tiistai 15. syyskuuta 2009

Lapin ja Norjan valloittajat

Nuusku ja Rapsu suuntasivat viikon mittaiselle syysretkelle lappiin ja Norjaan. Matkasimme käsivartta ylös, merenrantaa pitkin Norjassa ja Suomi-neidon päästä alas. Reissun kohokohtia olivat mm. Äijäkosken pauhun ihailu, Saanan tuuliselle huipulle kiipeäminen turistitonta rinnettä pitkin, Mallan maastoissa patikointi ja putouksesta juopottelu, porojen tapaaminen, Norjan tuntureilla tarpominen ja paikallisen lintusia metsästämässä olleen koiran kanssa kuulumisten vaihtaminen, kulttuurihetki Altan kalliopiirustusten merkeissä, kansallispuistoihin tutustuminen, karhunpesäkiven sisälle ryömiminen ja meressä uiminen.

Reissu oli oikein onnistunut. Retken kaikki osiot - autoilut, patikoinnit, turisteilut - sujuivat ongelmitta. Automatkat oli kiva vetää hirsiä. Nuuskutin sekä Rapsutin rakastivat myös teltassa nukkumista ja kömpivät illalla innolla makuupusseihin. Molemmat olivat väsymättömiä reippailijoita. Jopa 20 km päiväkiipeilyn jälkeen maittoi hippas- ja leikkihetki, tosin öisin nukuttiinkin niin että kuorsaus kävi. Karvakuonoihin suhtautuminen oli positiivista kaikkialla ja karvakuonot suhtautuivat positiivisesti kaikkeen. Alla muutama kuva matkalta.













Ei kommentteja: