiesivät koko ajan mikä on homman nimi. Lähetyksestä lähdettiin kohti maalimestä hippulat vinkuen.

Palkkausta minun pitää vaan edelleen miettiä. Nyt otin Nuuskulle namipalkkauksen kolmella ekalla ukolla ja viimeisellä oli sekä namit että tennispallo pitkillä fleecenaruila höystettynä. Rapsulla oli namipalkka ekalla ja kolmannella maalimiehellä, toisella nami sekä vinkupallo ja neljällä namit sekä samainen vetonauruilla höystetty tennispallo. Nuuskun kohdalla palkkaus oli kohdallaan muuten paitsi ekan maalimiehen löydettyään Nuusku yritti karata heti takaisin minun luo, joten ehkä niitä leluja pitää antaa kaikille maalimiehille lisukkeeksi. Rapsua taas ei vetolelu kiinnostanut vieraan ihmisen kanssa yhtään, joten Rapsu saa jatkossa palkkansa herkkuina ja viimeiselle vinkupallo.

Treenien jälkeen Nuusku ja Rapsu pääsivät jolkottelemaan metsään Topin, Mörkön ja Susun kanssa. Topi ja MÖrköhän eivät juoksuisita tytöistä välitä.

Nuusku kävi eilen silmäkontrollissa ja silmä oli parantunut täysin terveeksi. ELL ihmetteli, kun siinä ei näkynyt enää yhtään mitään haavaa tai edes jälkeä parantuneesta haavasta. Eivät kuulemma yleensä parane noin hyvin, joten kannatti näköjään ravata ruokatunnilla kotona tiputtelemassa silmätippoja ja hoitaa se huolella kuntoon.

Suunnittelin kiimaisten ystävieni iloksi ensi viikolle mejätreenejä, koska eihän täällä ole lunta saatikka pakkasta. Ihan hyvin voidaan ottaa vielä katkotreenit hautumaan talven yli :)

Ei kommentteja: