torstai 6. joulukuuta 2007

Nuusku Suuri I

Hienostihan sitä menee silloin kun onnistuu... ;) Nuusku paahtoi täysillä päivän kisoissa ja sai kaksi nollaa sekä yhden hylyn. Nuuskis oli radoilla ihan fiiliksissä :)

Nollaradat olivat upeita eikä Nuuskun menoon jäänyt petrattavaa. Vauhtia löytyi niin paljon, että melkein kaikki rataantutustumisessa suunnittelemani valssit, persjätöt ja muut kuviot vaihtuivat takaaleikkauksiin, kun en ehtinyt edelle kieppumaan. Nuusku myös ymmärsi automaattisesti, että iiuii tarkoittaa aitaa, epämääräinen huohotus rengasta ja eiku tuonne on aa... Nuusku sai radat näyttämään sujuvilta ja harkiten ohjatuilta, on se niin kohtelias koira.

Myös hylkyrata meni mukavasti. Harmikseni kiirehdin kohdassa, jossa ei ollut mikään kiire ja vetäisin Nuuskun väärään paikkaan. Onneksi minulta ei mennyt pasmat virheestä pahemmin sekaisin vaan painettiin samalla innolla loppuun asti ja Nuusku sai nauttia harrastuksestaan täysin siemauksin.

Iloisesti ahkeroinut Nuusku herkutteli rankan kisapäivän jälkeen kunnon satsilla Heppa-Puhtia ja piehtaroi parhaillaan onnellisena matolla. Pienet on ilot. Toivottavasti Nuusku jaksaa ottaa Rapsun kanssa vielä parit iltapainit sillä Rapsu on sen näköinen, että kaveria on kaivattu :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa Nuusku Suuri I ja Heidi Hieno! :) Onnittelut 0-radoista!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut hienoista nollaradoista!! Rapsutuksia Rapsulle!! ja tietysti Nuusku Suurelle!! :)

t. Tiina ja punanenät

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut ja rapsutukset otetaan vastaan iloisin mielin :) Ja takaisin rapsuja sekä virtuaalisia pallonheittelyitä Ellille ja Taralle...