perjantai 7. marraskuuta 2008

Vuoden viimeiset vesipelleilyt

Nuusku ja Rapsu pääsivät tänään Topin ja Mörkön kanssa vuoden viimeisiin vesipelastustreeneihin. Paikkana oli vaihteeksi kasvitieteellisen puutarhan takaiset rannat ja paikka osoittautui oikein hyväksi. Tosin ilma oli kylmä ja vesi hyinen, mutta kaikkea ei voi saada ;)

Aluksi otimme köyden vientiä maalla. Topi loisti vientisuorituksellaan kuten aina. Nuusku teki hyvän suorituksen omalla tasollaan. Vieressä pauhannut aallokko teki viennistä molempien osalta turhan tsäpäkkää, mutta ihan ok.

Rapsukin suoriutui hommasta hyvin parin harjoituksen jälkeen. Rapsulla näyttää olevan jostain syystä suuri hinku tappaa köysi matkalla, mutta saimme lopuksi pari hienoa vientiä, joissa köysikin säilyi hengissä :) Luulen, että Rapsu halusi retuuttaa köyttä, koska agilityssä olemme ottaneet kehiin uuden palkkausvälineen: matonkuteista punotun köyden. Rapsusta se on ihana ja sen vetäminen sekä retuuttaminen palkitsevaa. Joten ehkä pieneen päähän ei mahtunut eroa palkkaköyden ja vepeköyden välille.

Kuivaharjoittelun jälkeen siirryimme veteen. Ohjelmassa oli mollukan hakua vedestä. Tämä liike on siis veneettömien versio veneen hausta... Uusi treenipaikka toi heti uudet ulottuvuudet tämän harjoitteluun. Aiemmin ongelmana on ollut mollukan heittäminen tarpeeksi kauas, mutta koska tässä rannassa oli laituri, sai mollukan lingottua niin pitkälle kuin hyvältä tuntui. Topi nouti hienosti, joskin Topia ei huvita ottaa kiinni köydestä vaan köyden ja mollukan kiinnityskohdasta.

Topin jälkeen oli Rapsun vuoro. Rapsu lähti hakemaan mollukkaa hienosti, mutta jostain syystä pieni ystävämme ei löytänyt köyttä. Rapsu haluaa vetää mollukan rantaan nimenomaan köydestä eikä koskea siihen mollukkaan. Koska köysi oli Rapsun mielestä kateissa, kierteli Rapsu mollukkaa hetken ja ui takaisin rantaan. Kylmä vesi ei innostanut Rapsua toiseen yritykseen, joten mollukka jäi veteen odottamaan seuraavaa pelastajaa.

Nuusku haki mollukan rantaa. Hyvin hoidettu, joskin Nuuskulla on sama oteongelma kuin Topilla. Tästä pitäisi päästä eroon, koska uima-asento kärsii siitä, että mollukkaa ei tuoda köydestä vaan kiinnityskohdasta. Toisellakin kerralla Nuusku lähti innokkaasti noutoon, mutta paluumatkalla mollukka köysineen takertui kiinni kaislikkoon ja Nuusku ui, ui, ui ja ui, mutta ei liikkunut mihinkään. Kylmä vesi alkoi hyydyttää Nuuskua ja Nuusku rupesi ulisemaan uidessaan. Nuusku ei tunne käsitettä luovuttaminen, joten aloin hieman huolestua, sillä Nuusku oli lillunut hyisessä vedessä liian kauan. Sain lopulta kutsuillani käännetty Nuuskun uintisuuntaa hieman, jolloin mollukka lopulta irtosi kaislikosta ja Nuusku pääsi rantaan.

Tämän jälkeen olikin aiheellista lähteä lämmittävälle lenkille ja kotona sisukkaista sisukkain Nuusku pääsi vielä lämpimään suihkuun. Oli se sen verran kylmettyneen oloinen reppana.

Ei kommentteja: