lauantai 14. maaliskuuta 2009

SM-nollat kasassa!

Kisasimme Nuuskun kanssa tänään Varkaudessa kaksi agilityrataa. Alunperin myös Rapsun oli tarkoitus lähteä mukaan skaboihin, mutta Rapsun juoksut eivät ota loppuakseen, joten Hape jäi kotiin. Toivottavasti juoksut loppuvat viimeistään ensi viikolla, että ei Siilinjärven startteja tarvitse perua...

Ensimmäinen rata meni vauhdikkaasti ja kivasti aina kepeille saakka, mutta siihen se sitten kaatui. Keppikulma oli aivan liian vaikea ja koska olin myöhässä enkä ehtinyt Nuuskua opastamaan, tuli siitä vitonen. Loppurata meni taas iloisesti onnistuen.

Toinen rata alkoi Nuuskun varastuksella ja jäin heti kelkasta. Kamala keppikulma vaati tökerön ja kökön näköisen ohjauksen, mutta onnistuimme siinä :) Loppurata oli virheetön ja tarpeeksi vauhdikas, joten saimme viimeisen puuttuvan SM-nollan ja osallistumisoikeuden Torniossa pidetäviin agilityn SM-kisoihin 2009. Ja sen oikeuden me aiomme käyttää! Nyt pitää vaan treenata hankalistakin hankalimmat keppikulmat kuntoon.

Tuomarina oli muuten Leena Rantamäki-Lahtinen, jonka radoilla ei olla ennen juostukaan. Radat olivat varsin mukavia ja vauhdikkaita. Aluksi näytti, että ovatkos nuo jo liian helpon oloisia, mutta keppikulmat olivat erittäin kiperät ja oli siellä muutama ansapaikkakin eikä nollia kovin runsaasti irronnut. Lisäilen Nuuskun kisavideot huomenna kun olen taas voimissani.

Muoks. lisätty nuo videot tähännii...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rekivaara onnittelee SM nollien johdosta!! UPeaa! Onnea!

Heidi kirjoitti...

Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

hieno juttu

Heidi kirjoitti...

Niin minustakin :)

Taija kirjoitti...

Kävin tässä juuri tolleri-sivustolla, ja huomasin, että teillähän on jo nollat kasassa!
Oikein paljon onnea ja terve menoa SM-kisoihin!