maanantai 31. joulukuuta 2007

Tekoset ja haaveilut

Nuuskun ja Rapsun vuosi on mennyt leppoisasti. Rapsu kasvaa pennusta kohti aikuista koiraa ja painiskelee parhaillaan teini-iän kanssa. Tällä hetkellä Rapsu tuntuu ottavan asiat tosissaan ja tunteet näkyvät pienen koiran koko olemuksessa. Vastoinkäymisiä kohdatessaan Rapsu, tuo kaltoin kohdeltu raasu, on kuin maansa myynyt. Ja voi sitä riemua ilon hetkien koittaessa! Nuusku puolestaan on tyypilliseen tapaansa balanssissa :) Kaverusten suhde on mainio, vierekkäin nukutaan sekä yhdessä painitaan ja seikkaillaan.


Pötköttelyn, hengailun, uiskentelun ja metsässä samoilun oheen on pitkin vuotta ympätty enemmän ja vähemmän säännöllisiä harrastuksia eli lähinnä näyttelyitä, agilitya, mejää ja noutopuuhia.


Rapsu pyörähti vuoden aikana menestyksekkäästi näyttelyissä. Tassuun tarttui sertejä ja vara-cacib. Rapsun kesän ohjelmassa olivat taipparikurssi sekä mejä. Taipparikurssi oli Rapsun osalta vähemmän menestyksekäs, sillä Rapsu tarttuu nihkeästi liikkumattomiin variksiin. Varisvainaja napataan mieluummin ilmasta tai maata pitkin viistävänä. Pupua Rapsu raahaa sisukkaasti päästä ja uimaan opittuaan Rapsu on noutanut lokit vedestä. Rapsu kuitenkin nauttii enemmän mejästä. Rapsu on jäljestämisestä innoissaan, mutta ohjaajan täytyy opetella jäljen aloittamisen rauhoittamista, koska ensimmäisen 50 m mennään sata lasissa ja vasta sen jälkeen alkaa harkittu ja tarkka työskentely. Syksyllä Rapsu aloitti säännölliset agilitytreenit ja kehittyy vauhdikkaasti.


Nuusku tutustui tänä vuonna riistaan. Nuusku noutaa varikset ja lokit innolla sekä raahaa pupua. Mejässä Nuusku on ihailtavan tarkka tyttö. Agilityssa Nuuskun tavoitteena oli nousta kakkosiin, mutta Nuusku koki neljä starttia kakkosissa riittäväksi, nousi kolmosiin ja on kerännyt jo viisi SM-karsintanollaa kasaan.


Vuoden 2008 haaveista ehkä ilahduttavin olisi Rapsun henkinen kasvu pikkuraggarista aikuiseksi viipottajaksi ;) Harrastusten osalta olisi mahtavaa osallistua agilityn SM-kisaan Nuuskun kanssa sekä aloittaa Rapsun agilitykisailu. Mejä-koe voisi olla mielenkiintoinen kokemus molemmille. Näyttelykehistä tavoitteena olisi saada Rapsulle upea näyttelytulos myös aikuisiällä. Taippareita ajatellen pitäisi harjoitella painavien damien kantamista, jospa raskas pupukin kulkisi sitten paremmin? Ja jos Rapsu innostuisi maassa makoilevista variksista, voisimme suunnata taippareihin. Mutta katsellaan miten käy…

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täältä lähtee ainakin HIRVEET tsempitykset agilityyn ja mejäilyyn ja taippareihin. Asenne: PRK.ja suomalainen sisu auttaa sinne NOU 1 tulokseen! Rapsu ei sentäs kuseskele ruutuun ;) Onnea matkaan vuodelle 2008! ja Tsemppiä!
-pia,arttu,nelli,jaska,lenni,uuno, 6 pötkylää-

Anonyymi kirjoitti...

Kiitämme ja koetamme saada asenteet kohdalleen :) Siulla alkaa olla melko vaikuttava katras nimen perässä, silitykset ja pusut kaikille yhdelletoista. Pötkylöille kahteen kertaan :)