perjantai 23. lokakuuta 2009

Sieniä, karpaloita ja reeniä

Syksyisin Nuuskun ja Rapsun lempipuuhiin kuuluvat marjastus ja sienestys. Tänä vuonna typyt pääsivät laajentamaan marjarepertuaariaan, sillä suppilovahverometsällä ollessamme kipaisimme hieman suolle karpaloita mutustelemaan. Rapsu rakastui karpaloihin ensi silmäyksellä, kuten kaikkiin muihinkin marjoihin, ja imuroi niitä kuonoonsa antaumuksella. Nuusku yllätti myös karpalomyönteisyydellään, sillä Nuuskutin harvoin poimii marjoja itse. Nuuskun mielestä marjojen syönti on kivempaa valmiiksi poimittuna joko suoraan kädestä tai sankosta, mutta karpalot olivat sen verran nameja, että niitä arvon Nupatinkin vaivautui keräämään itse.

Viikon agitreenilöissä mentiin alla oleva treeni, ja tuon ratapiirroksen nyysin Akun treeniblogista. Molemmat punaturkit liisivät oikein taidokkaasti eikä paranneltavaa juurikaan jäänyt. Vauhti oli hurja ja irtominen hienoa. Erityistä iloa tuotti molempien sinkoaminen putkesta 12 hypyn 13 kautta aalle 14 siten, että sain fiilistellä takaaleikkauksen hypylle ja heittää ne aalle. Niin kaunista :)

Ei kommentteja: