maanantai 13. heinäkuuta 2009

Ukkostaa ja salamoi, silloin aito tolleri ui

Ei tuo kyllä ihan rimmannut :) No kuitenkin, suuntasimme taasen vesipelastusta harjoittelemaan omalla pelastusporukalla eli Nuusku, Rapsu, Topi, Mio ja Ruska. Tänään ohjelmassa oli esineen vientiä veneelle ja hukkuvan pelastamista. Nämä sujuivat kaikilta hienosti vaikka vettä satoi kaatamalla ja ukkonen jyristen salamoi.

Minua hieman epäilytti uskaltaako Nuusku tulla edes autosta ulos, koska Nuusku pelkää ukkosta, mutta päätin kokeilla. Nuuskuhan syöksyi rantaan hirveällä innolla, eikä noteerannut ukonilmaa. Ilmeisesti vepeily nyt on vaan niin kivaa, että silloin ei huvita edes pelätä. Nuusku vei köyden veneeseen aivan upeasti. Otin sen kanssa vain kaksi toistoa, koska Nupa lähti innolla vientiin ja vei tiputtamatta perille asti, joten mitäpä sitä turhaan tahkoamaan.

Rapsun viennin otin heti siten, että kahlasin Rapsun kanssa uimasyvyydelle ja annoin köyden suuhun vietäväksi. Koska Rapsu yritti kaartaa takaisin rantaan, lähdin kahlaamaan Rapen mukana kohti venettä. Meno näytti hieman empivältä, joten onnistuneen suorituksen varmistamiseksi päädyin menemään vierellä loppuun asti eli uin mukana ja saatiin hieno vienti. Seuraavilla yrityksillä Rapsu lähtikin innokkaasti veneelle eikä minun tarvinnut polskia mukana. En kuitenkaan vaikeuttanut liikettä vaan lähetin Rapulin joka kerta uimasyvyydeltä.

Hukkuvan pelastaminen sujui Nuuskulta mallikkaasti. Nuusku ei ollut sitä ennen tehnyt, joten otettiin varmuuden vuoksi ensin siten, että Satu ei ui vaan seisoo vyötäisillään vedessä ja loiskuttelee. Nuusku loikkasi kiljuen pelastuspuuhiin. Seuraavalla kerralla Satu ui jo kauas ja Nuusku pelasti Satun hurjalla innokkuudella. Nuuskulla oli niin mahtavat uimahyppyloikat, että ei sille voinut olla nauramatta :)

Rapsun kanssa tehtiin samalla tavalla, vaikka Rapsu onkin minut yksissä treeneissä jo pelastanutkin. Vieraan pelastaminen on kuitenkin omaa ihmistä vaativampaa. Joten ensin helppo pelastus ja sen jälkeen pidemmältä. Hyvin meni Rapsullakin. Useampia toistoja ei voitu ottaa, koska ukkonen siirtyi aivan kohdalle eikä vedessä oleilu olisi enää ollut turvallista kenellekään. Tästä on taas hyvä jatkaa keskiviikon viikkotreeneissä :)

Ei kommentteja: