perjantai 31. lokakuuta 2008

Nuusku palasi agilityn pariin

Aina välillä minulta kysytään, että mitenkäs se Nuusku nyt jaksaa, niin laitetaan ihan virallinen ilmoitus, että hyvin! Eilen Nuusku palasi agilitytreeneihin ja olipas se iloinen. No alussa meni vähän hämmästellessä, mutta vähitellen Nuusku löysi itsensä ja liihotti menemään entisellä innolla :)

Rapsu hämmästytti minua silloin kun odottelimme agilitykentän laidalla omaa vuoroamme, sillä Rapsu halusi tokoilla. Rapsu alkoi tarjota maahanmenoa ja perusasentoa, joten treenattiin niitä sitten siinä samalla... Hassua, sillä yleensä Rape tapittaa silmät kiiluen suorittavaa koiraa ja haaveilee kirmaavansa sen tilalla, mutta nyt se sitten ajatteli käyttää odotusajan järkevämmin eli tokoilla ja saada nameja. Sopiihan se minulle :)

Maanantain tokokurssia varten ollaan treenattu innokkaasti viime kerran asioita, mutta vielä niissä on työstämistä. Paikallamakuu sujuu Rapsulla hyvin. Sisällä voin poistua näköpiiristä ja pesiskentällä treenatessa saan hiipparoida kauempana. Rapsu kyllä tarkkailee ohikulkevia ihmisiä, mutta pysyy paikallaan. Perusasento ei pelitä vielä ja kotiläksyksi tullut seisominen on vähän niin ja näin.

Nuuskukin on tokoillut ja Nuuskun perusasento on tiukka. Nuusku painautuu minuun kiinni voimalla. Muut liikkeet Nuuskuttimella on hyvällä mallilla, joten kunhan saan perusasennon tiukkuuden siirrettyä seuraamiseen, niin jopas on hienoa.

Huomenna on Rapsulla agilitykisat Kajaanissa. Jännittää jo nyt. Oksettaa melkein.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Kajaanin kisoihin! Jännitetään sitten yhdessä Varkaudessa (oksennuspussit mukaan?) - tai tehän olette jo kakkosissa silloin... Kiva että Nuusku on kuntoutunut.
Näimme muuten Jojon Pieksämäellä, olihan se todella nopea ja aika paljon Topin näköinen mutta ei samanlainen jättiläinen.

Heidi kirjoitti...

Kiitos, onnea tarvitaan! Kajaanin pallohallin pohjasta töröttävät köydet ovat koituneet kohtalokkaaksi minulle ja Nuuskulle, joten tiedä miten Rapsun kanssa käy...

Olisihan se Nuusku ollut kunnossa jo aiemmin, mutta ajattelin varmistella vielä varmistelun päälle.

Nuuskun ja Rapsun mielestä vedet ovat vielä uimalämpöisiä, joten olisiko vepetreenit mitään?

Nähdään viimeistään Varkaudessa!